Valentine (riitaisella äänellä). Älkää puhuko tuolla äänellä. Luuletteko te, että minä välitän mistään muusta teissä kuin juuri tuosta heikkoudestanne, niinkuin te sitä nimitätte? Te luulitte olevanne hyvässä turvassa, eikö totta, uudenaikuisten mielipiteidenne takana? Minusta oli hauska kääntää ne noin vain ylös alasin.
Gloria (ylimielisesti, kun hän tuntee, että hän voi tehdä hänelle mitä ikänä hän haluaa). Todellako!
Valentine. Mutta miksi minä sen tein? Siksi, että minun teki mieleni herättää teidän sydämenne, saada teidän sielunne syvyydet kuohumaan. Miksikä minun teki mieleni? Siksi, että luonto käsitti minut vakavalta kannalta, vaikka minä aioin vain leikitellä sen kanssa. Kun tuo suuri hetki löi, niin kuka silloin heräsi? Kenenkä sielussa syvyydet alkoivat kuohua? Minä se olin. Minussa ne kuohuivat! Minä itse hurmaannuin. Te vain loukkaannuitte, närkästyitte. Te olitte vain tavallinen nuori nainen, aivan liian jokapäiväinen, jotta olisitte sallinut kesyjen luutnanttien mennä yhtä pitkälle kuin minä. Siinä koko juttu. Minä en tahdo vaivata teitä millään sovinnaisilla anteeksipyynnöillä. (Astuu päättävästi ovelle.)
Gloria. Odottakaa! (Valentine pysähtyy.) Jos minä sanon teille nyt totuuden, niin tahdotteko te käsittää, ettei se ole mikään kehoitus minun puoleltani?
Valentine. Hm. Minä tiedän mitä te aiotte sanoa. Te ette omasta mielestänne ole jokapäiväinen — minä muka en ole oikeassa — te luulette olevanne luonteeltanne syvä. Teistä on hauska uskoa sitä. (Gloria hätkähtää.) No niin, minä myönnän, että te jossakin suhteessa ette ole jokapäiväinen: te olette viisas tyttö. (Gloria tukehduttaa vihan huudahduksen ja astuu uhkaavasti askeleen häntä kohti.) Mutta te ette vielä ole herännyt. Te ette huoli herätä. Se oli minun onnettomuuteni, eikä teidän. Hyvästi. (Kääntyy ovea kohti. Gloria katselee häntä pelästyneenä, kun hän livahtaa hänen käsistään. Kun Valentine kääntää oven ripaa, pysähtyy hän vielä hetkeksi, kääntyy Gloriaa kohti ja ojentaa hänelle kätensä.) Erotkaamme ystävinä.
Gloria (tuntee suurta helpoitusta, kääntää heti hänelle selkänsä). Hyvästi. Minä toivon, että haava pian paranee.
Valentine (katse kirkastuu, kun hän äkkiä huomaa olevansa voitolla). Kyllä minä paranen: tuollaiset haavat ovat pikemmin hyväksi kuin pahaksi. Sitä paitsi on minulla yhä edelleenkin oma Gloriani.
Gloria (kääntyy äkisti häneen). Mitä te tarkoitatte?
Valentine. Mielikuvitukseni Gloria.
Gloria (ylpeästi). Pitäkää hyvänänne oma Glorianne — mielikuvituksenne Gloria. (Liikutus alkaa saada voiton ylpeydestä.) Oikea Gloria — liikutettu, loukattu, epätoivoinen Gloria — niin, se on aivan totta — joka vähällä oli tulla hulluksi, kun hän tunsi, että koko hänen itsehillitsemisensä katosi jo ensi kerralla, kun — kun — (Punastuu jälleen. Peittää vasemmalla kädellään kasvonsa ja tarttuu oikealla Valentinen käsivarteen nojautuakseen siihen.)