2. Me emme voi tuhota ja tehdä kykenemättömäksi Saksaa, kuinka perinpohjaisesti sen voitammekin, koska sen saatamme tehdä vain surmaamalla naiset, ja hyödytöntä on teeskennellä, että me pystymme sellaisiin konnantöihin. Yksinpä taloudellistenkin vaikeuksien aiheuttaminen ryhtymällä sotarosvoukseen tuottaisi meille vain tappioita, koska Saksa on meidän kauppa-asiakkaitamme ja niitä naapureita, joiden luona useimmiten käymme. Meidän on, jos voimme, karkoitettava se Belgiasta. Ranska karkoittakoon sen Elsassista ja Lothringista. Venäjä karkoittakoon sen Puolasta. Avatessaan tulen se tiesi, että pelissä oli otettava lukuun nämä mahdollisuudet; ja meidän velvollisuutemme on tukea Ranskaa ja Venäjää, kunnes ne on voitettu tai menetetty, ellei tasaväkisyys muuta koko sodankäyntitapaa järjettömyydeksi. Myöskin Itävalta tiesi, että sen slaavilaiset osat olivat pelipanoksia. Voittamalla nämä panokset saavat liittoutuneet Kaiserin heräämään unesta, jossa Preussi esiintyy kirkon päämiehenä Pyhässä saksalaisessa valtakunnassa, ja he opettavat häntä kunnioittamaan meitä. Mutta kun se on kerran suoritettu, silloin emme saa antaa sotatoveriemme tehdä kaikkea taasen turhaksi alentavilla nöyryytyksillä ja pakotuksilla, jotka eivät voisi vakavasti runnella Saksaa ja saattaisivat meidän välillemme pahaa verta kokonaisen sukupolven ajaksi meidän omaksi epämukavuudeksemme, onnettomuudeksemme, häpeäksemme ja tappioksemme. Meidän ja Ranskan on elettävä Saksan yhteydessä sodan jälkeen; ja kuta pikemmin päätämme tehdä sen jalomielisesti, sitä parempi. Taistelun jälkeen ei maailmassa saa olla kaunaa; sillä ellei Ranskan, Saksan ja Englannin välillä vallitse rauha, ei voi olla puhettakaan maailmanrauhasta.

3. Kun tämä sota on päättynyt, on kaikkien sotivien virallisesti hävitettävä sota luonteen kouluna ja hyveen kasvattajana. On kyllä aivan totta, että huonosti kasvatettuja ja porsasmaisia kansoja voivat herättää tilaansa ja kohtaloansa tarkastamaan vain maanjäristykset, rutot, nälänhädät, pyrstötähdet, jättimäiset haaksirikot ja hävittävät sodat, aivan samoin kuin on totta, että neekeripäälliköt eivät saavuta arvonantoa, elleivät poltata neitoja elävältä mökkipalatsiensa edustalla, ja tatarilais-khaanit havaitsevat katkotuista päistä rakennetun pyramiidin yksinkertaiseksi keinoksi herättää alamaisissaan sopivan käsityksen heidän jumalallisesta oikeudestaan hallita heitä. Iivana Hirmuinen sai epäilemättä alamaisensa varsin vakavalle mielelle, ja typerät ihmiset ovat alttiit uskomaan, että tämänkaltainen kauhun jähmettämä vakavuus on hyvettä. Sitä se ei ole. Jokainen henkilö, joka ryhtyisi ehdoin tahdoin synnyttämään keinotekoisia maanjäristyksiä, upottamaan laivoja ja panemaan liikkeelle kulkutauteja tuottaakseen maanmiehilleen siveellistä mielenylennystä, joutuisi varsin pian oikeuden eteen. Ne, jotka suunnittelevat sotia samaa tarkoitusperää varten, pitäisi yhtä järkähtämättä toimittaa tyrmään tai mielipuolihoitolaan. Kansakunnan, joka on niin alentunut, että tarvitsee herätäkseen niin alhaisia kiihdykkeitä kuin kauhua, voi huoletta tuhota, joko sen sitten tekevät preussilaiset sotaherrat tai joku muu, joka on kyllin typerä tuhlatakseen siihen ruutia sen sijaan että jättäisi sen hukkumaan omaan arvottomuuteensa.

