— Nopeinpa askelin te näytte oppivankin olemaan epä-itsekäs, — sanoi
Bernardine.
Samassa astui Mrs. Reffold aamiaissaliin ja, huomattuaan Bernardinen, nyökkäsi hänelle kankeasti.
— Minä luulin teitä ja Mrs. Reffoldia hyviksi ystäviksi, — sanoi Robert
Allitsen.
Bernardine kertoi hänelle viime käynnistään Reffoldeilla.
— No niin, jos teistä nyt tuntuu hiukan ilkeältä, niin onhan se aivan luonnollista, — sanoi Juro Herra. — Min'en ymmärrä, mitä syytä teillä oli puhua Mrs. Reffoldille hänen velvollisuuksistansa. Minä uskallan sanoa, että hän tietää ne vallan hyvin, vaikk'ei hän kenties välitä niistä. Minua harmittaisi ainakin, jos joku toinen tulisi osoittamaan minulle, mikä minun velvollisuuteni on. Kukin tietää velvollisuutensa, mutta kunkin oma asia on, täyttääkö hän ne, vai on täyttämättä.
— Taidattepa olla oikeassa. En minä niin rohkea olisi ollutkaan, mutta tuon rouvan välinpitämättömyys sai minut suunniltani.
— Mitä teidän tarvitsi joutua suunniltanne toisen asiassa ja miksikä ensinkään sekaantua niihin?
— Harrastaa ei ole sama kuin sekaantua, -vastasi Bernardine nopeasti.
— Vaikea on toiselta toista välttää, — sanoi Juro Herra. — Siihen tarvitaan neroa. Olla myötätuntoinen, siihen kysytään neroa, ja olla hyvä, siihen kysytään neroa kanssa. Mutta nerot ovat harvinaisia.
— Tunsin minä yhden, — sanoi Bernardine. - Minulla oli ystävä, jonka puoleen käännyin saamaan myötätuntoisuutta murheeni ensi aikoina. Kun muista ei ollut kuin ärsytystä, osasi hän aina rauhoittaa mieltäni. Hänen maksoi vain tulla huoneeseni, niin kaikki oli taas hyvin.