"Odota!" vastasi drotsi. — "Minä tahdon ensin kuulla oletko sinä ansainnut kiitoksen tai moitteen. Veitkö sinä mukanasi pihavoudin avonaiselta portilta, niin että ryövärit pääsivät pujahtamaan tänne, sensijaan että olisit etsinyt heidät käsiisi?"
"Jos ei porttia lukittu meidän jälkeemme, niin saa Tyko linnanvouti vastata siitä, ankara herra!" vastasi Skirmen. "Minä en siitä huolehtinut. — Minä vein heti miehet Daugbergin suureen kalkkikaivokseen, ja me löysimme sieltä osaksi sen mitä etsimme: kolme niskoittelevaa rosvosotilasta me olemme sitoneet ja tuoneet mukanamme tänne, ja sen lisäksi niin paljon hopeaa ja kultaa kuin jaksoimme kantaa. Kun me palasimme, oli portti auki, ja me huomasimme heti jotakin olevan tekeillä. Oli Jumalan ohjaus, että me jouduimme ajoissa."
"Sinä olet reipas poika, Skirmen!" sanoi drotsi taputtaen häntä olkapäälle. "Minä näin sinun taistelevan kuin parhaan ritarin. Saaliin saat itse viedä kuninkaalle, ja jos hän ei vuoden ja päivän kuluttua lyö sinua ritariksi, niin teen minä itse sen."
"Herra, rakas, hyvä isäntäni!" huudahti aseenkantaja iloisesti ja suuteli lämmöllä hänen kättään, — "kunhan minä kerran olen ansainnut ritarilyönnin, niin sallikaa minun silloin saada se tästä kädestä. Se on minulle paljon suurempi kunnia, kuin sellaisen kuninkaan — —"
"Skirmen!" keskeytti drotsi hänet ankarasti ja totisena, "uskallatko sinäkin soimata minun herraani ja kuningastani? Nyt sinä olet minun palveluksessani, mutta kun sinä kerran tulet ritariksi, niin palvelet maata ja kuningasta, eikä kukaan palvelija ylenkatso herraansa."
"Mutta te itse, jalo herra drotsi, voitteko te sydämessänne —"
"Minä osaan vaieta, silloin kun sydän ei voi puhua, tekemättä kieltäni maankavaltajaksi, ja siksi se tulee majesteettia pilkatessaan. Vaikene sinäkin nyt ja sido haavani! — Hm! Oli kuitenkin sankariverta siinä käsivarressa, joka löi minuun nämä haavat", lisäsi hän surumielisesti paljastaessaan voitetun käsivartensa. — "Hän miekkaili hyvästi, tuo eksytetty Rimordson. — Jumala vahvistakoon hänen jaloja sukulaisiaan, kun he saavat kuulla mitä täällä on tapahtunut!" Drotsi Pietari poistui nyt kunnon aseenkantajansa kanssa makuuhuoneeseensa, ja pian oli kaikki Harrestrupin linnassa niin rauhallista kuin ei olisi mitään tapahtunut.
KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Ja aikaisin aamuhämärissä seuraavana päivänä istui drotsi Pietari kahdentoista komeasti puetun linnanmiehen kanssa hevosten selässä ja ratsasti kuningasta vastaan. Linnanvoudin ja muun miesväen hän oli antanut jäädä kotiin, korjaamaan yöllisen hyökkäyksen jälkiä ennenkuin kuningas saapuisi, sekä vartioimaan vangittuja ryöväreitä, jotka olivat kahlehdittuina tornissa. Skirmen oli isäntänsä suostumuksella ratsastanut metsätaloon, jossa, Henner Friser ja hänen tyttären tyttärensä asuivat, ilmoittaakseen heille kuninkaan tulosta ja huolehtiakseen heidän turvallisuudestaan.
Drotsi Pietari piti haavansa mitättöminä eikä ollut välittänyt Skirmenin arveluista tai kasvatusäitinsä, Dorthen huolenpidosta. Vasta pitkän aikaa senjälkeen kuin taistelu ryövärien kanssa oli tauonnut oli vanha Dorthe herännyt ja saanut kuulla mitä oli tapahtunut, ja huolissaan rakkaasta nuoresta herrastaan hän oli herättänyt hänet tämän parhaimmasta unesta kysyäkseen hänen vointiansa. Huolimatta hänen kiellostaan Dorthe oli valvonut hänen ovellaan jälellä olevan osan yötä. Vasta nähdessään hänet reippaana ja iloisena ratsastavan linnan pihalta, ehti hän ruveta päivittelemään hävityksen kauhistusta muuten niin kiiltäviksi puhdistetuissa huoneissa, ja koettaessaan parantaa sitä lattialuutulla ja harjalla sai hän paastoavalla sydämellä vielä kokea senkin surun, että näki Tyko linnanvoudin panevan kaiken saksilaisen oluen juoksemaan viemäriojaan.