4. Keskusteluissa ei Englannin eikä Saksan pidä vaatia itselleen mitään siveellistä ylemmyyttä. Molemmat kilpailivat vuosikausia aseistautumisessa. Molemmat harjoittivat ja harjoittavat yhä vielä kirjallista ja oratorista provokatsionia. Molemmat väittivät olevansa "ruhtinaallista rotua", jolla oli jumalallinen oikeus vallita toisia. Molemmat osoittivat suurta yhteiskunnallista ja valtiollista huomaavaisuutta puolueille ja yksilöille, jotka julkisesti sanoivat, että sodan täytyi tulla. Molemmat tekivät liittoja lisätäkseen voimiaan tämän sodan varalta. Syytös Saksaa vastaan Belgian puolueettomuuden loukkaamisesta ei ole siveellisesti arvokas Englannille: a) koska Englanti on sallinut Venäjän loukata Pariisin sopimusta (loukkaamalla Mustanmeren puolueettomuutta ja sulkemalla Batumin vapaan sataman) ja Itävallan julkeasti rikkoa Berliinin sopimuksen (valtaamalla Bosnian ja Herzegovinan) tarttumatta aseisiin tai parantamatta tätä loukkausta millään tavalla; b) koska olemme täysin tunnustaneet, että olisimme joka tapauksessa ryhtyneet sotaan Ranskan puolustukseksi, joko sitten saksalaiset saapuivat Belgian kautta tai eivät, ja kieltäydyimme antamasta Saksan lähettiläälle vakuutusta, että jäisimme puolueettomiksi, jos saksalaiset uhraisivat sotilaallisen edun ja luopuisivat hyökkäyksestään Belgian kautta, jotta eivät joutuisi sotaan meidän kanssamme; c) koska Ranskan ja Englannin lupaus kunnioittaa Belgian puolueettomuutta on siveellisessä suhteessa aivan illusorinen, kun ottaa huomioon sen tosiasian, että Ranska ja Englanti olisivat voittaneet suunnattomasti ja Saksa menettänyt vastaavassa määrässä, jos se olisi rajoittanut hyökkäyksensä Ranskaa vastaan yksinomaan lujasti linnoitetulle Saksan ja Ranskan väliselle rajalle; ja koska Ranska ja Englanti tiesivät, että belgialaiset kutsuisivat ne maahansa, jos saksalaiset hyökkäisivät siihen, ei Belgian puolueettomuutta ollut todellisuudessa olemassakaan, mikäli on kysymys Ranskasta ja Englannista; d) koska kaikki sopimukset ovat voimassa vain rebus sic stantibus ja se asiain tila, joka oli vallalla Lontoon sopimusta tehtäessä (1839), oli siitä pitäen muuttunut niin paljon (Belgiata ei uhkaa enää Ranska, jota vastaan sopimus oli tähdätty, ja se on esim. hankkinut tärkeitä siirtomaita), vieläpä siinä määrin, ettei Gladstone voinut luottaa siihen 1870, vaan turvautui erikoiseen tilapäiseen sopimukseen, joka ei ole enää voimassa, on myöskin v:n 1839 sopimuksen teknillinen pätevyys perin epäiltävä; e) jos se on pätevä, ei sen rikkominen ole mikään sodan syy, elleivät asianomaiset katso sopivaksi tehdä sitä sellaiseksi omien syidensä nojalla; ja f) koska Saksan kansallinen vaara, johon valtakunnan kansleri vetosi puheessaan, kun hän ripeästi, mutta peittelemättä heitti syrjään juuri mainitun teknillisen kohdan ja myönsi kansainvälisen lain tulleen loukatuksi, oli Venäjän mobilisatsion johdosta militaristien mielestä niin suuri, että meidän tai minkään muunkaan militarismin riivaaman valtion on mahdotonta olla varmoja, vielä vähemmän saada toisia vakuutetuiksi siitä, että olisimme samallaisessa hädässä olleet sen tunnollisempia.

Täytyy myöntää, ettei mikään voi lieventää sitä suunnattoman törkeätä tosiasiaa, että syytön maa on joutunut hirveästi hävitetyksi sen vuoksi, että sen syylliset naapurit muodostivat kaksi räjähtävää yhtymää toisiaan vastaan, kun niiden olisi pitänyt tuottaa Europalle pysyvä rauha. Mutta siten on loukattu korkeampaa lakia kuin sellaisia, joita merkitään diplomaattien paperinpalasille; ja kun joudutaan tuomiolle, silloin ei ihmiskunnan vihastunut omatunto kuuntele sanottavan kärsivällisesti sellaisia puolustuksia kuin "tuo toinen aloitti".

