Don Juan. Ei ole pelkoa! Valkoisella työmiehellä tulee myös olemaan aikansa. Mutta nyt en aio puolustaa tämän suuren aatteen mahdollisia muotoja tulevaisuudessa. Mainitsen vain esimerkkejä siitä tosiseikasta, että tämä luotu olento, mies, joka omissa itsekkäissä asioissaan on perinpohjainen pelkuri, taistelee sankarin tavoin aatteen edestä. Hän voi olla ryömivä kansalaisena, mutta hän on vaarallinen intoilijana. Hän saattaa olla orjana ainoastaan niin kauan kun hän on henkisesti kyllin heikko kuunnellakseen järjen ääntä. Sanon teille hyvät herrat että jos voitte antaa miehen tehtäväksi sellaisen työn, jota hän nyt nimittää Jumalan työksi, ja jota hän myöhemmin tulee nimittämään monella uudella nimellä, voitte saada hänet täysin välinpitämättömäksi kaikista seurauksista, jotka mahdollisesti saattavat kohdata hänen omaa itseään.
Ana. Niin — hän pudistaa pois kaiken vastuunalaisuuden omilta hartioiltaan ja jättää sen vaimonsa ja lastensa hoidettavaksi.
Kuvapatsas. Hyvin sanottu, tyttäreni. Elä anna hänen puheillaan villitä selvää järkeäsi.
Paholainen. Voi, herra komendantti, nyt kun jouduimme puhumaan naisesta, hän tulee saarnaamaan entistä enemmän. Myönnän tosin että se aine minustakin on kaikkein hauskin.
Don Juan. Naista kohtaan, Señora, miehen velvollisuudet ja vastuunalaisuudet alkavat ja loppuvat leivän hankinnassa hänen lapsilleen. Naiselle mies on ainoastaan välikappale lasten hankkimiseen ja elättämiseen.
Ana. Tuoko on teidän käsityksenne naisen mielipiteestä? Se on suoraan sanoen kyynillistä ja ilettävää aineellisuutta.
Don Juan. Anteeksi, Ana, en puhunut mitään naisen mielipiteistä yleensä. Puhuin vain hänen mielipiteestään miehestä eri sukupuolena. Eikä se ole sen kyynillisempi kuin hänen mielipiteensä omasta itsestään ennen kaikkea äitinä. Sukupuolikannalta katsoen nainen on luonnon välikappale, jolla se ikuistuttaa suurimman tekonsa. Sukupuolikannalta katsoen mies on naisen välikappale luonnon käskyn täyttämiseksi taloudellisimmalla tavalla. Nainen tietää vaistomaisesti että etäällä menneisyydessä, kehityksen tapahtuessa hän keksi miehen, eroitti hänet itsestään, loi hänet, voidakseen sitten aikaansaada jotain parempaa kuin yksi-sukupuolinen toiminta voi tuottaa. Täyttäessään sitä tarkoitusta jota varten nainen loi miehen, hän saa mielellään uneksia unelmiaan, pitää heikkouksiaan, ihanteitaan, urhoollisuuttaan, kunhan vain kaikessa on pohjasäveleenä naisen, äitiyden, perheen, kotilieden jumaloiminen. Mutta kuinka ajattelematonta ja vaarallista olikaan luoda erityinen olento, jonka ainoana tarkoituksena oli naisen hedelmöittäminen! Sillä huomatkaappa mitä on tapahtunut. Ensiksikin mies on monistunut naisen käsissä niin että on olemassa yhtä monta miestä kuin naistakin. Naisen on käynyt mahdottomaksi käyttää tarkoitukseensa muuta kuin pienen pieni osa sitä ääretöntä voimaa, jonka hän on jättänyt miehen itsensä käytettäväksi säästämällä miestä raskaudenajan rasittavasta kärsimyksestä. Tuo ylimääräinen voima on mennyt miehen aivoihin ja lihaksiin. Hän on tullut liian väkeväksi naisen ruumiillisesti hallita, ja häneen on kehittynyt liian paljon mielikuvitusta ja liian paljon henkistä voimaa voidakseen tyytyä pelkkään oman itsensä monistamiseen. Hän on luonut sivistyksen, kysymättä neuvoa naiselta, pitäen naisen kotityötä aivan itsestään selvänä perustuksena siihen.
Ana. Tuo on ainakin totta.
Paholainen. Niin — mutta entäs tuo sivistys! Mitä se oikeastaan on?
Don Juan. Se on varsin hyvä naula, johon voi ripustaa kaikki kyynilliset typeryytensä, mutta ennen kaikkia se on miehen yritys tehdä itsestään jotain enempää kuin pelkän välikappaleen naisen tarkoituksen täyttämiseksi. Mutta tulos elämän alituisista ponnistuksista ei ainoastaan itsensä ylläpitämiseksi, vaan yhä korkeampien elimistöjen ja täydellisemmän itsetietoisuuden saavuttamiseksi on enintäinkin epäilyttävä taistelu sen omien voimien ja kuoleman sekä sukuhuononnuksen voimien välillä. Tappelut tässä sotaretkessä ovat pelkkiä erehdyksiä, ja niissä voitetaan, kuten oikeissa sotatappeluissakin, enimmäkseen huolimatta johtajista.