Kuvapatsas (nauraen). Minä voin sen selittää kultaseni. Siitä syystä että taivas on mitä enkelimäisimmin ikävä paikka koko luomakunnassa. Siitä syystä he eivät mene.
Paholainen. Hänen ylhäisyytensä komendantti sanoo sen sotilaallisella suoruudella. Mutta totta onkin että taivaassa eläminen on sietämättömän ikävää. Kerrotaan että minut ajettiin sieltä pois, mutta asia oli se, ettei mikään mahti olisi saanut minua pysymään siellä kauemmin. Minä läksin sieltä muitta mutkitta ja järjestin tämän paikan.
Kuvapatsas. Sitä en tosiaankaan ihmettele. Ei kukaan voisi kestää iankaikkisuutta taivaassa.
Paholainen. Ooh — se sopii muutamille. Olkaamme rehellisiä herra komendantti, se on temperamentti-kysymys. Minä en ihaile taivaallista temperamenttia. En ymmärrä sitä. Enkä tiedä tokko juuri tahtoisinkaan ymmärtää sitä. Mutta kaikenlaiset ainekset ovat tarpeen maailman kokoonpanossa. Eikä mausta voi kiistellä. Minä luulen että Don Juan pitäisi siitä.
Don Juan. Mutta — anteeksi suorapuheisuuteni — voisitteko todellakin palata takaisin sinne, jos tahtoisitte; vai sanotteko rypäleitä happamiksi?
Paholainen. Takaisinko sinne? Menen usein takaisin sinne. Ettekö ole koskaan lukenut Jobin kirjaa? Onko teillä mitään kanoonista todistusta siitä että meidän piirimme ja sen toisen piirin välillä on mitään aitauksia?
Ana. Mutta ylipääsemätön juopa on ainakin niiden välillä.
Paholainen. Hyvä Señora, vertausta ei pidä ymmärtää sananmukaisesti, juopa tarkoittaa eroitusta enkelimäisen ja pirullisen temperamentin välillä. Mikä sen suurempi juopa voisi olla olemassa? Muistakaa mitä olette nähnyt maan päällä. Ei ole mitään aineellista muuria filosoofin opetussalin ja härkätaistelulavan välillä, mutta härkätaistelijat eivät silti ikinä mene opetussaliin. Oletteko koskaan ollut siinä maassa missä minulla on lukuisimmat seuraajani — tarkoitan Englannissa? Siellä pidetään suuria kilpa-ajoja ja siellä on myöskin laajoja konserttisaleja, missä soitetaan hänen ylhäisyytensä ystävän, Mozartin säveltämää klassillista musiikkia. Kilpa-ajoissa kulkijat voisivat aivan hyvin pysyä poissa niistä ja mennä sen sijaan klassillisiin konsertteihin. Ei mikään laki heitä estä. Englantilaiset eivät koskaan rupea orjiksi. He saavat vapaasti tehdä kaikkea mitä hallitus ja yleinen mielipide sallii. Klassillisten konserttien myönnetään olevan korkeampaakin ja sivistyneempää, runollisempaa, henkevämpää, jalostavampaa huvia kuin kilpa-ajot. Mutta luopuvatko kilpailun ihailijat urheilustaan mennäkseen konserttisaliin? Ei ikinä. Heitä kiusaisi siellä samanlainen ikävyys kuin herra komendanttia taivaassa. Siinä juuri on se vertauksellinen syvä juopa näitten molempien paikkojen välillä. Aineellisen juovan yli voisi rakentaa sillan, ainakin minä voisin sen rakentaa heille (maa on täynnä Paholaisen siltoja), mutta vastenmielisyyden juopa on ylitsepääsemätön ja iankaikkinen. Ja se juuri eroittaa ystäväni täällä niistä, joita typerästi kyllä nimitetään autuaiksi.
Ana. Minä lähden taivaaseen heti paikalla.
Kuvapatsas. Lapseni, kuule ensin varoituksen sana. Salli minun täydentää ystäväni Luciferin vertausta klassillisesta konsertista. Jokaisessa semmoisessa konsertissa Englannissa näet rivittäin väsyneitä ihmisiä, jotka ovat siellä, ei siitä syystä että he tosiaankin rakastavat klassillista musiikkia, vaan siitä syystä että he arvelevat että heidän pitäisi rakastaa sitä. Sama on asian laita taivaassa. Koko joukko väkeä istuu siellä kunnian loistossa, ei siitä syystä että he ovat onnellisia siten, vaan siksi että he arvelevat asemansa taivaassa vaativan sen. He ovat melkein kaikki englantilaisia.