Ellénore sai, heti paikalle päästyään, hankituksi itselleen luvan ruveta sen omaisuuden haltijaksi, jota häneltä käräjöitiin pois, sillä ehdolla, ettei hän käyttäisi määräysvaltaansa ennenkuin oikeusjuttu oli päätöksessä. Hän asettui asumaan eräälle isänsä perintötilalle. Minun isäni, joka ei kirjeissään milloinkaan kosketellut mitään asiaa aivan suoraan, tyytyi höystämään ne matkaani vastaan tähdätyillä pistosanoilla.
"Olitte ilmoittanut minulle", kirjoitti hän, "että ette lähtisi matkalle. Olitte esittänyt minulle laajasti kaikki ne syyt, jotka estivät teitä lähtemästä; siksi olinkin aivan varma siitä, että te matkustaisitte. Minä en voi muuta kuin surkutella teitä siitä, että te, jolla on niin itsenäinen mielenlaatu, aina teette juuri sitä, mitä te ette tahdo. Muuten en mitenkään halua arvostella tilannetta, jota en täysin tunne. Tähän asti näytti minusta siltä kuin olisitte ollut Ellénoren suojelija ja siltä kannalta katsottuna oli teidän menettelytavassanne jotakin jaloa, joka oli kunniaksi luonteellenne, oli kiintymyksenne esine sitten millainen tahansa. Nyt ovat suhteenne toiset; nyt ette enää te suojele häntä, vaan hän suojelee teitä; te oleskelette hänen luonaan, te olette muukalainen, jonka hän tuo sukuunsa. Minä en sano mitään siitä asemasta, jonka täten valitsette itsellenne; mutta kun sillä saattaa olla hankaluutensa, tahtoisin vähentää niitä sikäli kuin minun vallassani on. Olen kirjoittanut parooni de T:lle, meidän ministerillemme siinä maassa, jossa oleskelette, suositellakseni teitä hänelle; en tiedä, suvaitsetteko käyttää hyväksenne tätä suositusta; nähkää siinä ainakin vain hartaan myötätuntoni osoitus, älkääkä mitenkään pitäkö sitä jonkinlaisena hyökkäyksenä itsenäisyyttänne vastaan, jota isäänne nähden aina olette osannut menestyksellä puolustaa."
Tukahdutin ne mietelmät, joita tällainen tyyli minussa herätti. Maatila, jolla Ellénoren kanssa asustin, oli vähän matkan päässä Varsovasta; lähdin kaupunkiin parooni de T:n luo. Hän otti minut vastaan ystävällisesti, kyseli minulta Puolassa oleskeluni syitä, tiedusteli suunnitelmiani; en tiennyt oikein mitä vastata hänelle. Muutamia minuutteja kesti tällaista tukalaa keskustelua, sitten hän sanoi:
— Minä tahdon puhua teille suoraan. Minä tunnen ne syyt, jotka ovat tuoneet teidät tähän maahan, isänne on ne minulle ilmoittanut; vieläpä ymmärränkin ne: ei ole ainoatakaan miestä, joka ei kerran elämässään olisi joutunut ristiriitaan toiselta puolen halutessaan rikkoa sopimattoman suhteen ja toiselta puolen pelätessään tuottaa surua sille naiselle, jota hän on rakastanut. Nuoruuden kokemattomuudesta johtuu, että paljon liioitellaan sellaisen tilanteen vaikeuksia; uskoo niin mielellään tosiksi kaikki nuo tuskan ilmaukset, joilla heikko ja tunnealtis sukupuoli korvaa kaikki voiman ja järjen menetelmät. Sydän kärsii, mutta itserakkaus nauttii sellaisesta; ja mies, joka toden teolla luulee uhrautuvansa sille epätoivolle, jonka hän on aiheuttanut, ei itse asiassa palvele kuin oman turhamaisuutensa harhakuvitelmia. Ei ole ainoatakaan intohimoista naista, jollaisia maailma on täynnä, joka ei olisi väittänyt, että hän kuolee, jos hänet hylätään; ei ole ainoatakaan, joka ei vielä olisi elossa ja joka ei olisi lohduttautunut.
