Mutta suuresti pöyhistyneenä julisti toinen monin kirouksin repivänsä Cashelin maksan maalle ja vieläpä, jos hän niin halusi, Lydiankin, josta hän käytti raakaa mainesanaa. Väkijoukko hurrasi ja kehoitti häntä "käymään päälle". Cashel sanoi silloin jurosti:
"Hyvä on. Mutta älkää koettako väittää jälkeenpäin, että minä pakotin teidät riitaan. Ja nyt", lisäsi hän kolkolla äänensävyllä, mikä sai Lydian värisemään ja siirsi hänen pelkonsa Cashelin vastustajan puolelle, "minä panen teidät toivomaan, että olisitte purrut kielenne poikki, ennenkuin sanoitte tuon äskeisen sananne. Niin että varokaa itsenne."
"Oh, kyllä varon itseni", sanoi mies uhmaten. "Kätenne koholle!"
Cashel katseli vastustajansa asentoa sanomattoman pilkallisena. "Te tulette tietämään, milloin käteni ovat koholla, kun tunnette katukivet hartioissanne", sanoi hän. "Parasta että pidätte takin päällänne, niin kaadutte pehmeämmin."
Mies ilmaisi hylkäävänsä tämän neuvon alkamalla riisua takkiaan tarmokkaasti. Nimetön väristys kävi läpi väkijoukon. Ne, jotka olivat huonoilla paikoilla, painautuivat eteenpäin; ja ne, jotka muodostivat sisäpiirin, painautuivat taaksepäin jättääkseen sijaa ottelijoille. Lydia, jolla oli haluttu paikka lähellä Cashelia, toivoi tulevansa sysätyksi ulos tungoksesta, sillä hän alkoi tuntea heikkoutta ja pahoinvointia. Mutta eräs komea teurastaja, joka oli saanut paikan hänen vieressään, katsoi hänellä olevan oikeuden kunniapaikkaan eturivissä ja kehoitti häntä olemaan pelkäämättä. Hänen puhuessaan näytti kasvojen joukko Lydian edessä äkkiä huojuvan. Pelastuakseen kaatumasta hän pisti käsivartensa teurastajan kainaloon, ja tämä hyvin mielissään veti hänet lähelleen ja tuki häntä tehokkaasti. Hänen tukensa oli tervetullut, koska se oli tarpeen.
Sillävälin Cashel seisoi liikkumatonna, tarkaten järkkymättömän halveksivana vastustajansa liikkeitä, kun tämä kääri ylös haalistuneita paidanhihojaan väkijoukon huudellessa rohkaisevasti: "Käy päälle, Teddy", "Anna hänelle köniin, Teddy", ynnä muita vielä täsmällisempiä kehoituksia. Mutta Teddyn luonto alkoi jäähtyä: hän läheni aavistaen käyvänsä turmiotaan kohti. Hän ei uskaltanut syöksyä vihollisensa kimppuun, jonka katse näytti oivaltavan hänen kyvyttömyytensä. Kun hän vihdoinkin rohkaistui iskemään, ei lyönti ylettynyt, minkä Cashel ilmeisesti tiesi edeltäpäin, sillä hän ei liikahtanutkaan. Kuului naurua ja kärsimätöntä mutinaa väkijoukosta.
"Odotatteko pollarin tulevan teitä erottamaan?" huusi teurastaja. "Tulkaa ulos nurkastanne ja käykää toimeen, kuuletteko?"
Tämä muistutus, että poliisi voisi riistää häneltä saaliinsa, näytti saavan Cashelin liikkeelle. Hän astui askeleen eteenpäin. Väkijoukon jännitys kohosi huippuunsa, ja eräs pieni mies lähellä Lydiaa teki hurjan ilmahypyn ja kirkaisi: "Käy päälle, Cashel Byron."
Nämä sanat kuullessaan Teddy suorastaan tyrmistyi kauhusta. Hänen kätensä vaipuivat nopeasti alas ja surkea vihertävä kalpeus valahti hänen poskilleen. "Se ei ole oikeudenmukaista", huudahti hän, peräytyen niin pitkälle kuin pääsi: "Minä antaudun. Antakaa olla, mestari: te olette liian etevä minulle." Mutta julma väkijoukko työnsi häntä ivaten Cashelia kohti, joka läheni säälimättä. Teddy lankesi polvilleen. "Mitäpä ihminen voi sanoa enempää, kuin että hän on saanut tarpeekseen?" rukoili hän. "Olkaa englantilainen, mestari, älkääkä lyökö miestä silloin kuin hän on maassa."
"Maassa!" sanoi Cashel. "Kuinka kauan pysytte maassa, jos minä tahdon että nousette ylös?" Ja liittäen toiminnan sanoihinsa hän tarttui Teddyyn vasemmalla kädellään, nosti hänet jaloilleen, heitti hänet avuttomaan asentoon polvelleen ja kohotti oikean nyrkkinsä kuin moukarin hänen ylöspäin kääntyneiden kasvojensa yläpuolelle. "Nyt", sanoi hän, "te ette ole maassa. Mitä teillä on sanomista puolustukseksenne, ennenkuin lyön naamanne alas kurkustanne?"