Valentine. Varokaa. Minä joudun taas pois suunniltani. (Gloria kokoo kaiken rohkeutensa, ottaa käden pois kasvoiltaan, ja laskee sen hänen oikealle olkapäälleen kääntäen samassa hänet puoleensa ja katsoen häntä suoraan silmiin. Valentine vastustaa kiihoittuneena.) Gloria: ole järkevä! Eihän se maksa vaivaa. Minä en omista yhtään mitään.
Gloria. Etkö voi ansaita? Niinkuin muutkin ihmiset.
Valentine. (puoleksi hurmaantuneena, puoleksi peloissaan). Minä en ole koskaan sitä voinut — sinä tulisit vain onnettomaksi! Oma armaani: minähän olisin vain röyhkeä onnenonkija — (Gloria tarttuu lujemmin hänen käsivarteensa; ja suutelee häntä.) Oi, hyvä Jumala! (Hengästyneenä). Oi, minä — (läähättää) minä en ymmärrä naisia ollenkaan: kahdentoista vuoden kokemus ei riitä mihinkään.
(Gloria työntää mustasukkaisuuden vallassa hänet luotaan ja hän kaatuu horjahtaen tuolille aivan kuin lehti tuulessa samassa kun Dolly tulee tanssien edeskäyvän kanssa sisään; heidän jäljessään tanssivat Mrs Clandon ja Finch yhdessä ja Phil yksinään.)
Dolly (vaipuu tuolille kirjoituspöydän ääreen). Oi, minä olen aivan hengästynyt. Kuinka hyvin te tanssitte valssia, William!
Mrs Clandon (vaipuu tuolille uunin luo). Oi, kuinka te saatoitte tehdä jotain niin hassua, Finch? Minä en ole tanssinut kuin viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten illanvietossa South Placessa.
Gloria (käskevästi Valentinelle). Nouse ylös. (Valentine nousee tottelevaisena.) Älkäämme olko nyt turhan arkoja. Sano äidille, että olemme päättäneet mennä naimisiin. (Kaikki ovat hämmästyksestä aivan ääneti. Valentine, joka on kauhusta aivan mykkänä, katselee heitä ikäänkuin hän haluaisi juosta tiehensä.)
Dolly (katkaisee äänettömyyden). Numero kuusi!
Philip. Sh!
Dolly (kiihkeästi). Oi, kuinka liikutettu minä olen! Minä tahtoisin suudella jotakuta; mutta sitä ei meidän perheessämme sallita. Missä on Finch?