Burgess (keskeyttää hänet). Ei, ei se nyt enää auta. Ei maksa vaivaa enää pyytääkään. Kyllä te saatte nähdä kuka minä olen! (Proserpine kuljettaa koneen vaunua kovalla melulla ja jatkaa halveksivan näköisenä työtänsä.) Älkää välittäkö hänestä, Mr Marchbanks! Sitä hän ei ansaitse! (Hän käy ylpeästi istumaan.)
Marchbanks (hyvin hermostuneesti ja kiusaantuneena). Eikö olisi parasta vaihtaa puheenainetta? En minä — en minä luule, että Miss Garnett tarkoitti mitään pahaa.
Proserpine (pannen painoa sanoihinsa). Ah, sitä minä juuri tarkoitinkin!
Burgess. Minä en välitä hänestä hituistakaan.
Sähkökello soi kaksi kertaa.
Proserpine (kokoaa muistiinpanokirjansa ja paperinsa). Minua kutsutaan. (Kiiruhtaa ulos.)
Burgess (huutaa hänen jälkeensä). Kyllä me tulemme toimeen ilman teitä! (Hiukan keventyneenä, kun hän on saanut sanoa viimeisen sanan ja ikäänkuin haluten vieläkin parantaa sanojansa, hän katsoo hetken hänen jälkeensä, vaipuu sitten tuoliinsa Eugenen viereen ja puhuttelee häntä tuttavallisesti.) Nyt me olemme yksin, Mr Marchbanks, sallikaa että annan teille ystävällisen viittauksen, jota en antaisi kelle hyvänsä. Kuinka kauan te olette tuntenut vävyäni, Jamesiä?
Marchbanks. En tiedä. Minun on niin vaikea muistaa sellaista. Muutamia kuukausia, ehkä.
Burgess. Ettekö ole koskaan huomannut mitään kummallista hänessä?
Marchbanks. Ei minun tietääkseni.