Ritarit kiittivät ihanaa juomaa, ja alkoivat tulla iloisiksi ja kovaäänisiksi. Martti Madsvend täytti ahkerasti heidän juoma-astiansa ja lauleli vallattomia lauluja. Kaikki tahtoivat laulaa, ja kukin lauloi mielilauluaan, välittämättä muista. Lopulta pääsi eräs laulu, kaikkien nauraessa, voitolle. Se oli jotensakin sukkela, mutta likainen pilkkalaulu kuninkaasta ja hänen uskollisista miehistään, erityisesti drotsi Pietari Hesselistä, jota vuoroon kutsuttiin Hoseöl'iksi vuoroon herra lakimieheksi; siinä viittailtiin kömpelösti siihen suhteeseen, joka hänellä syytettiin olevan kuningattareen. Tämän hälinän aikana astui heidän huomaamattaan tupaan sama pitkä, rautapukuinen ritari, kypäränsilmikko suljettuna, joka oli seurannut heitä sillalta, ja istuutui oven viereen pimeään soppeen.
"Kas nyt vasta elämä alkaa", sanoi kokki nitistellessään kynttilöitä. "Nyt vasta on hauska katsella arvoisia herroja."
"Mutta mitä sinä olet sekoittanut viiniin?" kysyi mestari Grand: — "sehän on muuttunut jumalten juomaksi".
"Sekoitus on salaisuus, korkeasti oppinut herrani!" — vastasi kokki. — "Sen opin säilytän itselleni siksi kunnes kerran teen testamenttini; sitten rikastutan jälkeläiseni keksinnölläni, jos maailma osoittautuu sen arvoiseksi. Olen nimittänyt tämän onnelliseksi tekevän juoman piispaksi. Toivon sen ansainneen nimensä ja toivon että se kerran tekee Martti Fynbosen nimen kuolemattomaksi sekä pappien että maallikkojen parissa."
"Nimitä se arkkipiispaksi, sen se ansaitsee paremmin kuin tuo akka, joka meillä nyt on Lundissa!" — huudahti Jaakko kreivi. — "Tämmöinen piispa saa aikaan ikuisen rauhan valtakunnan hengellisten ja maallisten herrojen välille, ja se olisi näihin aikoihin tarpeen. Teistä olemme alkaneet, korkeasti oppinut mestari Grand!" — jatkoi hän. — "Kunhan te kerran tulette arkkipiispaksi, silloin taidetaan tässä maassa nähdä enemmän vanhurskautta! Te olette mies lainaamaan minulle pannasäteen, silloin kun hyvä miekkani on liian lyhyt saamaan tyrannilta lailliset läänitystuloni."
Mestari Grand ei vastannut, mutta loi kovaääniseen kreiviin tuttavallisen ja merkitsevän katseen.
"Meidän rohkean tuomiorovastimme, Roeskilden kunnian ja ylpeyden malja!" — huusi nyt Jaakko kreivi kumisevalla äänellä. — "Eläköön korkeasti oppinut mestari Jens Grand! — Konna se, joka ei juo tätä maljaa pohjaan! — Kirous kaikille kuninkaan orjille ja matelijoille!" Tämän sanoessaan hän kilisti pikariaan hengellisen herran juoma-astiaa vasten. Herttua Waldemar ja kaikki ritarit seurasivat hänen esimerkkiään, kaiuttaen tuomiorovastille eläköönhuudon, johon kokki yhtyi iloisesti hurraten.
"Minä kiitän teitä, jalosukuinen kreivi Jaakko! samoin teitä, korkea-arvoisa herttuani!" — sanoi mestari Grand, mielissään odottamattomasta yllätyksestä, nousten ylös ja katsoi vuoroon jokaiseen totisen ja merkitsevän näköisenä. — "Se aika voi pian olla käsissä, jolloin minä teossa voin osoittaa teille, että korkeimpana toivonani on saada aikaan ritarimiekan ja piispansauvan välille ystävälliset suhteet. Jos tahtoo saada suurta aikaan maailmassa, silloin täytyy maallisen ja taivaallisen voiman yhtyä. Mutta tästä soveliaammalla hetkellä ja paikalla!" — keskeytti hän äkkiä puheensa — "'latet anavis in herba!' [käärme piilee ruohikossa], joka selitetään: saatanan jälkeläinen on aina saapuvilla!" — Tämän sanoessaan kiintyi tuomiorovastin terävä katse pitkään ritariin, joka istui nurkassa oven vieressä. Kaikkien silmät kääntyivät nyt sinnepäin, ja levottomat vieraat alkoivat kuiskaella salaperäisesti keskenään. Silloin nousi mahtavaryhtinen uros ja astui valoon pöydän luo lujin ratisevin askelin; hän kumarti päätään ikäänkuin tarkemmin katsellakseen vieraita, sitten nosti hän rautapukuisen käsivartensa, löi kypärisilmikkonsa auki silmänräpäykseksi ja antoi sen taas heti pudota alas. Noiden voimakkaasti valaistujen, raudankovien ritarikasvojen ankaranpeloittava katse, joka ikäänkuin salamoi suurten, tuuheitten kulmakarvojen alta, olisi lamauttanut kaikki pelolla. Kaikki olivat nousseet kuin häntä tervehtääkseen; mutta hän laski sormensa kypärisilmikkonsa suunaukolle, ja he jäivät äänettöminä seisomaan, katsellen häntä tarkkaavaisen odottavasti. "Muistakaa valanne ja lupauksenne! Varovaisuus on vielä tunnussanamme!" — sanoi rautapukuinen ritari syvällä, hillityllä äänellä. — "Ei ole syytä antautua uhkarohkeaan uhmailuun siellä missä urkkijat kulkevat sisään ja ulos, ja kaikki ovet ovat avoinna! Tyranni on täällä lähellä. Hän on vielä voimakas. Drotsi Pietari Hessel oli joukossamme Beltillä, ettekä te tunteneet häntä."
"Drotsi Pietari?" kysyivät kaikki hämmästyneinä.
"Kirottua!" — huudahti nuori herttua jalkaa polkien. — "Siellä puheltiin kaikenlaista. Mutta missä hän oli? Minä en nähnyt häntä, — minne hän jäi?"