Astuessaan kirjastoon hän näytti niin totiselta, että Lydia kysyi häneltä, oliko hänellä hermosärkyä, joka häntä toisinaan vaivasi. Hän vastasi hiukan pahastuneena, ettei hänellä sitä ollut, ja että hänellä oli tehtävänä Lydialle eräs tärkeä ilmoitus.
"Mitä! Taaskin!"
"Niin, taaskin", sanoi Lucian, happamesti hymyillen; "mutta tällä kertaa se ei koske minua itseäni. Saanko varoittaa sinua erään vieraasi maineesta ylittämättä oikeuksiani?"
"Varmasti. Tarkoitatko Cheffskyä? Jos niin, niin olen täysin tietoinen siitä, että hän on henkipatto nihilisti."
"En tarkoita monsieur Cheffskyä. Toivoakseni ymmärrät, etten hyväksy häntä enkä sinun omituista mieltymystäsi nihilisteihin, anarkisteihin ja muihin epäilyttäviin henkilöihin; mutta arvelen, että sinäkin voisit kuitenkin vetää rajan ammattinyrkkeilijään nähden."
Lydia vaihtoi väriä ja virkkoi, miltei kuulumattomasti: "Cashel Byron!"
"Siis sinä tiesit!" huudahti Lucian kauhistuen.
Lydia odotti hetkisen toipuakseen, istuutui levollisesti tuolilleen ja vastasi tyynesti: "Tiedän vain sen, mitä sinä sanot minulle — en enempää. Ja tahtoisitko nyt selittää minulle tarkoin, mikä ammattinyrkkeilijä on?"
"Hän on yksinkertaisesti se, mitä hänen nimensä ilmaisee. Hän on mies, joka tappelee palkan edestä."
"Niinhän sotapäällikkökin tekee. Ja kuitenkaan ei yhteiskunta aseta heitä samaan luokkaan — ei ainakaan minun luullakseni."