Tukahutettu kauhunhuuto, johon sekaantui mielipuolen naurunkihinä, kaikui kamalana olkikasasta, joka peitti sekä kuninkaan, että hänen raivoavan murhaajansa. Taistelevat oliot vierivät sen alle, ja nyt hyökkäsi yhtaikaa koko tuo asestettu munkkijoukkue heidän molempien päälle. Raane jäi huitomaan ympärilleen kuin raivostunut, haavoittamatta kuitenkaan ketään, lopulta hän hyökkäsi ottamaan soihdun sen kädestä, joka sitä kantoi. "Apua! Apua!" huusi hän. "He murhaavat minun herrani ja kuninkaani!" Hän heitti palavan soihdun olkiin ja juoksi kuin mielipuoli ulos ladosta.
Oljet leimahtivat heti palamaan, valaisten mitä kamalimman näyn.
Kuninkaan verinen ruumis oli laahattu oljista keskilattialle, se oli kahdentoista pitkän miekan lävistämä. Nuo kaksitoista kammottavan näköistä munkkioliota seisoivat ääneti ruumiin ympärillä. Veriset miekat käsissään he tuijottivat jäykin jännitetyin katsein murhattuun, jonka kasvot venähtelivät suonenvetoisesti, ja nyt vasta heitti henkensä.
"Hän on kuollut. Jättäkäämme hänet liekkien saaliiksi!" keskeytti viimeinkin johtajan voimakas ääni kamalan äänettömyyden. — "Pois täältä! Hevosten selkään!"
Silmänräpäyksessä olivat kaikki poistuneet ladosta, lukuunottamatta sokeaa, mielipuolta vanhusta, joka vielä kerran raivostuneena oli heittäytynyt ruumiin yli, niinkuin hän olisi tahtonut kynsillään repiä sen palasiksi.
Molemmat pojat olivat sillaikaa istuneet itkien piilossa pilttuun takana.
"Hirviö!" huusi nyt pieni Åke juosten esiin. Hän vetäisi kuninkaan miekan ruumiin kokoonpuristetusta kädestä ja työnsi sen hurjistuneen vanhuksen sydämeen.
"Kas niin, nyt minä voin kuolla! Siunattu olkoon se taivaan enkeli, joka minut vapautti!" sanoi sokea soperteleva vanhus ja kaatui kuolleena murhatun kuninkaan viereen. Puolet ladosta oli jo liekkien vallassa. Ne neljä pilttuussa olevaa hevosta juoksivat hurjina ruumiin yli ja ulos palavasta ladosta. Haukat lensivät kirkuen niiden jälestä. Liekit loimahtivat jo olkikaton läpi, tukahduttava savu täytti hirvittävän murhaluolan, ja ulkopuolelta kuului avuksi rientävien ihmisten hätähuutoja.
"Auta minua pelastamaan kuninkaan ruumis, Pentti!" sanoi Åke itkevälle toverilleen. Vaivoin laahasivat pojat raskaan ruumiin ulos käytävään. He olivat melkein tukehtua savuun ennenkuin ehtivät sinne. "Se vanha hirviö jäi sinne sisään, Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen!" sanoi Åke katsahtaen vielä kerran taakseen Pallen ruumiiseen. "Palakoon nyt sinne! Joudu pois!"
Juuri kun he olivat joutuneet ulos ladosta, romahti katto kovalla romahduksella sisään, musertaen alleen vanhuksen ruumiin.