Hovinarri kumarsi satulassaan kunnioittavin ilmein, ja jäljitteli kohta hullunkurisin elein iloisia, hyvänsävyisiä kasvoja, joilla äkkiä nauru vaihtuu jännitetyksi vakavuudeksi, ja se taas hillittömäksi vihaksi. Tehostaakseen tätä ele-näyttelemistä sopivin liikunnoin, hän veti esiin pitkän puumiekkansa ja hosui poikkeuksetta koko seuruetta kuin raivohullu.
"Lakkaa, lakkaa! Jo on kylliksi, Pitkäsääri! Sinähän pillastutat hevosemme, ja se on perhanan paha asia!" — huusi kreivi, vaivalla hilliten orittaan ja samalla nauraen sekä hieroen vasenta käsivarttaan, johon hovinarri oli häntä kolahuttanut.
"Niinkö Teidän hovissanne huvitteleidaan, herra kreivi Eipä minulla silloin ole syytä valittamiseen enempää kuin itsellännekään", — sanoi nyt drotsi Pietari hymyillen — "mutta tällä ette vielä ole todistanut minulle eriskummaisen huvittelunne kohtuullisuutta".
Tyyntä pilaa lasketellen jatkettiin nyt matkaa Odenseen, missä kreivi Gerhard ja ritarit söivät päivällistä. Kun he jälkeen puolenpäivän alkoivat matkan Nyborgia kohti, näytti tuo pieni kiista unhoittuneen kokonaan. Kreivi ja drotsi Pietari olivatkin tulleet niin hyviksi ystäviksi, että he olivat lähettäneet seurueensa edellepäin, voidakseen kahdenkesken keskustella häiriintymättä ja tuttavallisesti. Puhelu koski Tanskan hovia, jonka oli määrä seuraavana päivänä saapua Nyborgiin, sekä onnettomia riitaisuuksia Waldemar herttuan kanssa, joka oli vaatinut itselleen koko valtakuntaa ja vielä omisteli perintöoikeutta Alo'iin sekä useihin kruunun alueihin.
"Minun puolestani päätettäköön asiasta huomenna mitä tahansa!" — lausui kreivi Gerhard huomattavalla välinpitämättömyydellä, — "mutta jos tahdotte tietää minun ajatukseni, herra drotsi, niin minun mielestäni nuori Waldemar herttua on oikeassa niin kauan kuin hän vaatii isäinperintöään paloittelemattomana eikä jännitä joustaan korkeammalle. Ei koskaan poika ole unhoittava, mitä hänen isänsä, onnettoman Eerik herttuan, piti kestää. Hänen perintöoikeutensa herttuakuntaan oli epäämätön; mutta hänet tyydytettiin paljain lupauksin. En moiti häntä siitä, että hän lopuksi raivostui ja turvautui siihen erotuomariin, joka jokaisella ritarilla ja ruhtinaalla on kupeellaan; mutta se että hän painoi päänsä alas hurskaaseen haaveiluun, kun hullusti kävi ja mielimurteissaan painui luostariin kuolemaan, se oli tyhmä temppu. Sitä tapaa, millä sitten on poikaa kohdeltu, Te ette voi puolustaa. Mutta sitä Teidän ei tarvitsekaan; jos Te olisitte saanut silloin ratkaista, ei tuollaista olisi ensinkään tapahtunut."
"Mutta Teidän täytyy sentään myöntää, että on mahdollisimman suuri vääryys ja kuulumaton typeryys" — keskeytti drotsi Pietari hänet kiivaasti.
"Minä tiedän, mitä aiotte sanoa", — jatkoi kreivi, — "mutta yhtä vääryyttä seuraa kintereillä toinen. Kuninkaan holhotiksi pakoitettuna Waldemar herttua olisi voinut vanheta ja harmaantua saamatta haltuunsa maata ja jalansijaa isienperinnöstään, jollei hänellä jo poikasena olisi ollut herkät hermot nenässä ja jollei hän olisi puoltanut oikeuksia miehen tavoin. Voimakkaasti hän vei asiansa läpi vastuksien, ja kaikki olisi vielä voinut päättyä hyvin, jollei häntä olisi yhä edelleen typerästi ja raukkamaisesti ärsytetty sekä häneltä kielletty noita mitättömiä saarenrepaleita. Siitä koko surkeus! Jos tätä vääryyttä ei olisi tapahtunut, hän tuskin olisi avannut suutaan niin suureksi, uhaten niellä koko Tanskan. Nyt hän on täysi-ikäinen ja teille jo liian vahva. Hän on uhkarohkea ja hillitön, ja nyt te saatte pitää varanne suoriutuaksenne hänestä. Ajat ovat levottomat, herra drotsi, suurherrain tyytymättömyys on etu herttualle. Mutta elkäämme enää ajatelko näitä kirottuja juttuja! Minä en sekaannu näihin valtioasioihin niin kauan kuin saan olla rauhassa. Minä tulen, kuten sanottu, Tanskan hoviin vain huvittelemaan ja katsomaan suloista Agnes kuningatarta, ja senkin voitte Te myöntää kauniiksi ja arvokkaaksi matkanaiheeksi."
Kuullessaan tämän viime käänteen, minkä kreivi antoi keskustelulle, drotsi Pietari punastui sekä näytti säpsähtävän. "Sen kunnioituksen, mitä osoitatte meidän jalolle kuningattarellemme, herra kreivi", — lausui hän vakavasti, — "hän kyllä täydelleen ansaitseekin, eikä kukaan voi moittia Teitä siitä, että Te ette mitenkään tahdo jäädä kohteliaisuudessa vähääkään jälkeen Tanskan ritareista. Mutta en voi uskoa, että Te yksin sen takia matkustatte Tanskan hoviin. Jos aiotte, kuten kuulostaa, tukea Waldemar herttuaa hänen yltiöpäisissä puuhissaan, niin olkaa varsin varuillanne! Kruunun ja valtakunnan itsenäisyys on pelissä. Jos ei erotuomarien sallita laillisesti saattaa asia päätökseen, ja jollei siihen tyydytä molemmin puolin, niin voidaan pelätä veristä kansalaissotaa."
"Kuten sanon Teille, herra drotsi, minä en sekaannu ensinkään näihin valtioasioihin! — On kai varmaa, että koko hovi on Nyborgissa, kaunis, rakastettava kuningatar myös!"
"Päätös ainakin oli sellainen", — sanoi drotsi Pietari kylmästi, tuntien tämän avomielisyyden tympeästi koskettavan häntä itseään ja myös pitäen sitä kuningattaren persoona sekä kuningassukua loukkaavana. — "Minusta tuntuu kummalliselta, herra kreivi", — jatkoi hän suuttumustaan hilliten — "että Te niin avosuisesti lausutte julki sen, mitä kuitenkin jokainen asemansa tunteva ritari ja kauneuden ihailija osoittaa vain väreillään ja kilvessään, varsinkin tämänlaisessa tapauksessa, missä ritarillisella kunnioituksella on niin ahtaat ja määrätyt rajansa. En voi asettaa tätä erikoista huomaavaisuuttanne kaunottaria kohtaan yhteyteen myöskään surullisen leskimiesasemanne kanssa."