Kuvapatsas. Tuo oli pistos minulle. Sama se. Jatkakaa.
Don Juan. Se oli pistos paljoa korkeammille vallanpitäjille kuin te, herra komendantti. Mutta onhan kai teidänkin pitänyt huomata toimessanne, että tyhmäkin kenraali voi voittaa tappelussa, jos vastapuolueen kenraali on vielä vähän tyhmempi.
Kuvapatsas (hyvin vakavasti). Hyvin totta Juan, hyvin totta. Muutamilla aaseilla on merkillinen onni.
Don Juan. Elämän Voima on tyhmä, mutta se ei ole niin tyhmä kuin kuoleman ja sukuhuononnuksen voima. Paitsi sitä, nämä ovat koko ajan Elämän Voiman palveluksessa. Ja siis elämä voittaa tavallaan. Kaiken mitä pelkkä hedelmällisyyden suuruus voi hankkia ja pelkkä ahneus säästää, sen me omistamme. Kaikkien sivistystuotteiden, parhaiden pyssyjen ja parhaiten hoidettujen pyssymiesten pysyväisyys tuleviin aikoihin on taattu.
Paholainen. Juuri niin! Ei elämän aseiden vaan vaikuttavimpien kuoleman aseiden pysyväisyys! Te palaatte aina minun tulokseeni huolimatta kiemurtelemisistanne ja väittelemisestänne ja viisasteluistanne, puhumattakaan teidän esityksienne sietämättömästä pituudesta.
Don Juan. So, soh! Kuka se oli, joka alkoi pitää pitkiä puheita? Mutta muutoin, jos minä rasitan liiaksi teidän järkeänne, niin voitte jättää meidät ja siirtyä rakkauden ja kauneuden ja muiden lempi-ikävyyksienne seuraan.
Paholainen (hyvin loukkaantuneena). Tuo ei ole kaunista, Don Juan, eikä kohteliasta. Minä olen samalla henkisellä tasalla. Ei kukaan voi panna enemmän arvoa siihen kuin minä. Minä väittelen kanssanne rehellisesti ja luullakseni kumoan kaikki teidän väitteenne perinpohjin. Jatketaan vain vieläkin tunti, jos haluatte.
Don Juan. Hyvä on. Jatketaan.
Kuvapatsas. Eipä silti että minä uskoisin teidän pääsevän milloinkaan erityiselle katsantokannalle Juan. Mutta täällähän meidän täytyy kuolettaa iankaikkisuutta eikä vain aikaa. Eteenpäin siis!
Don Juan (hiukan kärsimättömästi). Minun katsantokantani, te marmoripäinen vanha mestariteos, on askelta edellä teistä. Olemmeko yhtä mieltä siinä että elämä on voima, joka on kokeillut lukemattomalla tavalla itsensä rakentamista, että mammut ja ihminen, hiiri ja megatherium, kärpäset ja kirput ja kirkkoisät ovat kaikki enemmän tai vähemmän onnistuneita kokeita, joitten tarkoitus on rakentaa tuo raaka voima yhä korkeammiksi yksilöiksi, kohti ihanne-yksilöä, joka on kaikkivoipa, kaikkitietävä, erehtymätön ja sen lisäksi täydellisesti, pettymättömästi itsetietoinen, sanalla sanoen jumala?