He astuivat nyt nopein askelin linnan vieressä olevalle Blekingekentälle. Tänne oli kokoontunut paljon ihmisiä. Keskellä toria oli pöytiä, joille oli asetettu kaikellaisia virvokkeita. Iloinen soitto kajahteli. Pikisoihdut valaisivat kentän, ja paljon muhkeita naisia istui penkeillä. Drotsi Pietari ja kreivi Gerhard olivat jääneet seisomaan paikoilleen, keskelle juhlivien hälinää ja katselivat ihmetellen komeita herroja ja naisia ympärillään, joista useimmat olivat hullunkurisesti maalanneet kasvonsa, esiintyen näin tuntemattomina hyvin iloisina ja vallattomina. Kreivi Gerhardin lausuessa huomautuksiaan heistä, tuli Skirmen juosten ja kuiskasi herransa korvaan pari sanaa. Drotsi Pietari nyökäytti päätään ja taputti iloisena häntä olkapäälle, ja hänen silmänsä etsivät penkkiä, jolla hän näki kolmen hunnutetun naisen istuvan. Lähimmäisen hän luuli tuntevansa pieneksi mustatukkaiseksi Åseksi. Keskimäisen oli Skirmen veitikkamaisesti hymyillen osoittanut siksi naiseksi, joka oli pyytänyt hänet tanssittajakseen. Skirmen oli taas heti hävinnyt tungokseen, ja drotsi Pietari katseli kookasta vierasta naista jännitetyn tarkkaavasti ja sekavan ilon aavistuksella, jolle hän ei uskaltanut kuitenkaan antaa valtaa, sillä omituinen tuskan tunne valtasi hänet samalla. "Olisiko se mahdollista?" huudahti hän puoliääneen. "Olisiko hän täällä näin vaarallisessa leikissä?" Hänestä tuntui kuin pyörisi koko maailma hänen silmissään ja hän näkisi vain ihmeellistä unta. Hän katseli taakseen Skirmenin jälkeen, mutta ei nähnyt häntä missään, ja hän astui kuin huumauksissa penkkiä kohti. Samassa nousivat nuo kolme tyttöä ja alkoivat laulaa:
"Kadut Riiben on tanssia tulvillansa, käy tanssihin ritarit iloissansa.
"Ja Riiben sillalla karkelemaan he edestä Eerik kuninkaan käy kepein askelin."
Kun lauluntoisinto alkoi, yhtyivät käyrätorvet ja huilut siihen, ja suuri joukko ritareita juoksi esiin, asettuen pitkään tanssiriviin pitäen kädestä naisiaan. Drotsi Pietari oli tuntenut Inge neidon kirkkaan ja harvinaisen syvän äänen. Keskimäisen laulajattaren kookkaasta, ylevästä vartalosta hän nyt selvästi tunsi Ingen. Hän kiirehti hänen luokseen ja tarttui häntä käsivarteen. "Inge, rakkahin Inge!" kuiskasi hän. — "Mikä rohkea tuuma! Oletteko te tullut tänne tanssiaksenne minun kanssani kuolemaan! — No, hyvä on! Tanskan ja meidän nuoren kuninkaamme puolesta seuraan minä teitä kuolemaan ilolla, mutta selittäkää minulle tämä arvoitus!"
"Minun ritarini seuraa minua kuningaslinnaan ja voittoon!" kuiskasi Inge. "Jos ei meidän johtajamme petä, niin se onnistuu!"
"Kuka on meidän johtajamme?" kysyi drotsi levottomana. "Minun mielestäni minä olen täällä etumaisena."
"Kapinallisten linnanporttia ei avata drotsi Hesselille", vastasi hän nopeasti. "Tuolla seisoo meidän johtajamme! Hän ei taida tuntea teitä. Omana herranaan ollen minä luotan häneen yhtä vähän kuin te, mutta täällä hän on meidän vallassamme. Hän tanssikoon nyt itselleen morsiamen — tai kuolkoon!" Näin sanoen hän osoitti komeaa, nuorta ritaria, jolla oli pitkä, punasenkeltainen tukka. Ritari seisoi noin kymmenen askelen päässä heistä soihtu kädessään, näyttäen epäröivän asettuisiko tanssivien pitkän rivin etunenään tai ei. Hän oli tähän asti ollut selin drotsi Pietariin, nyt hän kääntyi sivuttain. Hänen soihtunsa valo valaisi hänen poskensa, ja drotsi Pietari huudahti matalalla äänellä hyvin hämmästyneenä: "Raane!"
"Olkaa hiljaa!" kuiskasi Inge. "Tänä iltana me vangitsemme ketulla kettuja; mutta ei kuitenkaan Hamletin lailla. Kevätkukkienseppeleillä me tahdomme vangita vihollisemme, ja toivoakseni ilman verisiä ruusuja."
Soitantoa jatkui, ja monet lauloivat yleisesti tunnettua sankarilaulua, joka soveltui äsken alettuun vanhaan säveleeseen. Sillaikaa kun Raane vielä seisoi epäröiden, ja yhä useampia ritareita ja naisia asettui tanssijoiden riviin, selitti Inge neito salaisesti ja muutamin sanoin drotsi Pietarille uhkarohkean aikeen, kertoen hänelle, mitenkä hän ystävättärensä, jaarli Vähä-Alfin tyttären, kanssa oli pakoittanut Raanen, joka tunsi linnanpäällikön, panemaan toimeen tämän juhlan. Tyttöjen seikkailurikasta tuumaa oli edistänyt Raanen katkeruus marski Stigiin, hänen valloitettuaan Hjelmin, ja hänen intonsa puhdistautua kuningashuoneen uskolliseksi kannattajaksi. Skirmenin ja Åsen kautta he olivat saaneet Henner Friserin yhtymään asiaan. Kuultuaan drotsi Pietarin olevan läsnä, oli Inge tuntenut itsensä kahta vertaa rohkeammaksi; mutta hän tiesi, että hänet vain yllättämällä voitaisiin saada toimimaan Raanen kanssa yhteisen asian hyväksi. "Katsokaa, rakas ritarini"! sanoi hän leikillisesti, — "ne monet ritarilliset herrat, jotka te täällä näette, ovat meidän uskollisia riibeläisiä porvareitamme ja heidän poikiaan, jotka vaimojensa ja lemmittyjensä pyynnöstä tänä iltana tahtovat tanssia neitsytlaulun mukaan". Ja nyt hän taas neitosten kanssa alkoi laulaa, ritarien järjestyessä niinkuin näytti, osaksi laulun mukaan, jossa osa herroista ja naisista mainittiin keksityillä nimillä, jotka olivat otetut enimmäkseen vanhoista seikkailuista, mutta joiden merkitys näkyi kaikille olevan hyvinkin selvä. Ainoa, jota nimitettiin oikealla nimellään, oli Riibelinnan päällikkö. Hän istui sillä aikaa turvallisena linnassa juomaseurassa, mutta hänen ääneen laulettu nimensä ensimäisenä tanssijoiden rivissä esti kaikkia hänen miehiään, jotka olivat läsnä, epäilemästä tätä leikkiä.
Kun siis näin lähinnä linnaa järjestyttiin laulun mukaan, tanssi osa alimmaista tanssijariviä ympäri vihreää kenttää, muodostaen pitkän ketjun, joten kukin voi olla varma siitä ettei asiaan kuulumattomia ollut tanssissa mukana. Vielä Raane seisoi epäröiden penkin ääressä, jolla neito Kirsti Solkikenkä istui. Inge neito ja tytöt lauloivat: