"Hyvä, mutta kiirehdi!" sanoi drotsi Pietari. "Ellen erehdy, olivat ne Niilo Rauhattoman eläinkasvot. Hm! siis Skirmen oli kuitenkin oikeassa!"
Linnanvouti poistui nopeasti, ja drotsi Pietari seisoi yksin huoneessa. Hän oli vetäissyt esille miekkansa; hän nojautui siihen miettiväisenä ja kuunteli. Hän kuuli useita ääniä ritarisalista.
"Onko hän siellä? Onko hän siellä? Montako siellä on?" kuiskasi joukko ääniä toisilleen.
"Siellä ei ole kuin kaksi miestä, ja kirottu drotsi on toinen heistä", kuului matala, raaka ääni sanovan. — "Tulkaa miehet, hän ei enää pääse johtamaan meitä onnettomuuteen!"
Tartuttiin voimakkaasti oveen, mutta telkeet pysyivät paikoillaan.
"He ovat lukinneet oven. Kyllä me ne tikut taitamme", huusi sama raaka ääni. "Juoskaa päälle pojat, murretaan auki ovi! Se avautuu sisäänpäin!"
Hirveällä kolinalla katkesi tanko. Ovi avautui, ja yhdeksän voimakasta miestä, Niilo Rauhaton etumaisena, hyökkäsi sisään lyhyet sotakirveet ja kiiltävät miekat käsissään. Drotsi Pietari astui pari askelta taapäin asettuen selkä seinää vasten asentoon, jossa voi hetken puolustautua ja pitää pitkällä ritarimiekallaan rosvot loitommalla. Hän loi terävän katseen miehiin. "Oletteko te sellaisia roistoja, että tahdotte taistella kymmenen yhtä vasten? Minä näen ainakin yhden miehen joukossanne, jota Tanskan kuningas kerran kunnioitti ritarilyönnillä, minun tietääkseni ei sitä ole vielä huuhdottu kiehuvalla vedellä hänen hartioiltaan. Astukaa esille, ritari Lave Rimordson! Te olette ainoa näistä miehistä, joka minusta on sen arvoinen, että voin hänen kanssaan taistella kaksintaistelun elämästä ja kuolemasta. Jos teillä on jälellä hituinenkaan kunniantuntoa niin astukaa esille!" Niilo Rauhaton ja hänen raa'at toverinsa eivät näyttäneet välittävän tästä kehoituksesta, vaan hyökkäsivät esille, hyökätäkseen yksinäisen vastustajansa kimppuun.
"Pois tieltä, roistot!" huusi nyt kiivas, nuorekas ääni, ja komea mies, punatöyhtöinen hattu päässä ja kasvoilla ylpeä uhkamielinen ilme riensi esiin. "Joka rohkenee koskea drotsiin enempää kuin minä, sen minä lyön mäsäksi tuohon paikkaan!" jatkoi hän. "Yksi yhtä vasten, ja kymmenen paholaista vasten! Tulkaa, drotsi Pietari Housunkaulus. Me tapaamme jo toisen kerran senjälestä kuin julistitte minut lainsuojattomaksi Tanskassa. Vårbyn sillalla minä jouduin tappiolle. Jos ei minun veljesvereni silloin olisi ollut hiukan sameampi kuin vesi virrassa, niin te ette milloinkaan olisi päässyt sen joen yli. Nyt me seisomme tärkeämmässä tienhaarassa; se johtaa maasta taivaaseen — tai helvettiin, aina olosuhteiden mukaan. Täällä saa nyt toinen meistä lausua hyvästit ihanalle, hauskalle maailmalle!" Tämän sanoessaan hän heitti sotakirveen sivulle, ja paljasti ritarimiekkansa, joka oli samanpituinen kuin drotsin. Töyhtöhattunsa hän myöskin heitti lattiaan, ettei olisi missään suhteessa edullisemmassa asemassa kuin vastustajansa, joka seisoi paljain päin hänen edessään.
"Hyvä on, minun puolestani te saatte kyllä ryhtyä kunnolliseen kukontaisteluun!" murahti Niilo Rauhaton. "Mutta jos te ette heti nutista häntä, ritari Suurisuu, niin kyllä minä jatkan!"
Kömpelö ryöväripäällikkö ja hänen hurjat toverinsa hymyilivät mielissään ja asettuivat tiheään puolikaareen heidän ympärilleen. Sen jälkeen alkoi kiivas ja ankara miekkailu, mutta kaikkien taiteen ja ritarilakien sääntöjen mukaisesti. He asettivat jalan jalkaa vasten, eivätkä väistäneet hiuksen vertaakaan paikoiltaan. Ei kumpikaan heistä käyttänyt miekan kärkeä. He löivät miekan terällä, ja vain päähän ja rintaan tai neljän jäsenen väliin niinkuin oli tapana sanoa. Molemmat pöydällä palavat kynttilät valaisivat huoneen vain puoleksi; mutta tuikeasti tuiottivat ritarit toistensa silmiin, ja kilahtelevat miekat sattuivat niin nopeasti yhteen, että niitä tuskin eroitti. Joka silmänräpäyksenä uhkasi kuolettava lyönti molempia paljastettuja päitä, mutta he näyttivät olevan molemmat yhtä taitavia aseenkäyttäjiä. Kumpikaan heistä ei saanut vastustajaansa haavoitetuksi; kuin salamoina välähtelivät miekat heidän päänsä päällä.