Mrs. Reffold oli tuntikausiksi jättänyt miehensä olemaan yksinänsä ja hoitoa vailla hänen eläessänsä Nyt, kun mies oli kuollut eikä arvatenkaan välittänyt mihin hän leposijansa saa, nyt kului hetken aikaa, ennenkuin vaimo suostui jättämään hänet tuohon yksinäiseen, pieneen Petershofin kalmistoon.
— Hänen on niin kolkko olla siellä, — sanoi hän lääkärille.
— Kolkommaksi sinä hänen osansa täällä teit — ajatteli lääkäri.
Mutta sitä hän ei sanonut; hän vaan tyyneesti kehoitti Mrs. Reffoldia hautaamaan miehensä Petersnofiin. Rouva suostui.
Ja niin he laskivat hänet lepäämään kolkkoon kalmistoon.
Bernardine meni hautajaisiin, vaikka Juro Herra kovin kieltelikin.
- Itsekin te olette kuin mikä haamu - sanoi hän Bernardinelle. - Tulkaa sen sijaan minun kanssani maalle.
Bernardine pudisti päätään.
— Toisen kerran, — sanoi hän. — Mrs. Reffold tarvitsee minua. Minä en saata jättää häntä. Hän on niin surkeassa tilassa.
Juro Herra kohautti olkapäitään ja meni huoneesensa.