Anna En koskaan kertonut sinusta muille, Jack.
Tanner. Et. Mutta jos olisit tahtonut hillitä minua, olisit kertonut. Sinä tahdoit minua jatkamaan.
Anna (kiihkeästi). Se ei ole totta. Se ei ole totta, Jack. Minä en koskaan tahtonut sinua tekemään noita ikäviä, epämiellyttäviä, raakoja, tyhmiä, vulgääriä temppuja. Minä aina toivoin että kerrankin tekisit jotain sankarillista. (Malttaen mielensä). Anteeksi, Jack, mutta kaikki se mitä teit, ei ollut vähääkään sellaista mitä toivoin sinun tekevän. Usein olin hyvin pahoillani, mutta en voinut kertoa sinusta ja saattaa sinulle ikävyyksiä. Ja olithan vain poikanen. Tiesin että kerran kasvaisit mieheksi ja jättäisit poikamaisuudet. Ehkä olin väärässä.
Tanner (ivallisesti). Elä anna valtaa huolillesi, Anna. Ainakin yhdeksän kymmenettäosaa kaikista urostöistä, joita sulle tunnustin, olivat pelkkiä valeita. Sain varsin pian selville, että sinä et pitänyt tosista kertomuksista.
Anna. Tietysti ymmärsin että kaikki ei voinut olla totta. Mutta —
Tanner. Aiot muistuttaa minulle, että muutamat kaikkein häpeällisimmistä olivat tosia.
Anna (hellästi, Tannerin suureksi kauhuksi). En tahdo muistuttaa sinua mistään. Mutta minä tunsin henkilöt, joille ne tapahtuivat ja kuulin niistä.
Tanner. Niin. Mutta todetkin jutut minä koristelin kertoessani. Tunteellisen pojan nöyryytykset voivat naurattaa kovasti tavallisia paksunahkaisia aikaihmisiä, mutta pojalle itselleen ne ovat niin kipeitä, niin häpeällisiä, että hän ei voi tunnustaa niitä — hän ei voi muuta kuin kieltää ne kiihkeästi. Oli miten oli, ehkäpä oli hyväkin minulle hiukan koristella asioita, sillä kerran kun kerroin totuuden uhkasit sanoa sen muille.
Anna. En ikinä. En ainoatakaan kertaa.
Tanner. Uhkasitpa kerran. Muistatko kuka oli se mustasilmäinen tyttö, Rachel Rosetree? (Annan kulmakarvat vavahtavat kerran tahtomattaan). Minä panin toimeen rakkausseikkailun hänen kanssaan. Tapasimme toisemme eräänä iltana puutarhassa ja kävelimme hyvin epämukavasti käsivarret toistemme vyötäisillä ja suutelimme toisiamme erotessa ja olimme erittäin tunnollisesti romantisia. Jos tuota rakkausjuttua olisi jatkunut, olisin kyllästynyt kuoliaaksi, mutta sitä ei jatkunutkaan, sillä vallan pian Rachel jätti minut, koska hän huomasi että olin kertonut asiasta sinulle. Kuinka hän sai sen tietää? Sinulta tietysti. Sinä menit hänen luokseen ja kerroit hänelle hänen rikollisen salaisuutensa sekä pidit häntä kauhun ja nöyryytyksen vallassa uhaten kannella.