"Minä en ymmärrä, minkätähden olet niin ihastunut loordi Worthingtoniin", sanoi Alice. "Onhan hänellä miellyttävä käytös, mutta muuten hänessä ei ole mitään. Sitäpaitsi hän on niin nuori. Minä en voi sietää hänen keskusteluaan. Hän on jo alkanut puhua Goodwoodin kilpa-ajoista."
"Kyllä hän vähitellen kehittyy pois liiallisesta urheiluinnostaan", sanoi Lucian isällisesti.
"Niinkö!" sanoi Lydia. "Ja miksikä hän sitten kehittyy?"
"Ehkä järkevämmäksi mieheksi", sanoi Lucian häikäilemättä.
"Toivottavasti", sanoi Lydia; "mutta minusta on urheiluunkin innostunut mies parempi kuin sellainen, joka ei ole innostunut mihinkään."
"Paljon voidaan epäilemättä sanoa siltäkin näkökannalta. Mutta eihän loordi Worthingtonin välttämättä tarvitse tuhlata tarmoaan hevos-urheiluun. Et kaiketi pitäne poliittista elämää, johon hän asemansa puolesta soveltuisi erikoisesti, arvottomana hänen harrastukselleen?"
"Puoluepeli on epäilemättä sekä jännittävää että huvittavaa. Mutta onko se parempaa kuin hevosurheilu? Kilparatsastajat ja hevosten-opettajat ainakin tuntevat tehtävänsä, kun taas parlamentin jäsenet eivät tunne. Onko hauskaa istua penkillä — vaikkapa sitten ministeripenkilläkin — kuuntelemassa amatööriväittelyä kysymyksistä, jotka on jo sata vuotta sitten ratkaistu kaikkien niiden tyydytykseksi, jotka ovat niitä vakavasti tutkineet?"
"Sinä et ymmärrä hallituksen velvollisuuksia, Lydia. Sinä et koskaan kajoa tähän asiaan lujittamatta sitä mielipidettäni, että naiset ovat luonnostaan kykenemättömät sitä käsittämään."
"Sinulle on luonnollista ajatella niin, Lucian. Alahuone on sinulle olemassaolon päämaali. Minulle se on vain kokoelma vajaa-tietoisia herroja, jotka ovat paturoineet joka asian, mihin ikinä ovat ryhtyneet, ensimmäisestä verotuskomiteasta viimeiseen maalakiin asti, ja jotka julkeasti väittävät, että minä en ole kyllin hyvä istumaan heidän seurassaan."
"Lydia", sanoi Lucian kiusaantuneena, "sinä tiedät, että minä kunnioitan naisia heidän omassa toimintapiirissään —"