Minä saatoin häntä takasin kotiinsa. Siellä tapasin hänen äitinsä ja rouva de La Tourin vielä heikompina kuin lähtiessämme. Margareeta varsinkin oli riutunut. Vilkkaat luonteet liukuvat helposti vähäisten huolien harjalla, mutta kestävät vähimmän elämän suurissa suruissa. Hän virkkoi minulle: "Voi, hyvä naapurini! Olin viime yönä näkevinäni Virginian valkeisiin vaatteihin puettuna käyskentelevän keskellä vehmaita lehtikujia ja ihania puutarhoja. Hän sanoi minulle: Nautin nyt kadehdittavaa onnea. Sitten hän hymyssä suin läheni Paulia ja vei hänetkin pois mukanaan. Kun koetin pidättää poikaani, huomasin itsekin jättäväni maan ja seuraavani häntä, tuntien sydämmessäni sanomatonta suloa. Kun tahdoin lausua jäähyväiset ystävättärelleni, näin hänenkin Marin ja Domingon kera seuraavan meitä. Mutta mikä minua enin ihmetyttää on se, että myöskin rouva de La Tour on samana yönä nähnyt unessaan aivan samanlaisia tapauksia."
Vastasin hänelle: "Rakas ystäväni, minä uskon, ettei maailmassa mitään tapahdu ilman Jumalan sallimusta. Unetkin joskus lausuvat totuuden."
Rouva de La Tour todella kertoikin minulle aivan samallaisesta unesta, jonka hän samana yönä oli nähnyt. En ollut kummassakaan naisessa koskaan nähnyt mitään merkkiä taikauskoisuudesta; sen vuoksi heidän unennäköjensä yhdenlaisuus minuun niin vaikutti, etten epäillyt lainkaan niiden toteenkäymistä. Onhan sellainen mielipide, että totuus meille joskus ilmaiseikse unessa, ollut hyvin laajalle levinnyt kaikissa maailman kansoissa. Muinaisajan suurimmatkin miehet ovat luottaneet niihin; niiden joukossa Aleksanteri Suuri, Cæsar, molemmat Scipiot, molemmat Catot ja Brutus, jotka eivät suinkaan olleet mitään heikkoja henkiä. Vanha ja Uusi Testamentti sisältää suuren joukon esimerkkejä unennäöistä, jotka ovat käyneet toteen. Itse puolestani ei minun tarvitse tähän hakea todistuksia kauvempaa kuin omasta kokemuksestani; ja useammin kuin kerran olen huomannut, että unet ovat jonkun korkeamman, meistä huoltapitävän hengen ilmoituksia. Mahdotonta on järkisyillä vastustella tai puolustella ilmiöitä, jotka ovat yläpuolella ihmisjärjellä arvosteltavaa piiriä. Jos kumminkin ihmisjärki on vain kuvainen Jumalan viisaudesta, ja edellinen voi salaisilla välikappaleilla lennättää ajatuksensa maailman ääriin saakka, niin miksei koko maailmankaikkisuutta kaitseva järki voisi käyttää samanlaisia välikappaleita samaan tarkotukseen? Ystävä lohduttaa ystäväänsä kirjeellä, joka kulkee monien valtakuntain läpi, halki kansakuntain vimmaisten kiistojen, ja tuottaa iloa ja toivoa yhdelle ainoalle ihmiselle; miksikäs ei sitte itse viattomuuden kaikkivaltias suojelija voisi jotakin salaista tietä rientää avuksi hurskaalle sielulle, joka asettaa toivonsa häneen ainoaan? Onko hänen ehkä tarvis käyttää ulkonaisia välikappaleita tahtonsa toimittamiseen, hänen joka sisäisellä voimalla vaikuttaa lakkaamatta kaikissa luomuksissaan?
Miksi siis epäilisimme unia? Elämä kaikkine katoavine ja turhine pyrintöineen — onko sekään muuta kuin unta?
Olkoon tämän laita miten hyvänsä; kovaonnisten ystäväini uni kävi pian toteen. Paul kuoli kahden kuukauden perästä rakkaan Virginiansa jälkeen, jonka nimeä hän lakkaamatta toisteli. Margareeta näki loppunsa lähestyvän viikon päästä poikansa kuoleman jälkeen, ja niin iloisella mielellä kuin vain hurskas voi kuolemaa kohdata. Hän otti mitä hellimmät jäähyväiset rouva de La Tourilta, "toivoen pian yhdyttävän ihanassa iankaikkisuudessa", kuten sanansa kuuluivat. "Kuolema on suurin hyvätyö", lisäsi hän; "sitä tulee ihmisen toivoa itsellensä. Jos elämä on rangaistus, on toivottava sen loppua; jos se on koettelemus, niin on rukoiltava sitä lyhyeksi."