5. Militarismia ei ole käsiteltävä erikoisesti Preussille ominaisena tautina. Se on yleinen Englannissa; ja Ranskassa se on aiheuttanut maan suurimman valtiomiehen murhan. Me olemme kaikki olleet menneisyydessä yhtä syyllisiä. Vuosikausia on oletettu, että militaristipuolue on gentlemanien puolue. Sen vastustajia on ivattu ja vainottu Englannissa, hirtetty, piesty tai karkoitettu maanpakoon Venäjällä ja suljettu vankilaan Ranskassa; heitä on sanottu pettureiksi, pelkureiksi y.m.s., heitä on suljettu vankilaan "huonosta mausta" ja kapinallisuudesta. Lyhyesti sanoen, militarismi, joka ei ole muuta kuin valtioanarkismia, on kehitetty niin pitkälle, että sitä on jäljitellyt vastapainoksi muodostunut kansanomainen anarkismi, ja se on purkautunut europpalaiseksi sodaksi, koska Europan kommersialistiset hallitukset eivät uskoneet, että mitään nykyaikaista valtiota voitaisiin tehokkaasti ohjata korkeampien näkökohtien mukaan kuin sellaisten, joita edustaa lordi Robertsin "tahto voittaa", Kaiserin panssaroidun nyrkin paino ja pörssien edut. Ellemme ole kaikki valmiit vastustamaan miltarismia kotona niin hyvin kuin ulkomailla, kestää vihollisuuksien taukoaminen vain siihen asti, kunnes sotijat ovat toipuneet uupumuksestaan.

6. Meidän olisi parasta myöntää, että sodankäyntiin nähden ei meillä ole mitään luotettavia todistuksia siitä, että saksalaiset ovat suorittaneet pahempia tai muita julmuuksia kuin sellaisia, mitkä tunnustetaan sodassa välttämättömiksi tai joita liittoutuneet hyväksyvät sotatoimenpiteisiin kuuluviksi. Tekemällä kaupungeista "esimerkkejä" ja ottamalla vastuunalaisuudesta vapaita kansalaisia panttivangeiksi ja ampumalla heitä varoitukseksi aseellisille siviilihenkilöille, joiden toimia he eivät mitenkään voineet valvoa, ovat saksalaiset epäilemättä kehittäneet nämä tavat terrorismi-tasolle, jota on vaikea erottaa rauhallisen väestön tahallisesta murhaamisesta. Mutta koska liittolaiset eivät ole tuominneet moisia tapoja eivätkä ole itsekään lakanneet säälimättä käyttämästä niitä joutuessaan tekemisiin vuoristolaisten ja fellahien ja araapialaisten kanssa (puhumattakaan Venäjän hallituksen tunnetusta kotoisesta terrorismista), niin he eivät myöskään voi väittää olevansa inhimillisesti korkeammalla kannalla. Sen vuoksi pata vain tuhlaa aikaa moittiessaan kattilaa mustaksi. Kun saksalaiset kylvivät Pohjanmereen miinojaan, me nostimme kovan huudon, mutta pian sen jälkeen seurasimme heidän esimerkkiään. Kysymys Rheimsin tuomiokirkosta luhistui myöskin maahan yhtä täydellisesti kuin melkoinen osa itse rakennustakin, kun todettiin ranskalaisten sijoittaneen katolle tähystäjiä. Joko he tekivät sen tai eivät, niin kaikki sota-asiain tuntijat ovat selvillä siitä, että upseeri, joka jättäisi käyttämättä tuomiokirkon kattoa tällä tapaa, tai vihollisupseeri, joka epäröisi pommittaa täten käytettyä tuomiokirkkoa, joutuisi sotaoikeuden eteen jokaisessa armeijassa. Tuomiokirkolle sattunutta vahinkoa on siis siedettävä Sallimuksen voimakkaana viittauksena siitä, että vaikka meillä voikin olla loistavia sotia ja loistavia tuomiokirkkoja, niin molempia ei voi olla samalla haavaa.

7. Loppujen lopuksi meidän on muistettava, että ellei tämä sota tee loppua sodasta länsimailla, niin tämänpäiväiset liittolaisemme voivat olla huomenna vihollisiamme, kuten ne eilenkin olivat, ja tämänpäiväiset vihollisemme huomenna liittolaisiamme, kuten eilenkin olivat, niin että jos tarkoitamme vain sotilaallisen tasapainon uudistamista, me suunnittelemme varsin luultavasti omaa tuhoamme. Meidän on käytettävä sotaa antaaksemme surmaniskun keskiaikaiselle diplomatialle, keskiaikaiselle itsevaltiudelle ja pääoman anarkistiselle maasta viennille, ja meidän on saatettava sen päättyminen vakuuttamaan maailmalle, että kansanvalta on voittamaton ja militarismi ruostunut miekka, joka katkeaa käteen. Meidän täytyy vapauttaa soturimme ja antaa heille kodit, joiden puolesta kannattaa taistella. Ja meidän on riisuttava yltämme vanhurskauden likaiset repaleet ja taisteltava miesten lailla, joilla on voitettavana kaikki, yksin hyvä nimikin; meidän on innostettava ja rohkaistava mieltämme määrätyin ylevin tarkoitusperin kestämään kaikki se, mikä meidän on maksettava todistaaksemme, ettei sota voi meitä voittaa ja että sillä, joka uskaltaa vedota omaantuntoomme, ei ole mitään toivottavissa kauhulta.

(Kirjoitettu syksyllä 1914.)