— Ensi kertaapa herra Allitsen nyt tuo mukanaan ystävän, — virkkoi hän. — Hän on aina käynyt yksin. Fräulein on kihloissa herra Allitsenin kanssa, onko? Sepä hauskaa! Hän on niin hyvä ja ystävällinen.
Bernardine joi kuppinsa loppuun.
— En, en ole kihloissa, — sanoi hän hilpeästi. — Ystäviä vain olemme, emmekä aina sitäkään. Väliin riidellään.
— Niinhän ne muutkin rakastuneet tekevät, - väitti Steinhartin emäntä voitonriemussa.
— No sopiihan kysyä häneltä itseltään, — sanoi Bernardine, kovasti huvitettuna. Hän ei ollut milloinkaan katsellut sellaisilla silmillä Robert Allitseniin.
— Kas, tuollapa hän tuleekin.
Bernardine ei ollut läsnä tuossa tutkinnossa, mutta näin se kävi: Juron Herran suorittaessa laskuansa, virkkoi emäntä mitä äidillisimmällä äänellään:
— Fräulein on erittäin herttainen; hyväänpä herra Allitsen on osannutkin. Olettehan vihdoinkin kihloissa?
Juro Herra pysähtyi kesken laskuansa.
— Tyhmyyksiä! — sanoi hän säveästi. - Ei minun moisiani vihille viedä; hautaan ne viedään.