Hänen viittauksestaan poistuivat porvarit ja kalastajat tuvasta. Sitten tarttui vanhus kiihkeästi drotsi Pietarin käteen. "Jumala ja Pyhä Kristian siunatkoot teitä, jalosukuinen nuori herra, kaiken sen edestä, mitä olette tehnyt minulle ja pikku Åselleni tänä iltana!" — sanoi hän liikutettuna. "Olen roisto, jos sen milloinkaan unohdan. Sitä mitä puhuitte näille ylhäisille heittiöille, en myöskään hevillä unohda; se on liikuttanut vanhaa, syntistä sieluani melkein enemmän kuin jaksan kestää." Pikku Åsea näkyi ihmetyttävän se hillitty, mutta voimakas liikutus, joka kaikui isoisän äänestä, niin tavallisuudesta eroava se oli. Tämä huomasi samassa tytön hämmästyksen ja päästi äkkiä ritarin käden. "Meneppäs nyt maata, lapseni!" — sanoi hän tyynesti — "ja nuku rauhallisesti siksi kunnes kutsun sinua! Elä uneksi ryöväreistä tai muista paholaisista! Tämä käsi on ennen kurittanut mahtavampiakin! Nyt se ei ole enää niin valmis kurittamaan. Se alkaa jo valikoida roistoja. Mutta maailma on suuri, ja jos me emme enää saa olla täällä rauhassa, niin kyllä keinot keksitään. Nyt, hyvää yötä, lapseni! Rukoile Jumalaa ja meidän omaa suojeluspyhimystämme Pyhää Kristiania suojelemaan meitä! Nyt joudu nukkumaan!"
"Rakas isoisä, anna minun ensin katsoa sinun haavaasi!" pyysi pikku Åse rukoilevasti, ja tarttui sydämellisesti hänen käteensä, suudellen sitä.
"Ei toki, lapseni! Niistä hyttysenpuremista ei tarvitse puhua! Etkö kuullut mitä sanoin?"
Vanhuksen ankara ääni, ja äänettömyys, jolla tyttö näkyi aikovan häntä totella, osoittivat, että vanha isoisä ei ollut tottunut vastustelemisiin. Tyttö viivytteli vielä. Vanhus katseli tarkkaavaisesti tyttöä ja huomasi tämän heittävän pikaisen, osanottavan silmäyksen ovelle, jossa nuori aseenkantaja yhä seisoi. "Se on totta, nuorukainen tuolla oven luona — ei ole vielä saanut illallista, ja hän on kuitenkin rehellisesti sen ansainnut; ilman häntä emme olisi löytäneet sinua. Mene sinä Åse, ja pidä huolta hänestä keittiössä!"
"Tule, Klaus Skirmen!" — sanoi Åse riemuissaan ja niin tuttavallisesti, kuin olisivat he olleet jo kauan tuttuja. Hän juoksi ovelle nuorukaisen luokse, tarttui hänen käteensä ja veti hänet iloisena mukaansa keittiöön.
"Ihmeellinen lapsi!" mutisi vanhus puoleksi ääneen itsekseen — "nyt hän on taas entinen pieni villikissa, ja nyt voi yksi sana saattaa hänet iloiseksi tai surulliseksi; mutta kun hän joutuu voimallisten uniensa valtoihin, ei syntisinkään tohdi himoiten katsoa häntä silmiin. Hm, hm, heikolla perustuksella on meidän voimamme!"
Drotsi Pietari oli seisonut syviin ajatuksiin vaipuneena, eikä ollut huomannut mitä hänen ympärillään tehtiin. Hän oli ottanut esille povitaskustaan pergamenttikäärön ja tuijotti siihen jäykästi, mutta ei näyttänyt tietävän mitä luki.
"Oletteko saanut ikävän kirjeen, jalo herra?" — kysyi vanhus katsellen häntä osanottavasti, — "tai luetteko iltarukoustanne? Jos sielunne puhuu taivaalliselle isällemme, niin en minä tahdo teitä häiritä, mutta näyttäisitte toki silloin iloisemman näköiseltä. Te olette nuori, ja tuskin lienee teidän omallatunnollanne vielä pahempia syntejä. Ei kai teidän tarvitse vilkaista taaksenne nähdäksenne seisooko paholainen irvistellen selkänne takana, silloin kun luette isämeitänne ja Ave Marianne?"
"Mitä sanoitte, kunnon vanhus?" kysyi ritari hajamielisesti, piilottaen nopeasti pergamenttikäärön. "On jo myöhäistä, ja minä tarvitseisin lepoa. Vaivaloinen matka on rasittanut minua."
"Tulkaa ensin virkistäytymään jalo herra! Paras vierashuoneeni odottaa teitä. Minulla olisi kyllä ensiksi sana sanottava teille, sillä Herra ties milloin toiste tapaamme. Mutta te olette väsynyt, ja minä näen, että teillä on tärkeämpiä asioita mielessänne. Tulkaa, herra drotsi! Ette kai ylenkatso haarikkaa hyvää, tanskalaista kotiolutta? — Mitä hemmettiä! Ovatko nuo vihaiset herrat muuttaneet olueni viiniksi? — Samapa se, hyvin he siinä tekivät!" He istuutuivat nyt molemmat Martti Madsvennin puoleksi tyhjennetyn ryytiviinimaljakon ääreen. Kun pikarillinen voimakasta viiniä oli virkistänyt heitä, alkoi vanha Henner taas puhua: "Te puhuitte hyvin hyvästi tänä iltana, jalo herra! Minun jalosukuiset vieraani pitivät puhettanne sopimattomana, ja te itse malttamattomana; mutta te sanoitte hyvän sanan aikanaan minulle ja monelle muulle. Niin, te olette oikeassa, jalo herra! Kruunu on pyhä, kantakoon sitä kuka tahansa, ja kuningas on voideltu mies: eikä kukaan saa rankaisematta kohottaa kättänsä häntä vastaan, olkoon hän sitten vaikka itse saatana, jonka meidän Herramme ja Jumalamme on joksikin ajaksi asettanut ajalliseksi kurittajaksemme."