Senjälkeen auttoi Juro Herra Bernardineä reestä ja kumartui nostamaan shaalia, joka oli tältä pudonnut.
— Täss'on se shaali, joka myötäänsä teiltä putoo maahan, — virkkoi hän. — Teidän on kylmä, eikö niin? Kas niin, nyt tulette tänne ravintolan puolelle ja otatte yhden konjakin. Ilman mitään mutkia. Minä tiedän, mikä teille on tarpeen.
Bernardine seurasi häntä ravintolaan, liikutettuna hänen jurosta ystävällisyydestään. Juro Herra ei itse ottanut mitään, mutta maksoi Bernardinen konjakin.
Samana iltana, kun päivälliset oli syöty, nousi Juro Herra, mennäkseen tapansa mukaan huoneesensa. Tavallisesti meni hän sanaakaan sanomatta. Tänä iltana hän virkkoi:
— Hyvää yötä, ja kiitos seurasta! Tänään on minun syntymäpäiväni, ja minun on ollut hyvin hauska.
XI Luku.
"Jos on tehnyt sen suuren uhrauksen".
Kerran iltapäivällä tapahtui Kurhausissa itsemurha. Muuan hollantilainen, Vandervelt, oli muutama päivä sitten saanut lääkäriltänsä huonoja tietoja terveydestään ja kovassa mielenmasennuksen kohtauksessa ampunut itsensä. Maria oli tietämättäänkin ollut siinä avullinen. Viedessään illalla tavallisuuden mukaan maitolasia hänelle, oli Maria nähnyt hänen makaavan sohvalla. Vandervelt pyysi silloin Marian antamaan hänelle erään paketin kaapin ylähyllyltä.
— Kernaasti, — sanoi Maria, hyppäsi keveästi tuolille ja antoi hänelle sen.
— Eikö muuta? — kysyi Maria sitten ystävällisesti ja näki hänen kohoavan istuvilleen.