Lukematon joukko ihmisiä oli kokoontunut kaikilta Själlandin kulmilta Skjelskjöriin, saadakseen nähdä nuoren kuninkaan. Kaupunki, joka kuningas Kristofferin ja Henrik Aemeldorfin sotien aikana oli puoleksi poltettu, ei ollut vielä toipunut entiseen kukoistukseensa, eikä voinut vastaanottaa kymmenettäkään osaa monista vieraista. Kaikki lähikylät olivat sen vuoksi täynnä matkustajia. Kansan lukuisaan kertymiseen oli sitäpaitsi syynä huhu, minkä mukaan kuningas Eerik Kristofferinpojan murhaajat olivat muka luvanneet saapua tänne henkilökohtaisesti tuomiotaan kuulemaan, mutta että he aikoivat puolustaa asiaansa kansan kuullen ja panna vastalauseensa lainsuojattomaksi julistusta vastaan. Suuri joukko näiden mahtavien aatelismiesten ystäviä ja liittolaisia oli senvuoksi kokoontunut tänne. Jo iltasella syntyi majataloissa ja kaduilla tappeluita eri puoluelaisten välillä, ja kaupunginvoudin täytyi kutsua kuninkaallista sotaväkeä avuksi järjestystä ylläpitämään.

Kun seuraavana aamuna soitettiin aamujumalanpalvelukseen Nikolain tornista, kokoontui jo kansaa käräjäpaikalle, ja hovikartanon edustalla olevalle torille, josta saattoi nähdä kuninkaallisten ratsastavan Danehovelle. Mutta kului tunti toisensa jälkeen, eikä kuninkaallisia alkanut näkyä. Paitsi linnan vartijoita ympäröivät linnaa kuninkaalliset sotamiehet, ja kuningattaren henkivartioratsumies-osaston etunenässä linnanportin edustalla olivat sekä drotsi Pietari että kreivi Gerhard. Drotsi Pietari kannatti vielä olkasiteessä haavoittunutta oikeaa käsivarttaan, mutta taitavana miekkailijana hän osasi pidellä miekkaansa vasemmallakin. Toivottiin, että kaikki levottomuudet juhlan aikana oli saatu ehkäistyksi, senvuoksi oli katsottu viisaimmaksi selvittää asiat herttuan kanssa myöhemmin. Linnan lähimpiin taloihin oli drotsi salaa sijoittanut loput kuningattaren henkivartioratsumiehistä, joiden luultiin vielä olevan laivoissa. Näiden drotsin uskollisimpien soturien oli käsketty rynnätä ja piirittää herttua samana hetkenä, jona he näkivät drotsin paljastavan miekkansa.

Vähän matkan päässä kreivi Gerhardista ja drotsi Pietarista istui herttua kimaltelevissa panssarivarustuksissaan oriinsa selässä, ritariensa ja lukuisien slesvigiläisten ratsumiestensä keskellä. Hän näytti jännittyneeltä ja levottomalta. Hän katseli lukuisaa kansanjoukkoa tarkkaavin ja tutkivin katsein. Drotsi Pietarin synkät, totiset kasvot eivät näyttäneet miellyttävän häntä enempää kuin kreivi Gerhardin reipas olento.

Kansa alkoi tulla rauhattomaksi pitkästä odotuksesta, ja drotsi Pietari kuiskasi tyytymättömänä kreivi Gerhardille: "Siihen on meidän hyvä varovainen kanslerimme syypää." Kuului jo sieltä täältä murinaa ja suuttumuksen huudahduksia.

"Kylläpä tässä saadaan vahtailla ja odotella saamatta edes kurkun kastiketta!" murahti paksu, vanhempi porvari, joka seisoi vahdissa.

"Jumala ei luonut kiirettä, ukkoseni!" vastasi pitkäpartainen slesvigiläinen ratsumies. "Eipä tarvitse teidän kuninkaanne juuri parran ajamisen tähden liikoja viivytellä. Mutta kai hänet ensin kapaloidaan ja imetetään. Täytyy kai kuningattarenkin laittautua kauniiksi ja koreaksi, ettei drotsi Hessel kävisi hänelle uskottomaksi teidän nuorten tyttöjenne ja vaimojenne vuoksi."

Ratsumiehet yhtyivät raa'asti nauraen tähän kömpelöön ivaan.

"Kansa on iloista, ja siitä minä pidän!" sanoi kreivi Gerhard joka kuuli naurun, mutta ei tiennyt mille naurettiin. Drotsi Pietari oli kuullut hävyttömät sanat, hän kihisi suuttumuksesta, mutta katsoi vastakkaiseen suuntaan, eikä ollut sitä kuulevinaan. Naurua jatkui, ja se uusiintui muista samankaltaisista puheista.

"Hiljaa, miehet! Puhukaa kunnioituksella kuninkaallisista!" sanoi herttua miehilleen teeskennellyllä ankaruudella. "Niin, olkaa varuillanne, miehet!" sanoi yksi herttuan ritareista: "Drotsin vasemman käden kanssa on paras olla leikkiä laskematta. Ja te, hyvä mies!" sanoi hän porvarille. "Te muistatte kyllä mitä Skjelskjörille maksaa kuninkaanvalan vastustaminen."

"Se oli tosi puhetta, ankara herra ritari!" murahti porvari. "Jos me nyt emme tahdo antaa toista kertaa polttaa talojamme, niin lienee parasta ulvoa susien kanssa, ja taipua nulikkavallan ja hamehallituksen alle."