He suostuivat määrätystä hetkestä huomenna, ja Bernardine läksi pois kameroineen. Kohdattuaan portilla Marian, kertoi hän tälle, millainen onni häntä oli kohdannut.
— Katsopas, Maria, mitä herra Allitsen on minulle lahjoittanut!
Hämmästyen löi Maria kätensä yhteen.
— Kuka olisi sellaista luullut herra Allitsenista! — virkkoi Maria. —
Hän, tietäkääs, ei suvaitse lainata minulle edes tulitikkuakaan.
Bernardine naurahti ja meni huoneesensa.
Juro Herra leikkeli sillä välin auki erästä uutta tieteellistä kirjaa, joka vast’ikään oi tullut Lontoosta. Hän menetti paljon rahaa omiksi tarpeiksensa. Pian oli hän syventynyt kirjaansa ja oli kovin huvitettu sen kuvista.
Äkkiä hän katsahti siihen nurkkaan, missä kamera oli seisonut, ennenkuin Bernardine vei sen voitonriemuisena pois.
— Eihän hän vaan tärvelle sitä, — virkkoi hän vähän levottomana. —
Mieleni on melkein paha, että…
Ystävällisempi tunne sai silloin hänessä vallan.
— No niin, se säästää häntä kumminkin puuhilta ja rasituksilta ja mietiskelemisiltä. Ei hän mahda tärvellä sitä.