"Minä en ole raivoissani. Olen vain murheissani, kun huomaan ylellisyyden turmelleen sinut. Luulin sinulla olleen ylevämmät periaatteet. Hyvästi, neiti Goff. Minulla ei tule olemaan mielihyvää nähdä teitä toiste tässä ylen hienossa kartanossa."
"Aiotko todella lähteä, Wallace?" kysyi Alice nousten.
"Kyllä. Minkävuoksi jäisin?"
Alice soitti kelloa, Parkerin suureksi nolostukseksi; sillä hän oli odottanut Alicen estävän häntä lähtemästä ja koettavan rakentaa sovintoa. Ennenkuin he ehtivät puhua sen pitemmältä, astui Bashville sisään.
"Hyvästi", sanoi Alice kohteliaasti.
"Hyvästi", vastasi Parker hampaittensa välistä. Hän asteli ylväästi ulos, sivuuttaen Bashvillen ilmeisen halveksuvasti.
Hän oli jo ulkona talosta ja laskeutui juuri alas pengermän portaita, kun lakeija saavutti hänet lausuen kohteliaasti:
"Anteeksi, herra. Olette luultavasti unhottanut tämän." Ja hän ojensi hänelle kävelykeppiä.
Parkerin ensimmäinen ajatus oli, että hänen keppinsä oli vetänyt lakeijan huomion puoleensa vaivaisella ulkonäöllään linnan eteishallissa, ja että Bashville kehoitti häntä peitetyllä pöyhkeydellä korjaamaan omansa pois. Hänen omanarvontuntonsa torjui kuitenkin kohta tämän epäluulon liian nöyryyttävänä; mutta hän päätti näyttää Bashvillelle, että tämä oli tekemisissä herrasmiehen kanssa. Siksi hän otti kepin ja sen sijaan että olisi kiittänyt Bashvilleä, ojensi hänelle viisi shillinkiä.
Bashville hymyili ja pudisti päätään. "Ei, ei, herra", sanoi hän; "kiitoksia kuitenkin. Se on vastoin katsantotapojani."