TUHON SAARNAAJAT.

Sitten meillä on militaristimme, jotka tahtovat saada Saksan "vuotamaan verensä kuiviin", silpoa ja runnella sen, niin ettei se voi koskaan enää tehdä sitä toistamiseen. No niin, se on varsin yksinkertaista, jos olette kyllin suuressa määrin militaristi tehdäksenne sen. Suunnattoman velkakuorman kasaaminen Saksan kannettavaksi ei tuota sitä tulosta. Sen laivaston hinaaminen Portsmouthiin tai upottaminen ei tuota sitä tulosta. Maakuntien ja siirtokuntien anastaminen ei tuota sitä tulosta. Tehokas keino on paljoa yksinkertaisempi ja käytännöllisempi. Mikä on tehnyt Saksan niin pelottavaksi tässä sodassa? Ilmeisesti sen suunnaton ylivoima miesluvussa. Juuri sen avulla meidät työnnettiin takaisin melkein Pariisin porteille asti. Järjestys, valmius, kuudentoista tuuman haupitsit auttoivat osaltaan; mutta meidät oli hautaamaisillaan juuri "tykinruoan" runsaus. Cambrain ja Le Cateaun luona brittiläinen soturi surmasi surmaamistaan, kunnes kivääri oli käynyt liian kuumaksi pidellä ja hänen kätensä herpoutui murhaajan-kouristuksesta; mutta yhä tuli vain uusia esille.

MIKSI EI TAPETTAISI SAKSATTARIA?

Siinä problemissa ei ole mitään hämärää. Nuo saksalaiset voitiin surmata yhdessä silmänräpäyksessä, mutta syntyäkseen he olivat vaatineet naiselta kolmen neljännesvuoden työn ja teurastettaviksi kypsyäkseen kahdeksantoista vuoden ajan. Muuta ei tarvitse tehdä kuin tappaa 75 prosenttia kaikissa Saksan naisista, jotka ovat 60 vuotta nuorempia. Silloin voimme jättää Saksalle sekä laivaston että rahat ja sanoa "Pidä hyvänäsi." Miksi ei kannattaisi koettaa, jos kerran aiotte ruveta siksi, mitä nimitätte nietzscheläiseksi yli-ihmiseksi? Sota ei ole mikään tunneasia. Muutamat sanomalehdistämme valittavat, että saksalaiset surmaavat haavoitettuja ja ampuvat kenttäsairaaloita ja Punaisen ristin ambulansseja. Samat sanomalehdet julkaisevat palstamäärin vahingoniloisia selontekoja siitä, etteivät meidän haavoittuneemme välitä vähääkään nykyaikaisista ampumahaavoista, vaan toivovat pääsevänsä takaisin rintamaan viikon kuluttua; minun mielestäni ei voisi suoranaisemmin kehottaa saksalaisia surmaamaan haavoittuneita. Mutta naisen tappaminen ei ole pelkurimaisempaa kuin haavoittuneen miehen surmaaminen. Ja on olemassa vain yksi ainoa syy, minkä vuoksi on rikollisempaa surmata nainen kuin mies ja miksi naisia on säästettävä ja suojeltava miesten antautuessa alttiiksi. Syynä on se, että naisten tuhoutuminen on yhteiskunnan tuho. Miehet ovat verraten merkityksettömiä; surmatkaa 90 prosenttia Saksan miehistä, niin jäljellä olevat 10 prosenttia voivat kansoittaa maan uudelleen. Mutta jos surmaatte naiset, niin delenda est Carthago. Mutta juuri näin toivovat meikäläiset militaristit Saksalle käyvän. Sen vuoksi syy, joka estää surmaamasta naisia, pakottaa tässä tapauksessa juuri ryhtymään siihen. Miksi ei? Militaristiselta katsantokannalta, jonka mukaan vihollinen on tehtävä taisteluun kykenemättömäksi, ei ole mikään vastaus mahdollinen. Jos tahdotte tehdä hänet taisteluun kykenemättömäksi, niin siinä on keino ja ainoa tehokas keino. Meidän ei todellakaan pidä sanoa Kaiseria ja von Bernhardia tuon tarunomaisen Nietzschen oppilaiksi, kun he joko eivät ole huomanneet tai kammoavat moista räikeätä "biologista välttämättömyyttä". Pari vikisevää hurskasta sentimentalistia, jos suvaitsette. Mutta yli-ihmisiä! Lorua! Oi, sanomalehti-veljeni, jos teidän täytyy parjata preussilaisia, niin sanokaa heitä keikarien kaitsemiksi lampaiksi, sanokaa heitä ratsastaviksi kerjäläisiksi, sanokaa heitä makkaransyöjiksi, kuvatkaa heidät hyvään vanhaan englantilaistapaan silmälasit nenällä, villahuivi kaulassa, nukkavieru päällystakki möhömahan suojaksi napitettuna, puhaltamassa kontrabassoa kiertelevässä soittokunnassa. Mutta älkää käyttäkö heidän kunniakseen yli-ihmisen sankarinimeä tai julistako suuremmoisiksi konnantöiksi ja Miltonin Luciferille ominaisiksi sellaisia tavallisia väkivallan ja himon tekoja, joita voi suorittaa mikä juopunut heittiö tahansa poliisin ollessa loitolla ja joille ei mikään moninkertaistuttaminen voi tuottaa suurempaa arvoa. Mitä Nietzscheen tulee (joka puolalaisena vihasi Preussia ja sai samalla mitalla takaisin), niin sanokaapa, milloin hän kehotti saksalaisia alistumaan siihen, että heitä ajaisivat miljoonittain teurastettaviksi kuin lampaita nuoret pölkkypäät, jotka, ollen enimmäkseen kykenemättömiä itse lukemaan kymmentä lausetta filosofisesta tutkielmasta vaipumatta heti uneen, antavat yhtä oppimattomien sanomalehtimiesten vakuuttaa, että hän saavutti suuren maineensa sepittämällä halpahintaista evankeliumia öykkäreille? Näin meidän kesken sanoen olemme mekin sivistymätöntä kansaa; mutta pitäkäämme ainakin kielemme kurissa asioista, joita emme ymmärrä, ja varokaamme sanomasta koko Europalle, että englantilaisten luulon mukaan Parsifalin säveltäjä oli militaristipreussilainen (hän oli maanpakoon karkoitettu vallankumouksellinen), että Nietzsche oli Wagnerin oppilas (Nietsczhe piti enemmän ranskalaisen Bizet'n musiikista), ja että Kaiser on Nietzschen oppilas (tämä olisi voinut nauraa ylenkatseellisesti hänen lapselliselle hurskaudelleen).

YKSINKERTAINEN VASTAUS.

Nietzsche olisi varmasti hyväksynyt sen ehdotuksen, että meidän on surmattava Saksan naiset, jos tarkoitamme täyttä totta puhuessamme Saksan tuhoamisesta. Mutta hän olisi myöskin vastannut minun kysymykseeni "Miksi ei?" mitä ei yksikään piintynyt militaristi kykene tekemään. Tämän vastauksen antamiseen ei tarvita mitään filosofia. Ensimmäinen tavallinen antimilitaristi, jonka tapaatte, sanoo teille, että se olisi liian hirveätä, että elämä kävisi sietämättömäksi, jos ihmiset tekisivät sellaista. Ja hän olisi aivan oikeassa; niin että säästäkää meitä kuulemasta sen enempää maahan kaatuneen vihollisen polkemisesta, jotta hän ei kykene nousemaan kokonaiseen vuosisataan. Mahdollisesti emme pysty vastustamaan kiusausta, vaan ryöstämme Saksaa suuremmassa tai vähemmässä määrin, jos sen voitamme. Me harjoitamme jo tarmokkaasti merirosvousta varastaen saksalaisia laivoja ja myyden niitä tuomioistuimiemme välityksellä, sen sijaan että rehellisesti pidättäisimme ne sodan loppuun. Kun alahuoneessa nousee herroja ilmoittamaan, että he ovat saksalaisille velkaa, mutta eivät aio maksaa näitä rahoja, niin voi täydellä syyllä odottaa, että kansassa esiintyy voimakas vaatimus puoltamaan ryöstöä. Sota ei lopultakaan ole muuta kuin vihollisen alistamista järjestetyn murhan, ryöstön ja merirosvouksen alaiseksi; enkä laisinkaan epäile, että tavallinen englantilainen sanoo minulle samoin kuin Falstaff Pistoolille, kun oli kysymys hänen osuudestaan varastetun viuhkan hintaan nähden: "Luuletko sinä, että minä panen sieluni vaaraan ilmaiseksi?" Johon minä vastaan: "Ellette voi vastustaa rosvouksen tuottamaa kiusausta, niin menetelkää vilpittömästi ja tietäkää olevanne puolittain isänmaanystävä, puolittain sotarosvo; mutta älkää puhuko pötyä vihollisen tekemisestä kyvyttömäksi. Cromwell koetti sitä keinoa Irlannissa. Hänen olisi sen sijaan pitänyt koettaa Home rulea. Ja mitä ei Cromwell voinut tehdä Irlannissa, sitä emme voi tehdä Saksalle."

JÄRKEVÄT IHMISET.

