"Rouva Skene", keskeytti Lydia hänet lempeästi, "älkää sanoko hänelle vielä toistaiseksi mitään. Olen vihdoinkin tehnyt päätökseni. Jollei hän saa mitään sanaa minulta kahden viikon kuluessa, saatte sanoa hänelle mitä haluatte. Voitteko odottaa niin kauan?"
"Tietysti. Aivan niinkuin toivotte, neiti. Mutta Mellishin lahjanäytäntö on huomenillalla, ja —"
"Mitä tekemistä minulla on Mellishin tai hänen lahjanäytäntönsä kanssa?"
Rouva Skene sopersi säikähdyksissään puolustellen, että hän vain toivoi pojan tuottavan itselleen kunniaa.
"Jos hänen on hyödytettävä Mellishiä antamalla selkään jollekin, ei häneltä ole puuttuva hartautta. Muistakaa: te ette saa mainita minua kahteen viikkoon. Onko se sovittu?"
"Aivan niinkuin toivotte, neiti", toisti rouva Skene, tuskin tyydytettynä. Mutta Lydia ei antanut hänelle muuta lohdutusta, jonka vuoksi hän pyysi saada jättää hyvästi, lausuen toivomuksenaan, että asiat lopulta kääntyisivät kaikkien asianosaisten parhaaksi. Lydia vaati häntä nauttimaan jotakin tukevampaakin virvoketta ja ajoi hänet senjälkeen asemalle ponivaunuissa. Juuri ennenkuin he erosivat, palasi Lydia äkkiä aikaisempaan puheenaiheeseen ja kysyi:
"Onko herra Byronin tapana koskaan ajatella?"
"Ajatellako!" sanoi rouva Skene painokkaasti. "Ei koskaan. Iloisempaa poikaa ei ole olemassa, neiti."
Sitten rouva Skene lähti kiitämään Lontooseen, aprikoiden mielessään, saattoiko olla ihan oikein, että nuori sivistynyt nainen asui komeassa linnassa ilman omaan sukupuoleensa kuuluvaa vanhempaa ihmistä ja puhui vapaasti ja kohteliaasti alemmilleen. Kotiin tultuaan hän ei hiiskunut retkestään mitään Skenelle, jonka ei tiedetty koskaan voineen säilyttää salaisuutta, paitsi kysymyksen ollessa jonkun suunnitellun nyrkkeilyottelun paikasta. Mutta hän istui myöhään ylhäällä tyttärensä Fannyn kanssa, kiduttaen häntä selostuksilla linnan loistosta ja lohduttaen häntä kuvaamalla neiti Carew'n pienoiseksi olennoksi, jolla oli punainen tukka eikä lainkaan vartaloa (kun taas Fannyllä oli pikimusta tukka, komeat käsivarret, ja hän itse Cashelin etevimpiä oppilaita).
"Kuitenkin kaikitenkin, Fan", lisäsi rouva Skene, tarttuessaan kynttiläjalkaansa kello kaksi aamulla, "jos asiasta tulee tosi, ei Cashel tule koskaan olemaan isäntänä talossaan."