"Saatana vieköön, kyllä minä olisin tuntenut drotsin, jos hän olisi ollut siellä!" sanoi Jaakko kreivi. — "Paitsi erästä merimiestä ja renkipoikaa, ei ollut kissaakaan laivassa, jota minä en olisi tuntenut."
"Kuka se mies oli, joka juoksi maston luota tarttuakseen peräsimeen, silloin kun perämiehen käsivarsi petti?" kysyi totinen ritari.
"Sekö nuori, rohkea mies!" sanoi Jaakko kreivi — "hänkö, joka tuli kuin taivaasta lähetettynä, silloin kun tarvittiin, ja pelasti meidän kaikkien henkemme, — eikö hän ollut merimies?"
"Se oli drotsi Pietari Hessel!" sanoi musta ritari. — "Ja renki, joka teitä palveli, oli hänen aseenkantajansa, poika, jolla on terävät korvat."
"Kirottua!" huusi toinen toisensa jälkeen.
"Siinä melussa ja sekasorrossa olin minä sekä sokea että kuuro", — alkoi mestari Grand puhua — "muuten olisin kyllä nähnyt oliko filistealaisia mukana. Laivassa en nähnyt ketään; mutta kuka oli se punavaippainen ritari, joka seurasi meitä sillalta ja ratsasti seikkailemaan ryövärien tai neitsyitten jälestä tai mitä maailmallista hassutusta lienee ollut?"
"Se oli drotsi Pietari Hessel!" vastasi panssaroitu ritari. — "Missä teidän terävät silmänne ovat olleet, Mestari Grand? Meidän kuolemanvihollisemme istui tänäpäivänä peräsimessä, ettekä te tunteneet häntä; huomenna hän istuu hallituksen peräsimessä ja tuntee teidät."
"Kuolema ja kirous! — Kaikki on hukassa! — Me olemme petetyt!" — huudahti toinen toisensa perästä, ja tavaton hälinä syntyi.
"Ei vielä!" — sanoi panssaroitu ritari rauhallisesti, korottaen ääntänsä. — "Niin kauan kuin Danehove pysyy pystyssä suojaa laki teitä. Minua suojaa vain tämä laki!" Tämän sanoessaan hän kumahutti suuren miekkansa lattiaan. "Sinä hetkenä, jona Danehove hajoaa, erotkaa! Puolen tunnin kuluttua minä olen taas vesillä. Vielä vain kolme sanaa kahden kesken teidän ja minun tulevalle herralleni!"
Nuori herttua kiirehti levottomana esille, tarttuen kiivaasti ritarin rautakäteen. He astuivat molemmat pari askelta sivulle, ja salaperäinen ritari kuiskasi hänen korvaansa muutaman sanan, joita ei kukaan muu kuullut, mutta jotka saivat nuoren herttuan posket vaihtamaan väriä. Ritari katsoi häneen terävästi, löi häntä rauhoittavasti olalle päätään nyökäyttäen, silloin herttuan posket saivat taas entisen värinsä takaisin, ja rohkaistuneena hän teki pikaisen liikkeen miekkaansa tarttuakseen. Sanomatta enää sanaakaan, kookas, mustapanssarinen herra kumarsi seurueelle ja astui varmoin, rauhallisin askelin ovesta ulos.