Gloria. Täydellisesti.
Crampton. Tiedätkö myöskin, mitä sinä olet minulle tyttärenä velkaa?
Gloria. Esimerkiksi —?
Crampton (nousee ikäänkuin aikeissa taistella jonkun hirviön kanssa). Esimerkiksi! Esimerkiksi!! Esimerkiksi rakkautta, kunnioitusta, tottelevaisuutta —
Gloria (kohoaa huolimattomasta, eteenpäinkumartuneesta asennostaan ja asettuu nopeasti ylpeänä häntä vastaan). Minä en tottele mitään muuta kuin oikeudentuntoani, minä kunnioitan vain sitä mikä on jaloa, siinä minun velvollisuuteni. (Hän lisää vähemmän varmana.) Mitä rakkauteen tulee, niin se ei ole minun vallassani. En tiedä varmaan, tokko vielä tiedän mitä rakkaus onkaan. (Hän kääntyy pois tuntien vastenmielisyyttä tätä puheenainetta kohtaan ja hakee aamiaispöydän luota mukavan tuolin ja laskee kädestään kirjan ja päivänvarjon.)
Crampton (seuraten häntä katseillaan). Tarkoitatko todellakin mitä sanot?
Gloria (kääntyy äkisti hänen puoleensa, kovalla äänen sävyllä). Anteeksi: se on epäkohtelias kysymys. Minä puhun aivan vakavasti teidän kanssanne; ja minä oletan, että tekin käsitätte minut vakavalta kannalta. (Hän ottaa tuolin pöydän äärestä; kääntää sen loitommalle; käy istumaan hiukan väsyneesti ja sanoo). Ettekö voi keskustella tästä asiasta levollisesti ja järkevästi?
Crampton. Levollisesti ja järkevästi! Ei, sitä minä en voi. Ymmärrätkö sinä? Minä en voi.
Gloria (painolla). En. Sitä minä en voi ymmärtää. Minä en käsitä —
Crampton (hätkähtää hermostuneesti). Seis! Älä sano mitään enää! Sinä et tiedä mitä teet. Tahdotko saattaa minut hulluksi? (Gloria rypistää otsaansa, sillä tuo kiivaus on hänestä sietämätöntä. Crampton jatkaa nopeasti). Ei: minä en ole pahoillani, en sitä todellakaan ole. Maltahan, annas kun hiukan tuumin. (Hän on hetken aikaa ääneti, rypistää otsaansa ja vääntää kätensä nyrkkiin; sitten hän ottaa tuolin aamiaispöydän päästä ja käy Glorian viereen istumaan, koettaen puhuessaan olla lempeä ja kärsivällinen.) Nyt luulen keksineeni. Joka tapauksessa tahdon koettaa.