"Sitä nuuskimaan olisi hyvä vainukoira tarpeen!" vastasi slesvigiläinen.
"Meillä ovat koirat myöskin nopeita ja uskollisia", sanoi pohjoisjuutilainen, "mutta alhaalla Gottorpin luona ne ovat vieläkin nopeimpia, sen taitaa autuas Aabel kuningas, teidän herttuanne isoisä, tietää. Hänen jälestään juoksee joka yö kolme tulista koiraa, ajaen hänet paholaisen luo helvettiin."
"Sen, joka häpäisee meidän herttuaamme tai hänen sukuansa, lyön minä kuoliaaksi!" huudahti slesvigiläinen ratsumies ja vetäsi miekkansa.
"Ja siltä, joka pilkkaa minun kuningatartani tai drotsiani, lyön minä pois nenän ja korvat!" vastasi kuningattaren ratsumies ja heilautti jo miekkaansa. Useat muutkin sekaantuivat kinasteluun, ja vaikka oli ankarasti kielletty paljastamasta miekkaa ennenkuin oli siihen käsketty, nähtiin jo monen miekan välähtelevän sekä herttuan että kuningattaren ratsumiesten parvessa.
"Hiljaa!" huusi herttua levottomana ja katsoi ympärilleen joka taholle.
"Joka lyö ensimäisen lyönnin ilman päällikkönsä käskyä se on kuoleman oma!" huusi drotsi Pietari, — ja useimmat miekat pistettiin takaisin huotraan, kovaäänisen riidan aletessa hiljaiseksi mutinaksi.
"Kuninkaalliset! Kuninkaalliset!" kaikui huuto levottomasta väkijoukosta, ja hetken oli aivan hiljaista. Samassa näkyivät kuningatar ja nuori kuningas ratsain. He ratsastivat komeassa kulkueessa linnanportista, heitä ympäröivät ritari Jon ja Rimordson, sekä kaksitoista henkivartijaa ja Martinus kansleri. Hengellinen herra istui yllään dominikaanikaapu, ja kiiltävät valkeakantaiset kengät jalassaan, ratsunsa selässä, mutta hän oli hyvin kalpea ja pelästyneen näköinen. Suuri joukko kansaa tervehti heti kuningasta iloisesti huutaen. Tappelu herttuan ja kuningattaren miesten välillä näkyi tauonneen. Mutta samassa huusi voimakas ääni joukosta: "Eläköön Stig-marski ja hänen ystävänsä! Pois, pois, kaikki tyrannit!"
Herttua katsoi pikaisesti taakseen. Drotsi Pietari piti häntä tarkasti silmällä ja piteli vasenta kättään miekkansa kahvalla. Eläköönhuudot kuninkaalle jatkuivat. Mutta nyt huudettiin toiselta taholta: "Eläköön herttua! Eläköön Waldemar Eerikinpoika!" Tähän yhtyivät useat porvareista ja kaikki slesvigiläiset ratsumiehet. Herttua kääntyi taas katsomaan taakseen; hän kohotti hattuansa tervehtien rohkeasti kansaa. Drotsi Pietari huomasi tuon tervehdyksen sovituksi merkiksi, sillä nyt tervehtivät herttuaa molemmilta puolin ne samat äänet, jotka juuri äsken olivat yhtyneet kapinahuutoon Stig-marskille. Drotsi ei voinut enää kauvemmin hillitä suuttumustaan. "Alas, alas petturit!" huusi hän paljastaen vasemmalla kädellään välkkyvän miekkansa. Samassa ryntäsivät salassa olleet ratsumiehet esiin joka talosta ja piirittivät torin. Herttua Waldemar katseli ihmetellen tätä odottamatonta liikettä. "Kapinaa! Kavaltajia!" huusi hän. "Puolustakaa laillista valtionhoitajaanne, urheat tanskalaiset! Ottakaa kiinni drotsi! Hän on petturi. Eteenpäin!" huusi hän ratsumiehilleen. Mutta ennenkuin hän yleisessä sekasorrossa ehti saada soturinsa taistelujärjestykseen, hyökkäsivät drotsi Pietari ja kreivi Gerhard kuningattaren ratsumiesten kanssa niin kiivaasti häntä kohti, että hänen väkensä kanssa täytyi suurimmalla kiireellä paeta. Ei ainoakaan heistä ruvennut puolustautumaan, vaan kaikki pakenivat solan kautta, jota ei vielä ollut sulettu ja joka johti ulos kaupungista.
"Herttuan jälestä! Petturien jälestä! Hän on kuninkaanmurhaajien päämies!" huusi drotsi, ja kuningattaren ratsumiesten etunenässä hän lähti ajamaan takaa pakenevia.
Tämän sekasorron aikana, jota lisäsi ihmisjoukon huudot ja hälinä, olivat ritari Jon, Rimordson sekä kansleri ja kaksitoista henkivartijaa silmänräpäyksessä muodostaneet taajan piirin nuoren kuninkaan ympärille, ja odottamatta tämän kapinan selviämistä, he kiirehtivät hänen kanssaan linnan torin yli kiihoittuneen kansanjoukon läpi alas vuonolle.