Ana (melkein hellästi). Juan, rakastitteko minua tosiaankin, kun käyttäydyitte niin inhoittavasti minua kohtaan?
Don Juan (kärsimättömästi). Oo — rukoilen ettette rupea puhumaan rakkaudesta. Täällä ei puhuta mistään muusta kuin rakkaudesta — sen ihanuudesta, sen pyhyydestä, sen henkevyydestä, sen piru tiesi mistä! — Anteeksi, mutta olen siihen niin lopen väsynyt. He eivät tiedä mistä he puhuvat, mutta minä tiedän. He luulevat saavuttaneensa rakkauden täydellisyyden siksi että heillä ei ole ruumiita. Pelkkää kekseliästä petosta! Huh!
Ana. Eikö kuolemakaan ole hienontanut teidän sieluanne, Juan? Eikö se kamala tuomiokaan, jonka toimeenpanijana isäni kuvapatsas oli, ole opettanut teille mitään kunnioitusta?
Don Juan. Kuinka onkaan tuon imartelevan kuvapatsaan laita? Vieläkö se tulee illalliselle pahanilkisten henkilöitten luo ja syöksee heidät tähän pohjattomaan kuiluun.
Ana. Se on tuottanut minulle paljon kustannuksia. Pojat luostarikoulussa eivät antaneet sille rauhaa. Vallattomat särkivät sitä ja ahkerat kirjoittivat nimensä siihen. Kolme uutta nenää kahdessa vuodessa ja lukemattomia sormia. Minun täytyi lopulta heittää se oman onnensa nojaan, ja nyt pelkään että se on surkean huonossa kunnossa. Isä raukkani!
Don Juan. Hst! Kuunnelkaa! (Kaksi suurta akordia vyöryen synkoperatuilla sävelaalloilla, puhkeaa esiin: D-molli ja sen dominantti: hirveän ilon ääni kaikkien säveltäjien mielestä). Oo — Mozartin kuvapatsas-musiikkia. Se on isänne. Teidän olisi paras kadota kunnes valmistan häntä. (Ana katoaa).
Tyhjyydestä ilmestyy elävä kuvapatsas valkoisesta marmorista, kuvaavaa majesteettista vanhaa miestä. Mutta hän luopuu majesteettisuudestaan erittäin armollisesti, astuu keveillä askeleilla ja antaa ryppyjen kuluneissa sankarikasvoissaan loistaa oikeata lupapäiväiloa. Kuvanveistäjäänsä hän saa kiittää erittäin sopusuhtaisesta vartalosta, jonka ryhti on suora ja muhkea. Viiksien päät kiertyvät ylöspäin kuin kellon vieterit, antaen kasvoille semmoisen ilmeen, että ellei se olisi espanjalaista oman arvon tuntoa, sitä pitäisi sanoa keikarimaiseksi. Hän on mitä hauskimmassa ystävyyssuhteessa Don Juaniin. Hänen äänensä, lukuunottamatta hyvin selvää äänentapaamista, on niin Roebuck Ramsdenin äänen kaltainen, että tulee huomanneeksi kuinka paljon he ulkonäöltäänkin muistuttavat toisiaan, huolimatta aivan erilaisesta parran muodosta.
Don Juan. Kas, te olette täällä ystäväni. Miksi ette opettele laulamaan sitä erinomaista musiikkia, jonka Mozart on kirjoittanut teille?
Kuvapatsas. Hän on ikävä kyllä kirjoittanut sen bassolle. Minun ääneni on kontra tenori. No, joko olette katunut?
Don Juan. Kohteliaisuudesta teitä kohtaan en voi katua, Don Gonzalo. Jos katuisin, ei teillä olisi mitään syytä tulla taivaasta väittelemään kanssani.