— No, no, — vastasi emäntä. — Tuommoisia puheita! Ei luulisi samaksi mieheksikään. Sanokaa nyt totuus.
— Totta minä puhunkin. — Ellette minua usko, niin kysykää Fräulein'iltä itseltään.
— Jo minä kysyin, — sanoi emäntä, — mutta hän käski kysymään teiltä.
Tuo huvitti kovasti Juroa Herraa. Hän ei ollut milloinkaan ajatellut
Bernardinea siltä puolen.
Hän maksoi laskun ja teki sitten jotain, joka pani emännän vielä enemmän hämille ja melkein sai hänet uskomaan, miten asianlaita todella oli.
Juro Herra näytti laskun Bernardinelle, ilmoitti hänen osansa, ja
Bernardine suoritti sen hänelle heti.
Jotain sävähti hänen silmässään, kun hän silloin katsahti Juroon Herraan, mutta sitten laukesi hänen kasvojensa totisuus ja hän purskahti nauramaan.
Juro Herra nauroi hänkin, mutta sen enempää ei asiata enää pohdittu.
Nyt ruvettiin sanomaan jäähyväisiä ja hankkimaan paluumatkaa.
Bernardine kumartui Katarinan puoleen ja suuteli häntä poskelle.
— Tuleehan Fräulein taas? — kuiskasi sairas kiihkeästi.