Tanner. Tavy, muistatko sinä eno Jamesin?
Octavius. Muistan kyllä. Kuinka niin?
Tanner. Eno Jamesilla oli ensi luokan kokki ja hän ei voinut sulattaa mitään muuta ruokaa, kuin sen kokin keittämää. Mies parka oli ujo ja vihasi seuraelämää. Mutta kokki oli ylpeä taidostaan ja tahtoi laittaa päivällisiä prinsseille ja ulkovaltojen lähettiläille. Estääkseen kokkia lähtemästä toisen palvelukseen vanhan eno raukan täytyi panna toimeen suuret päivälliskutsut kahdesti kuukaudessa ja kärsiä kaikki nolouden tuskat. Tässä on nyt sama asia minun ja Enry Strakerin, tämän uuden miehen, välillä. Minä inhoan matkustamista, mutta minä pidän aika paljon Enrystä. Hän taas ei välitä mistään muusta koko maailmassa kuin kiitämisestä eteenpäin nahkatakissa ja moottorilakissa, ympärillään tuuman paksulta tomua, kuusikymmentä penikulmaa tunnissa oman henkensä ja minun henkeni kaupalla. Paitsi ei silloin tietysti, kun hän makaa selällään loassa koneen alla koettaen saada selville mikä paikka on ratkennut. No niin, ellen minä päästä häntä ajamaan ainakin tuhat penikulmaa, joka toinen viikko, jättää hän minut oman onneni nojaan ja menee jonkun amerikkalaisen biljonäärin palvelukseen. Ja minä saan hankkia itselleni kiltin ja kunnioittavan tallirengin, joka nostaa lakkiaan ja tietää oikean asemansa. Minä olen Enryn orja, aivan niinkuin eno James oli kokkinsa orja.
Straker (suuttuneena). Toivoisin tosiaankin että minulla olisi kone, joka kulkisi yhtä nopeaan kuin te voitte puhua, herra Tanner. Olen vain sanonut että menetätte rahaa moottorillanne ellette pidä sitä työssä. Yhtä hyvinhän voisitte hankkia itsellenne lastenvaunut ja hoitajattaren niitä työntämään, kuin moottorivaunun ja minut jos ette käytä meitä viimeiseen pisaraan asti.
Tanner (tyynnyttäen). Hyvä on, Henry, hyvä on. Kohta lähdemme taas puolen tunnin matkalle.
Straker (ylenkatseellisesti). Puolen tunnin! (Hän palaa koneen luo, istautuu ja kääntää uuden sivun sanomalehdestään hakien lisää uutisia).
Octavius. Siitä muistan, minulla on sinulle kirje Rhodalta.
Tanner (avaten sen). Arvaan että Rhoda vainuaa riitaa Annan kanssa. Tavallisesti ei ole muuta kuin yksi henkilö, jota englantilainen tyttö vihaa enemmän kuin äitiään, ja se on hänen vanhin sisarensa. Rhoda pitää paljon enemmän äidistään kuin Annasta. Hän — (harmilla) — No sen minä sanon!
Octavius. Mikä nyt?
Tanner. Rhodan piti tulla minun kanssani ajelemaan moottorivaunullani, mutta hän sanoo että Anna on sen kieltänyt.