ADOLPHE
Erään tuntemattoman papereista löydetty tarina
Kirj.
BENJAMIN CONSTANT
Suomentanut
L. Onerva
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1920.
JOHDANTO.
Benjamin Constant kuuluu niihin harvinaisiin kirjailijoihin, jotka yhdellä teoksella luovat itselleen pysyväisen sijan kirjallisuuden historiassa. Romaani Adolphe on tuon aikoinaan kuuluisan ranskalaisen poliitikon, puhujan ja sanomalehtimiehen ainoa kaunokirjallinen tuote, mutta siksi merkittävä, että sen tekijää sen pohjalta voidaan pitää koko nykyaikaisen psykologisen romaanin kanta-isänä ja uranuurtajana.
Benjamin Constant de Rebecque syntyi Lausannessa v. 1767 protestanttisista ja alkuaan ranskalaisista vanhemmista, joista Nantes'in ediktin peruutus oli tehnyt sveitsiläisiä. Hänen erinomaiset hengenlahjansa ilmenivät jo aikaisin, ja isä, Hollannin palveluksessa oleva upseeri, antoi pojalleen mahdollisimman huolellisen tietopuolisen kasvatuksen Oxfordin, Erlangenin ja Edinburghin yliopistoissa, johon viimeksimainittuun hänet lähetettiin jo 13 v:n ikäisenä. Tällöin on hän jo pikkuvanha maailmanmies, varhaiskehittyneine elämänvaistoineen, jotka selvästi kuvastavat samaa epävakaista ja puolinaista luonnetta, joka on hänelle tunnusmerkillinen koko elämän ijän ja jota hän niin mestarillisesti on kuvannut Adolphessa. Äly ja tunteenherkkyys on hänessä kehittynyt tuntuvasti tahdon kustannuksella. Häntäkin painaa tuo monipuolisesti lahjakkaiden henkilöiden tavallinen kirous: keskityskyvyn puute, joka esiintyy hänessä tarmottomuutena, herkuttelevana ja samalla epätoivoisena toimettomuutena, elämäänkyllästymisenä, hienona itse-ivana ja samalla myrskyisenä alttiutena vaikutelmille, vaihtelun ja nautinnon haluna, rakkauden janona, jota on mahdoton tyydyttää, herkkähermoisena levottomuutena, epämääräisenä toiminnanviettinä, jota este kiihoittaa, mutta jonka menestys kuihduttaa, aiheettomana murhemielenä ja rajattomana kaipauksena, älyn ja tunteen ainaisena, ratkaisemattomana ristiriitana. Toisin sanoen: Constant on jo lapsesta pitäen n.s. "vuosisadan sairauden" tartuttama. Sisäisen särkyneisyyden ja jäytävän epäilyn kalvetustauti on tähän aikaan ilmassa, ja korkeimmat kirjalliset saavutukset 1800-luvun alkupuolella luodaan näissä merkeissä. Rakkaudella on tietysti tärkeä sijansa tässä "maailmantuskaisessa" melankoliassa. Samoin kuin Byron ja Musset, ei Constant'kaan voi elää naisten kanssa eikä ilman heitä. Hän suhtautuu rakkauteen elähtäneenä kyynikkona, armottomana, terävänäköisenä havainnoitsijana, mutta samalla hän on herkistyneessä hellämielisyydessään sen armoilla kuin lapsi.