Liisa aikoi pukea päällensä parhaat vaatteensa ja laittaa tukkansa jollakin kummallisella tavalla. Sitä ei Juro Herra ottanut kuuleviin korviinsakaan. Mutta huomattuaan Liisan panevan tuon kovin pahakseen, antoi hän perää, sanoen, että Liisa saa tulla valokuvattavaksi millaisena vaan itse tahtoo. Liisa juoksi muuttamaan pukuansa. Hän meni huoneesensa soreana, tavallisena maalaistyttönä ja tuli takaisin laiteltuna, kömpelönä nuorena naisena, hesuissa jos millaisissa, mutta somuutta vailla.
Juro Herra murisi, mutta ei sanonut mitään.
Hannu tuli hänkin. Sitten ruvettiin asettelemaan, ja siitäkös oli hauskuutta! Molemmat seisoivat peräti kankeina, juuri kuin sotamiehet, kun ovat tekemäisillään "olalle". Kumpaisenkin kasvot olivat hirmuisen totiset. Juro Herra oli toivoton.
— Olkaa nyt vähän iloisemman näköisiä, - rukoili hän.
He koettivat myhäillä, mutta silloin sai kasvoille niin haikea asu, että valokuvaajan vakavuus oli tiessään. Hän purskahti nauramaan.
— Älkää näyttäkö ensinkään sellaisilta kuin että nyt sitä muka valokuva otetaan, — ehdotteli hän. — Liisa, ole sinä, hyvä ihminen, sellainen kuin paraillasi leipää paistaisit, ja näytä sinä, Hannu, semmoiselta kuin paraillasi näpertelisit noita somia veistoksiasi.
Valokuvaajan kärsivällisyys oli todella ihmeteltävä. Vihdoinkin onnistui hänen saada heidät heidän mieleiseensä asentoon. Sen jälkeen pyysi hän Liisaa muuttamaan pukua, jotta hän nyt saisi ottaa kuvan oman mielensä mukaan. Pian tuli tyttö jälleen alas, tällä erää arkitamineissaan ja monta kertaa sirompana äsköistä.
Nyt oli Juro Herra mielissään. Hän asetti Liisan ja Hannun hirsikuormalle, joka oli ajanut pihaan, ja sommitteli tuosta kaikesta siron kuvan: Hannu ja Liisa rinnatusten hirrellä, hevoset tyyneinä pitkän metsämatkan perästä, vetomies nojaamassa rekeänsä vastaan, pitkä savupiippu suussa.
— Tästä tulee oikea taulu, — sanoi hän Bernardinelle, kun valokuvaus oli päättynyt. — Nyt lähden kävelemään muutamia virstoja. Tuletteko mukaan, katsomaan, mistä minä otan valokuvia, vai oletteko täällä, kunnes palajan?
Bernardine valitsi jälkimmäisen ja sai hänen poissa-ollessaan nähdä sweitsiläisen maalaistalon kotiaarteet ja tavarat.