Tämän sanottuaan hän poistui vankilanovelle, joka avattiin hänen lyötyään kolme kertaa sille miekkansa kahvalla. Ritari Lave vaipui vaikeroiden kivilattialle, ja drotsi Pietari kuuli ulkopuolelle tuskallisimman kuolemanpelon pakoittavan hänet nyt vilpittömään rukoukseen.
Puoli tuntia sen jälkeen kun drotsi Pietari oli lähtenyt vankilasta, astui kansleri Martinus dominikaanipuvussaan, rukouskirja ja lyhty kädessä linnanpihan yli tornille. Hänet päästettiin heti vangin luo, joka oli niin mielenliikutuksen ja sisäisten taistelujen kiihoittama, että filosoofisen kanslerin oli mahdoton saada minkäänlaista yhtenäisyyttä ja selvää hänen tunnustuksistaan ja vastakkaisista lausunnoistaan.
"Tekö minua valmistatte kuolemaan?" huudahti vanki hypähtäen tuijottavin katsein häntä kohti. — "Hyvä on, sitten onkin jo kiire! Teilauspyörät ovat jo valmiina odottamassa. — — Drotsi Pietari ei tahdo rukoilla minun puolestani, — ja minun lapseni, minun lapsiparkani — hän kuolee häpeästä isänsä tähden. Mutta minulle se on oikein!" jatkoi hän kuiskaten. — "Minä nyökäytin — katso, näin minä nyökäytin niiden kataloiden neuvostossa. Se nyökäytys maksoi minulle minun autuuteni, ja kuningas Eerik Kristofferinpojalle hengen. — Enkö minä ollut niiden kahdentoista mukana Finnerupin ladossa? — Ei, ei, se oli unta —" huudahti hän kiihkeästi "sinä yönä minä vartioin vain herrani linnaa, — hänen vertansa ei ole minun käsilläni, — se veri ei tule minun pääni päälle, — mutta minä kuulin vaikeroimishuudot hänen kirstustaan, — ne kuuluivat haudasta — ei, helvetistä ne kaikuivat — minä muistan sen kyllä. Ihmiset eivät ole tuominneet minua lainsuojattomaksi, — mutta rauhani, ikuisen rauhani minä kadotin sinä hetkenä. Minä olen onneton mies!" huokasi hän ja vaikeni hetkeksi. — "Haa, mutta onnettomuus ei muserra minua", jatkoi hän ylpeästi. "Minä olen jaloa sukuperää — minä en kuole maankavaltajana, ei, vaan isänmaanystävänä, itsevaltiaan vihollisena! Mitä sinä tahdot minusta, pappi! Sinä et ole minun oikea rippi-isäni — sinä et ole rohkea tuomiorovasti, joka uskaltaa uhmailla sekä kuninkaita että keisareita. Minä tunnen sinut kyllä, sinä olet Antvorskovin kirjatoukka, oppinut kansleri — itsevaltiaan ystävä, ja sinä tahtoisit kaikki vapautta rakastavat tanskalaiset lainsuojattomiksi ja kahleisiin. Tuletko sinä tänne tänä iltana kuulemaan minun synnintunnustustani tuomitaksesi minut huomenna teloitettavaksi? Ei, ei, siitä ei tule mitään, korkeasti oppinut herrani! Viisaan valtiomiehen täytyy osata vaieta ja kuolla kuin koiran ilman synninpäästöä ja katumista."
Näin hän jatkoi sekavaa puhettaan, väliin soimaten itseään suurista rikoksistaan, väliin taas kerskaten ylhäisestä sukuperästään ja valtioviisaudestaan. Viimeinkin hän selvisi ja purskahti itkuun.
Oppinut mestari Martinus oli pari kertaa turhaan keskeyttänyt hänen sekavan puheensa koettaen osoittaa hänelle mitä Logican pykälää vastaan hän oli rikkonut; nyt voitti innokas sielunpaimen filosofin, ja hän käytti hyväkseen tätä hetkeä esittääkseen kaikki ne kohdat pyhästä raamatusta, joiden hän luuli voivan taivuttaa kadotetun syntisen kääntymykseen. Ajatellessaan hänen kuuluneen kuninkaanmurhaajien liittoon, tuli hän ankaraksi, ja kiivastuen hän lausui lain ankarat uhkaukset majesteettirikoksen tekijöille ja murhaajille.
"Ei, ei!" huudahti ritari Lave. "Kuninkaanmurhaaja minä en ole, mutta kirottu minä olen, jos ei Jumala ja pyhä kirkko voi minua armahtaa. Kuulkaa, kuulkaa minun rippi-isäni!" Nyt hän heittäytyi lattialle kanslerin jalkojen juureen ja tunnusti joka askeleen, jonka oli ottanut, ja miten hänet oli kiedottu salaliittoon, kuitenkaan ottamatta mitenkään osaa liittoutuneiden veriseen kostotyöhön. "Drotsi Pietari oli kuitenkin oikeassa!" sanoi hän lopulta. "Vain totuus voi pelastaa minut ja meidät kaikki. Tänäkin hetkenä minä tahdoin pettää hänet. Hän ei voi luottaa minuun, eikä hän voi pyytää armahdusta minulle. Tapahtukoon minulle oikeus! Täällä minut on tuomittava, — mutta pelastakaa, pelastakaa minun sieluni ijäisestä kuolemasta!"
"Teidän syntinne ovat suuret", sanoi kansleri liikutettuna — "mutta ne ihmiset, jotka ovat väärinkäyttäneet teidän heikkouttanne, ovat suurempia syyllisiä kuin te". Ja nyt hän puhui lohduttavia evankeliumin sanoja katuvalle, antaen hänelle pyhän kirkon nimessä synninpäästön, jos hän pysyisi lujasti katumuksessaan ja uskollisena kääntymyksessään niinkuin oli luvannut. "Minä toivon teidän maallisien tuomarienne myöskin olevan lempeämpiä kuultuaan tämän teidän tunnustuksenne", lisäsi hän. "Sitä minkä te olette minulle uskonut, ei saa kukaan tietää ennenkuin te itse sen sallitte; mutta suokaa minun ilmoittaa se kuningattarelle ja meidän nuorelle kuninkaallemme, ja minä lupaan teille, että Jumalan avulla suodaan teille aikaa kääntymiseen kunnollisessa valtiovankilassa."
"Sanokaa heille kaikki!" huudahti ritari Lave syleillen hänen polviaan tutisevin käsivarsin. "Minun salakammiossani Flynderborgissa on seinässä salainen kaappi — siellä — siellä ovat minun suuren syntini todisteet. Antakaa koko maailman tietää syntini, mutta elkää vain antako minun kuolla synneissäni! Suokaa minun säilyttää elämäni, — tämän kurjan elämäni, ja minä piiloudun häpeässäni pimeimpään vankilaan. Sanokaa heille kaikki!" jatkoi hän mitä suurimmassa tuskassa. "Sanokaa heille myöskin, että täällä syttyy huomenna kapina, jos he eivät ole ehtineet sitä ehkäistä! — Lainsuojattomat ovat täällä, — he aikovat herttuan avulla anastaa kuninkaan haltuunsa. Minä olen itse antanut siitä kirjeen herttualle — —"
"Armias taivas!" huudahti kansleri peloissaan ja riistäytyi irti hänestä. Hän koputti voimakkaasti vankilan ovelle. Se avattiin. Vanki koetti paeta poiskiirehtivän kanslerin kanssa, mutta voimakkaan vanginvartijan sysäyksestä hän kaatui tiedotonna kivilattialle.