Kyyneleitä oli kiertynyt Bernardinen silmään. Hän laski kätensä hetkeksi Juron Herran käsivarrelle.
— Mr. Allitsen, — sanoi hän, — oikein teitte, kun luotitte minuun, mutta minä en saata lainata rahoja keltään, ellen ole pakotettu. Jos keltään saattaisin, niin teiltä. Ei ole vielä kuukauttakaan, kun olin vähän hädissäni rahojen tähden; rahalähetys oli viipynyt. Silloin ajattelin, että jos minä tulen tarvitsemaan joksikin aikaa apua, niin käännyn teidän puoleenne. Te näette siis, että, jos te olette luottanut minuun, olen minä teihinkin.
Myhäys elähti Juron Herran kasvoilla, yksi noita harvinaisia, kauniita myhäyksiä.
— Siinä tapauksessa, että te muuttaisitte mieltänne, — sanoi hän tyyneesti, — saatte nähdä, ett'en minä ole muuttanut.
Muutaman minutin perästä he saapuivat Petershofiin.
XVIII Luku.
Kihlaus.
Hän oli rakastanut tuota neitosta niin maltillisesti, ja nyt oli hänen mielestänsä selvä vastaus saatava. Olihan se aivan välttämättömän tarpeellista heille kummallekin, että tytön kannasta tulee aivan täysi selko. Olihan hänen puoleltaan tosin tullut muutama viittaus silloin tällöin, joka antoi aihetta siihen luuloon, ett'ei tyttö ollut aivan kylmäkiskoinen häntä kohtaan. Ja hyväthän ne viittaukset olivat olleetkin aina ajakseen, mutta kylpykausi läheni loppuaan, ja tyttö oli sanonut palajavansa kotitöihin. Kenties menee tyttö häneltä nyt ikipäiviksi. Nyt ei ole aikaa enää vitkastella, ei päivääkään.
Ja niin päätti pikku postimies rohkaista mielensä.
Kovin oli Wärlin pää pyörällä tänään. Hän, joka kerskaili tuntevansa nimeltä jok'ainoan vieraan Petershofissa, hän teki nyt mitä hullunkurisimpia erehdyksiä sekä kirjeensaajiin että kirjeisin nähden. Kömpelyydestään hän sai palkakseen niin monta ripitystä, että siitä olisi hermostunut lujempikin mies kuin tuo pieni, kyttyräselkäinen postiljoni.