"Suokaa anteeksi, sir", sanoi Bashville; "mutta jos tahdotte olla hyvä, niin älkää tehkö sitä. En tullut suosittaakseni itseäni toisen miehen kustannuksella; ja ehkäpä neiti Carew ei pitäisikään sitä minään suurena suosituksena." Lucian katsahti häneen nopeasti ikäänkuin aikoen sanoa jotakin, mutta hillitsi itsensä. Bashville jatkoi: "Jos Byron kieltää asian, saatte kutsua minut todistajaksi, ja minä sanon hänelle suoraan naamaan, että hän valehtelee — ja sen tekisin, vaikka hän olisi vielä kaksi vertaa vaarallisempi; mutta, tällaista tapausta lukuunottamatta, pyytäisin teitä, sir, osoittamaan minulle sen suosion, ettette mainitsisi minun nimeäni neiti Carew'lle."
"Kuten haluatte", sanoi Lucian, ottaen esiin kukkaronsa. "Ehkä olette oikeassa. Kuitenkaan ette saa jäädä aivan ilman korvausta vaivoistanne."
"Siihen en todellakaan voi suostua, sir", sanoi Bashville, peräytyen askeleen. "Olette varmasti samaa mieltä kanssani siitä, että tällaisesta asiasta ei miehen sovi ottaa maksua. Se on minun ja Byronin välinen persoonallinen asia, sir."
Paheksuen sitä, että palvelijalla voi olla persoonallisia tunteita mistään asiasta, saatikka sellaisesta, joka koski hänen emäntäänsä, pisti Lucian kukkaron takaisin taskuunsa pitemmittä selityksittä ja kysyi: "Onko neiti Carew kotona tänään iltapäivällä kolmen ja neljän välillä?"
"En ole kuullut mistään vastakkaisistakaan aikomuksista, sir. Voin sähköttää teille, jos hän menee ulos — jos haluatte."
"Ei ole väliä. Kiitos. Hyvästi."
"Hyvästi, sir", sanoi Bashville kunnioittavasti ja poistui. Oven ulkopuolella hänen käytöksensä muuttui. Hän pani käsiinsä kaneelinruskeat hansikkaat, otti hopeahelaisen kävelykepin, jonka hän oli jättänyt käytävään, ja käveli Downing Streetiltä Whitehalliin. Eräs seurue maaltatulleita, joka seisoi siinä katsellen rakennuksia, arvasi hänen olevan rahaministeriön nuorempia loordeja.
Hän odotti turhaan sinä iltapäivänä Lucianin ilmestymistä Regent's Parkissa olevaan taloon. Ketään vieraita ei käynyt; ja hän kulutti aikaansa yrittämällä, neiti Carew'n järjestämän palvelija-kirjaston avulla, tunkeutua Spinozan filosofian syvyyksiin. Tunnin kuluttua, tuntien tyytyväisenä päässeensä selvyyteen tuon kirjailijan näkökannoista, hän ryhtyi pitkän kesäpäivän yksitoikkoisuuden vaihteluksi kiillottamaan Lydian pöytähopeita.
Sillävälin mietti Lucian, millä tavoin hän voisi parhaiten saada Lydian ei vain epäämään Cashelin tuttavuuden, vaan lisäksi tuntemaan perinpohjaista häpeää siitä, että oli antanut tälle yllykettä, sekä terveellistä epäluottamusta omaan arvostelukykyynsä vast'edes. Hänen sihteeritehtävänsä olivat opettaneet hänet varustautumaan joillakin hyvinjärjestetyillä asiaa koskevilla tosiseikoilla, ennenkuin hän ryhtyi vaikuttamaan toisten mielipiteisiin missään asiassa. Hän ei tiennyt ammattinyrkkeilystä enempää kuin että se oli raaka ja laiton tapa, samaa sukua kuin kukkotappelu, ja että sen, samoinkuin viimeksimainitunkin, otaksuttiin yleensä jo jääneen pois käytännöstä. Tietäen, kuinka taipuvainen Lydia oli pitämään kaikkia muilta saatuja mielipiteitä ennakkoluuloina, tunsi hän olevansa velvollinen hankkimaan yksityiskohtaisempia tietoja. Hän hämmästytti loordi Worthingtonia ei ainoastaan pyytämällä häntä päivälliselle seuraavana iltana, vaan lisäksi kuuntelemalla innokkaasti hänen laveaa esitystään mieliaiheestaan, nyrkkeilykilpailuista.
Kun päivät kuluivat, kävi Bashville hermostuneeksi ja arveli toisinaan, oliko Lydia ehkä tavannut serkkuaan ja kuullut tältä hänen käynnistään Downing Streetillä. Hän kuvitteli Lydian käytöksen häntä kohtaan muuttuneen ja oli kerran tai pari kysymäisillään miellyttävimmältä sisäköltä, oliko tämä sitä huomannut. Keskiviikkona hänen jännityksensä loppui. Lucian saapui ja keskusteli pitkään Lydian kanssa kirjastossa. Vaikka Bashville oli liian kunniallinen kuunnellakseen oven takana, niin hän miltei toivoi, että tuo miellyttävä sisäkkö olisi vähemmän arkatuntoinen. Mutta neiti Carew'n oli onnistunut herättää palvelijoissaan jonkunverran itsekunnioitusta, ja Lucianin paljastus tapahtui täysin kahdenkeskisesti.