Lopulta meillä on jäljellä ainoa mielipide, josta on vähänkään toivoa sivistykselle: tarkoitan niitä ihmisiä, jotka eivät välitä ritarillisuudesta, kostosta, ryöstöstä, ylpeydestä, pelosta, kunniasta tai mistään muusta patriotismin vastenmielisestä ilmauksesta, vaan harkitsevat kysymystä, kuinka voitaisiin järjestää Europan kartta ja muodostaa sen valtiolliset olot sellaisiksi, ettei tämä inhottava rikos ja järkyttävä harmi, yleiseuroppalainen sota, enää hevillä uudistuisi. Kartta on varsin tärkeä; sillä ne avoimet haavat, jotka ovat lopultakin ruvenneet märkimään ja puhjenneet, kiusattuaan maailmaa vuosikausia, ne syntyivät muutettaessa Elsassin ja Lothringin sekä Bosnian ja Herzegovinan väriä kartalla. Ja uutta karttaa laadittaessa ei ole otettava huomioon valloituksia, vaan niiden ihmisten mielipide, joita se suoranaisesti koskee. Muuan Europan rikottuja sopimuksia, joista on viime aikoina puhuttu paljoa harvemmin kuin Belgian sopimuksesta, on Pragin sopimus, jonka mukaan olisi pitänyt toimittaa kansanäänestys Schlesvigin ja Holsteinin kansallisuudesta. Tätä kansanäänestystä ei ole koskaan pantu toimeen. Mahdollisesti se on nyt tehtävä monen muun kansanäänestyksen ohella, ennenkuin tämä sota on ratkaistu.

SAKSAN YHTEYS SÄILYTETTÄVÄ.

Mutta sallittakoon minun tässä varoittaa niitä, jotka toivovat Saksan hajoavan, että heidän toivonsa on turha. Eteläsaksalaiset, jotka ovat maailman ystävällisimpiä, luotettavimpia ihmisiä (mikäli minä tunnen maailmaa), inhoavat preussilaisia paljoa syvemmin kuin me; mutta he tietävät, että yhdistyneen Saksan osana he ovat arvossapidettyjä ja voimakkaita ja että he olivat heikkoja ja halveksittuja ja vähäpätöisiä erityisinä kuningaskuntina. Saksa pysyy koossa. Epäilemättä saksalaiset sanovat täydellä syyllä preussilaiselle harjoituskersantille ja hänen isännälleen Hohenzollernille: "Kylläpä te olette laittaneet aika sopan kaiken sen jälkeen, mitä olemme teidän puoleltanne sietäneet, koska luulimme, että voisitte tehdä meidät voittamattomiksi. Luulimme, että jos olittekin ankaroita herroja, niin olitte joka tapauksessa hyviä krenatöörejä; mutta nyt nuo reimat pikku belgialaiset ja venäläiset, jotka saivat selkäänsä japanilaisilta, ja englantilaiset, jotka suoriutuivat niin huonosti kourallisesta buurilaistalonpoikia, tappelevat ja järjestävät aivan yhtä hyvin kuin tekin. Koska ranskalaiset ja englantilaiset ovat järjestyneet tasavallaksi ja peräti rajoitetuksi yksinvallaksi, niin mepä tahdomme koettaa, miten sellainen hallitusmuoto soveltuu meille." Mutta he eivät rupea hajoittamaan valtakuntaa; päinvastoin, on paljoa luultavampaa, että he laajentavat saksalaista yhteiskuntaansa liittämällä siihen saksalaisen osan Itävaltaa. Ja koska tästä aiheutuisi kysymys, kumpi olisi kukkona orrella, Habsburg vaiko Hohenzollern, niin asia ratkaistaisiin yksinkertaisimmin siten, että he vapautuisivat kummastakin ja siirtyisivät ennemmin tai myöhemmin ratkaisevan askeleen kansanvaltais-tasavaltaiseen hallitusmuotoon, mihin Europpa on ilmeisesti pyrkimässä. Tosin kuninkuudella on erinäiset etunsa, kun se on rajoitettu ja siihen liittyy esikoisuuden rajoittama ylimystö ja sitä kontrolloi valtiollisesti yhteinen kansa, johon kuuluvat kaikki muut paitsi ylimysperheiden vanhimmat pojat, joten aatelisluokan eristäytyminen saksalaiseen tapaan käy mahdottomaksi. Sellainen yksinvalta varsinkin kun hallitsijana on nainen, kuten nykyään Hollannissa ja kuningatar Viktorian aikana Englannissa, on mukiinmenevä sijake muodolliselle tasavallalle vanhoissa sivistysmaissa, joissa vallitsee piintyneet monarkkiset traditsiot, vaikka se onkin luonnoton uusissa ja pääasiallisesti kansanvaltaisissa valtioissa. Joka tapauksessa on ajateltavissa, että liittoutuneet länsivallat saattaisivat vaatia sen tapaista hallitusmuotoa otettavaksi käytäntöön Saksassa ja Itävallassa jonkinlaisena takeena; sillä vaikka se ei miellyttäisikään Venäjää, niin eivät eräät Venäjänkään vaatimuksista miellytä meitä; ja tässä asiassa täytyy harjoittaa jonkinlaista vaihtokauppaa.