Drotsi Pietarilla oli vielä paljon puhumista linnanvoudin kanssa. Hän sai viimeinkin Dorthen menemään levolle ja jäi tupaan Tykon kanssa kahden. Hän otti selkoa tilan hoidosta ja alustalaistensa voinnista, siten kului pari tuntia.
Linnanvouti oli käynyt ulkona väkeä tarkastamassa ja palasi taas sisään.
"Alkaa jo olla myöhäistä, Tyko", sanoi drotsi tuntien itsensä väsyneeksi. "Missä viipyy Skirmen näin kauan? Meidän on jo aika joutua levolle. Ennen päivän koittoa meidän täytyy ratsastaa reippaimpien miesten kanssa kuningasta vastaan. Olethan sinä pitänyt huolen siitä, että he ovat päässeet levolle ollakseen aikaisin jalkeilla?"
"Miehet nukkuvat jo kuin tukit", vastasi linnanvouti, "mutta se ei ole minun talontapojani. Kolme niistä, joiden tänä yönä piti olla vahdissa, seurasi Skirmeniä, ja heidän paikoillaan ei ole ketään. Se on huonoa järjestystä herra drotsi, sellaista ei minulle ole koskaan ennen tapahtunut, ja te suonette sen armollisesti minulle anteeksi. Tällä hetkellä me molemmat olemme ainoat valveilla olevat koko linnassa. Meidän miehemme ovat muuten rohkeita ja valppaita miehiä, mutta iloisina teidän kotiintulostanne he ovat kaikki katsoneet liian syvälle oluthaarikkaan ja lyöneet reijän saksilaiseen olyttynnyriin."
"Mitä, onko teillä saksilaista olutta linnassa?" kysyi drotsi tyytymättömänä. "Tiedäthän sinä minun sen ankarasti kieltäneen! Se sotii kuninkaan käskyjä ja asetuksia vastaan, ja niitä täytyy minun ja minun väkeni etupäässä totella."
"Sen olen minäkin sanonut, ankara herra, mutta syy oli Dorthen. Hän ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin minä olin tuottanut muutaman tynnyrin Viborgista. Hänen mielestään ei mitenkään voinut kunniallisesti vastaanottaa kuninkaallista väkeä ilman saksilaista olutta, vaikka kuningas olisi sen kymmenen kertaa kieltänyt. Hän ei uskonut sen olevan syntiä kun se joutui hänen itsensä ja hänen väkensä nautittavaksi."
"Se on niin hänen tapaistansa!" sanoi drotsi hymyillen. "Olkoon nyt niinkuin on! Mutta huomenna aikaisin sinä annat kaataa viemäriin kaiken saksilaisen oluen mitä linnassa on viime tippaan asti välittämättä Dorthen vastaväitteistä."
"Tapahtukoon niin, herra, mutta ettekö tekin kalliin kotirauhan tähden tahtoisi itse sanoa sitä hänelle! — Mitä ihmettä?" huudahti hän kuunnellen. "Minusta ritarisalin ovi narahti. Minä luulin Dorthen nukkuvan sikeästi. Vieläkö hän todellakin askartelee siellä sisällä? Hän on niin innokas taloustoimissaan, että hän nousee ylös keskiyöllä puuhailemaan; on Jumalan onni, jos hän ei tule hulluksi kaikesta tästä ihanuudesta. Sallitteko, herra, että minä menen katsomaan oliko se hän."
Hän otti yhden kynttilöistä ja lähestyi ritarisalin ovea, mutta ennenkuin hän ehti ovelle, avattiin se hiljaa raolleen, ja hurjat, villiytyneet kasvot kurkistivat sisään sieltä, samassa silmänräpäyksessä ne katosivat ja ovi sulettiin heti.
Drotsi Pietari nousi nopeasti, ja nuori linnanvouti seisoi kuin kivettyneenä kynttilä kädessä keskellä lattiaa. "Kuolema ja onnettomuus!" kuiskasi hän. "Skirmen on poistunut linnanvahtien kera jättäen portin avoimeksi — täällä on varmaankin varkaita ja ryöväreitä talossa, herra! Antakaas minun herättää talonmiehet, sillä ei tiedä miten mieslukuisina ne roistot ovat tulleet. Minä menen keittiön kautta. Elkää avatko tätä ovea ennenkuin minä palajan takaisin!" Sen sanottuaan hän pani nopeasti telkeet ritarisalin ovelle.