"Mikä vahinko, ettemme ole lähempänä kuningasta!" sanoi Alice. "Minä voin tuskin nähdä koko kelpo ukkoa."
"Tulette huomaamaan, että näiltä paikoilta näkee parhaiten esitykset. Kaikki on hyvin", sanoi loordi Worthington. Lydian huomio kiintyi jonkinlaiseen syyllisyyden vivahdukseen hänen käytöksessään. Seuraten hänen salavihkaista katsettaan näki Lydia kentällä vähän matkan päässä itsestään noin kahdenkymmenen jalan laajuisen, paaluihin kiinnitetyistä köysistä tehdyn aitauksen. Se oli tyhjä, ja sen lähellä oli joitakin tuoleja, pesumalja ja sieni.
"Mikä tuo on?" kysyi hän.
"Tuoko! Oh, se on nyrkkeilypiiri."
"Eihän se ole piiri. Se on neliö."
"Sitä kutsutaan piiriksi. He ovat onnistuneet neliöimään ympyrän."
Läpitunkeva torventoitotus kajahti, ja ratsuväkiosasto saapui ravaten areenalle. Lydia huomasi miellyttäväksi laiskasti istuen ihailla hevosia ja miehiä ja vertailla Olympialais-seuran jäseniä, jotka sotilaiden poistuttua astuivat esiin, Ateenan marmori-jumaliin ja Michel-Angelon Bakkukseen tai Davidiin. He eivät vetäneet vertoja kreikkalaisille kuvanveistoksille rauhallisessa ylevyydessä eivätkä italialaisille sankarillisessa tarmossa loikkiessaan puuhevosen yli ja kieppuessaan vaakasuorilla tangoilla, jokainen halventaen edeltäjänsä suorituksia ylittämällä ne. Loordi Worthington, joka pian kyllästyi tähän, kuiskasi, että kun kaikki nämä joutavuudet olisivat ohi, löisi joku mies lampaan kahtia miekalla, jonka jälkeen seuraisi hiukan nyrkkeilyä.
"Tarkoitatteko", sanoi Lydia harmistuneena, "että he päästävät lampaan irralleen ja ajavat sitä takaa miekoilla hevosten selässä?"
Loordi Worthington nauroi ja myönsi; mutta pian kävi ilmi, että lampaalla tarkoitettiin laihaa lampaan ruhoa. Vanttera kersantti iski sen kahtia huippusuoritukseksi muille taidonnäytteille, kuten sitruunain, lyijytankojen ja silkkiliinojen silpomiselle; ja katsojakunta, joka oli tottunut näkemään paljon vastenmielisempiä näkyjä teurastajien myymälöissä, palkitsi hänet runsailla kättentaputuksilla.
Kaksi Olympialaiseen seuraan kuuluvaa herrasmiestä astui nyt aitaukseen, jota loordi Worthington kutsui piiriksi. Käteltyään toisiaan niin hyvin kuin heidän muodottomat, täytetyt hansikkaansa sallivat, pitelivät he itseään kumpikin oikealla kädellään, ikäänkuin heidän vatsansa olisivat olleet vaarassa pudota alas, jollei niitä painettu tiukasti sisään, tanssivat toistensa ympärillä, viskoen ulos ja nykäisten takaisin vasenta nyrkkiään kuten kuopivat hevoset kavioitaan. He olivat kumpikin, kuten Lydia kuuli juhlamenojen ohjaajan julistuksesta, jossa ilmoitettiin heidän nimensä ja saavutuksensa, amatööri-mestareita. Lydiasta tuo heidän kuopimisensa ja tanssimisensa oli naurettavaa; ja kun he silloin tällöin syöksähtivät yhteen ja hosuivat toisiaan, ei hän voinut erottaa mitään niistä valeiskuista, pysäytyksistä, sukelluksista, vastaiskuista, torjumisista ja väistämisistä, joihin loordi Worthington innostuneena kiinnitti hänen huomiotaan ja jotka houkuttelivat vuoroin pilkkahuutoja, vuoroin suosionosoituksia alapuolella olevan shillingin-yleisön keskuudesta. Kun kolmen minuutin kuluttua molemmat heittäytyivät rentonaan tuoleille piirin vastakkaisiin nurkkiin ikäänkuin olisivat olleet nääntyäkseen uuvuksissa, olisi Lydia purskahtanut suorastaan nauruun, jolleivät he olisi muistuttaneet hänelle Cashelia silloin kuin tämä koetti tointua hänen kirjastossaan. Minuutin päästä huusi joku käreällä äänellä: "Aika!" ja miehet nousivat ylös ja toistivat äskeistä esitystään jälleen kolme minuuttia. Seurasi taas minuutin lepo, ja sitten tanssiminen ja kuopiminen jatkui neljä minuuttia, jonka jälkeen ottelijat jälleen kättelivät toisiaan ja poistuivat näyttämöltä.