Hallitus piti huolta Domingosta ja Marista, jotka eivät enää kyenneet palvelemaan, eivätkä eläneetkään kauvan emäntäinsä jälkeen.
Fidele parka riutui surusta melkein heti isäntänsä kuoleman jälkeen.
Minä otin rouva de La Tourin luokseni asumaan; hän oli uskomattoman uljaasti kestänyt kaikkia näitä suuria tappioitansa. Hän oli lohduttanut Paulia ja Margareetaa viimeiseen saakka, aivan kuin ei hänellä olisi ollut mitään omaa taakkaa kannettavana. Kun hän ei heitä enää nähnyt ympärillään, puheli hän kuitenkin heistä joka päivä kuten rakkaista ystävistä, jotka asuvat lähellä. Kuitenkaan ei hän elänyt heidät kadotettuaan kauvempaa kuin kuukauden päivät. Tätiänsä hän ei vähimmälläkään tavalla syyttänyt tämän tuottamista onnettomuuksista, vaan päinvastoin rukoili Jumalaa antamaan hänelle kaikki anteeksi ja lievittämään niitä kauheita tunnontuskia, joita kuulimme hänen saaneen, heti kun oli Virginian niin tylysti ajanut luotaan.
Tuo luonnoton sukulainen ei kauvan kestänytkään kovuutensa rangaistusta. Monien laivain myötä sain hänestä sellaisia tietoja, että hän poti hermotautia, joka teki elämän ja kuoleman hänelle yhtä sietämättömäksi. Toisinaan hän syytti itseään suloisen pienen nepaimensa perikadosta ja tämän äidin sitä seuranneesta kuolemasta; toisin ajoin hän taasen kerskaili tehneensä aivan oikein, kun oli sysännyt luotaan nuo kaksi onnetonta olentoa, joiden sanoi vain halventaneen sukuaan alhaisilla taipumuksillaan. Välistä hän joutui oikein vihan vimmoihin nähdessään Pariisissa vilisevää viheliäisten määrää: "Miksei lähetetä", huusi hän, "noita laiskureita siirtomaihin kuolemaan?" Hän lisäsi vielä, että aatteet sellaiset kuin armeliaisuus, siveys ja uskonto, jotka kaikki kansat olivat omaksuneet, olivat vain ruhtinaitten valtiollisia keksintöjä. Sitte hän yht'äkkiä heittäytyi vastakkaiseen äärimmäisyyteen, antautuen tykkänään taikauskon valtaan, joka täytti hänet kuoleman pelolla. Hän kiiruhti jakelemaan runsaita almuja rikkaille munkeille, jotka hänen mieltänsä ohjasivat, rukoillen heitä lepyttämään Jumalaa näillä hänen maallisen tavaransa uhrauksilla; ikäänkuin ihmisten korkealle Isälle kelpaisi ne armopalat, jotka hän kovaosaisilta oli kieltänyt! Usein loi hänen mielikuvituksensa hänen silmäinsä eteen tulisia kenttiä ja palavia vuoria, joilla kamalia haamuja vaelteli kutsuen häntä hirmuisilla huudoilla pariinsa. Hän heittäytyi silloin johtajainsa jalkoihin ja keksi itsellensä kidutuskeinoja ja rangaistuksia; sillä taivas, tuo vanhurskas taivas, antaa julmille sieluille hirmuisia uskonnonharjoituksia.
Tällä tavoin hän eli useita vuosia, vuoroon jumalankieltäjänä, vuoroon taikauskosta hiutuen, peläten yhtä suuressa määrässä elämää kuin kuolemaa. Mutta hänen säälittävästä elämästänsä teki lopun juuri sama tavara, jolle hän oli uhrannut luonnolliset tunteensa. Häntä murehutti ajatus, että kuolemansa jälkeen hänen omaisuutensa joutuisi hänen niin vihaamilleen sukulaisille. Sen vuoksi hän koetti lahjotuksilla tuhlata siitä suurimman osan; mutta sukulaiset käyttivät hyväkseen hänen taipumustaan hermotautiin, sulkivat hänet hourulaitokseen ja laskivat hänen omaisuutensa holhouksen alle. Sillä tavoin juuri hänen rikkautensa syöksivät hänet perikatoon; ja kuten ne olivat paaduttaneet entisen omistajansa sydämen, kovettivat ne myöskin niitä omikseen pyytäväin sydämet. Tällaisen lopun hän sai; ja mikä vielä enensi hänen onnettomuuttaan oli se, että hänellä vielä oli kylläksi ymmärrystä huomaamaan, miten juuri ne häntä paljastivat ja halveksivat, joiden mieltä hän oli noudattanut kaiken ikänsä.