"Kaikista syistä. Hän on nuorempi sinua eikä voi niinollen esiintyä kaitsijanasi. Hän on saanut vain tavallisen kasvatuksen, ja hänen kokemuksensa seurapiireistä on kotoisin paikkakunnallisista hyväntekeväisyystanssiaisista. Ja koska hän ei ole epämiellyttävä ja häntä pidetään Wiltstokenissa kaunottarena, on hän omapäinen ja tulee luultavasti loukkautumaan sinun holhouksestasi."
"Onko hän omapäisempi kuin minä?"
"Sinä et ole omapäinen, Lydia; paitsi siinä, että olet kuuro neuvoille."
"Tarkoitat, että harvoin noudatan niitä. Ja ajattelet siis, että minun olisi parempi ottaa ammatti-seuranainen — rappeutunut hienoston nainen — kuin pelastaa tämä nuori tyttö menemästä kotiopettajattareksi ja alkamasta rappeutua jo kolmenkolmatta vanhana?"
"Sopivan seuranaisen hankkiminen ja köyhien ihmisten auttamis-velvollisuus ovat kaksi eri asiaa, Lydia."
"Totta, Lucian. Milloin neiti Goff tulee käymään?"
"Tänä iltana. Huomaa: mitään ei ole päätetty vielä. Jos mielesi muuttuu nähtyäsi hänet, tarvitsee sinun kohdella häntä vain tavallisena vieraana, ja asia jää sikseen. Minä puolestani suosittelisin mieluummin hänen sisartaan, mutta hän ei tahdo jättää äitiään, joka ei ole vielä toipunut miehensä kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä."
Lydia katseli miettiväisenä kädessään olevaa pientä nidosta ja näytti harkitsevan neiti Goffia koskevaa kysymystä. Kun hän jälleen nosti katseensa, näkyi selvästi, että asia oli ratkaistu; mutta hän ei sanonut mitään.
"No?" virkkoi Lucian hetken kuluttua, hämillään toisen äänettömyydestä.
"No?" sanoi Lydia, olematta vähääkään hämillään.