Joka ei sisällä mitään.
— Saattaa teillä olla taipumusta mihin muuhun, — sanoi Robert Allitsen eräänä päivänä Bernardinelle, — mutta ei teillä sitä ainakaan ole valokuvaukseen. Te ette ole edistynyt rahtuistakaan.
— En minä kaikessa ole yhtä mieltä teidän kanssanne, — sanoi Bernardine närkkäästi. — Mielestäni on minun onnistunut saada varsin hyviä kuvia.
— Ette te ole mikään tuomari siinä asiassa, - sanoi Juro Herra. — Ensinnäkään ette osaa valita valoväliä. Te katsotte kieroon. Sen minä olen sanonut teille monta kertaa.
— Olette niinkin, — vastasi hän. — Kyllä te pidätte muistoani siinä suhteessa vireillä.
— Teidän valokuvanne tuosta hirmuisesta pienestä tanssijattaresta, josta te pidätte niin paljon, on suorastaan inhottava. Hirviöllehän se näyttää. Ja kenties hän hirviö onkin, mitä minä siitä, mutta ei hän todellisuudessa ainakaan näytä siltä.
— Minun mielestäni tämä on minun tekemistäni valokuvista paras, — sanoi
Bernardine kovin suutuksissaan.
Bernardine saattoi sietää hänen ylpeyttänsä sellaisissa asioissa, joita hän tunsi hiukan enemmän kuin Juro Herra, mutta kun tämä rupesi mestaroimaan häntä siinä, missä Bernardinella ei oikeastaan ollut mitään tietoa, silloin loppui neitosen kärsivällisyys. Bernardinessa ei ollut tarpeeksi malttia huomaamaan olevansa ärsytetty.
— En tiedä, lieneekö se paras, — virkkoi Juro Herra, — elleihän liene paras todistus teidän taitamattomuudestanne. Siltä kannalta katsoen tämä on todellakin pantava ensi sijaan.
Toinen lensi tulipunaiseksi harmista. — Ei mikään ole niin helppoa kuin tehdä pilkkaa toisesta, — sanoi hän kiivaasti. — Se on vähätietoisten ainainen turvakeino.