Anna. Tuosta ei ole mitään hyötyä, Jack. Ei kukaan nainen ole yhtä mieltä kuin sinä.
Tanner. Se johtuu siitä että te sekoitatte rakentamisen ja hävittämisen luomiseen ja murhaan. Ne ovat vallan eri asioita. Minä jumaloin luomista ja inhoan murhaa. Niin, minä jumaloin sitä puissa ja kukkasissa, linnuissa ja petoeläimissä, ja sinussakin, Anna (Tyytyväisyyden ilme äkkiä poistaa kasvavan ouduksumisen ja ikävystymisen ilmeen Annan kasvoilta). Se oli juuri luova vaisto, joka pani sinut kiinnittänään minut itseesi siteillä, joitten jäljet tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Niin Anna, tuo vanha lapsellinen liitto välillämme oli tietämättämme lemmenliitto —
Anna. Jack!
Tanner. Oo — elä säikähdä!
Anna. Minä en säikähdä!
Tanner (oikullisesti). Mutta sinun pitäisi säikähtää. Missä ovat periaatteesi?
Anna. Jack, puhutko sinä vakavasti vai etkö?
Tanner. Siveellisestä tunteestako?
Anna. Ei, ei, mutta siitä toisesta. (Hämillään). Oh, sinä olet niin hupsu. Ei milloinkaan voi tietää kuinka sinua tulee ymmärtää.
Tanner. Sinun tulee ymmärtää minut vallan vakavasti. Minä olen sinun holhoojasi ja velvollisuuteni on parantaa sinun luonnettasi.