Minä tahdoin keskeyttää hänet.
— Anteeksi, sanoi hän, nuori ystäväni, jos ilmaisen ajatukseni liian säälimättömästi; mutta se hyvä, mikä minulle on kerrottu teistä, lupaavat lahjanne, tuleva elämänuranne, kaikki tuo vaikuttaa sen, että tunnen velvollisuudekseni olla teiltä mitään salaamatta. Näen sieluunne, vasten tahtoannekin ja paremmin kuin te itse; te ette ole enää rakastunut siihen naiseen, joka teitä vallitsee ja raahaa mukanaan; jos te rakastaisitte häntä vielä, ette olisi tullut minun luokseni. Te tiesitte, että isänne oli kirjoittanut minulle; saatoitte helposti aavistaa, mitä minulla oli teille sanottavana; te ette ole pahastunut kuullessanne minun suustani samoja ajatuksia, joita itse itsellenne lakkaamatta toistatte ja aina turhaan. Ellénoren maine ei lainkaan ole tahraton.
— Lopettakaamme, minä pyydän, vastasin minä, tämä hyödytön keskustelu. Onnettomat olosuhteet ovat voineet vaikuttaa Ellénoren varhaisempiin vuosiin; ihmiset voivat saada epäedullisen käsityksen hänestä valheellisen varjon nojalla; mutta minä olen tuntenut hänet jo kolme vuotta, ja koko maan päällä ei ole sen ylevämpää sielua, jalompaa luonnetta, ei puhtaampaa eikä alttiimpaa sydäntä.
— Kuten haluatte, vastasi hän, mutta tuollaisiin vivahduksiin ei yleinen mielipide kiinnitä huomiota. Tosiasiat puhuvat lahjomatonta kieltään, ne ovat kaikkien tiedossa; jos kiellättekin minua niihin kajoamasta, niin luuletteko sillä voivanne ne hävittää? Kuulkaahan jatkoi hän: tässä maailmassa täytyy jokaisen tietää, mitä hän tahtoo. Te ette kai nai Ellénorea?…
— En tietenkään, huudahdin; hän itsekään ei ole sitä koskaan halunnut!
— Mitä siis aiotte tehdä? Hän on kymmenen vuotta teitä vanhempi; te olette kahdenkymmenen kuuden vuotias; te hoidatte häntä vielä kymmenen vuotta; hän tulee vanhaksi; te olette päässyt elämänne keskipäivään ehtimättä mitään alkaa, mitään lopettaa, joka tyydyttäisi teitä. Ikävystyminen valtaa teidät; hän käy huonotuuliseksi; hän miellyttää teitä päivä päivältä yhä vähemmän; te olette hänelle päivä päivältä yhä välttämättömämpi: ja koko teidän ylhäinen syntyperänne, suuri varallisuutenne, hienostunut älynne ei ole johtanut sen parempaan tulokseen kuin että vetelehditte joutilaana jossakin Puolan loukossa, ystävienne unohtamana, maineettomana, naisen kiduttamana, naisen, joka ei koskaan, teitte te mitä tahansa, kuitenkaan tule olemaan tyytyväinen teihin. Lisään vain yhden seikan ja sitten emme enää milloinkaan palaa tähän aiheeseen, joka on teille kiusallinen. Kaikki tiet ovat teille avoinna, kirjallisuus, sotalaitos, hallitus; teillä on edessänne mitä loistavimmat avioliittomahdollisuudet; te olette luotu menemään ties' kuinka pitkälle: mutta painakaa tarkkaan mieleenne, että teidän ja kaiken menestymisen välillä on yksi yli pääsemätön este ja että tämä este on Ellénore.