"Ei tämä käsi toista kertaa toimita itselleen välskäröimistä teistä!" — vastasi drotsi Pietari ojentaen kätensä matkatoverilleen uskollisella sydämellisyydellä. — "Kunhan vain tyydytte nuorenmiehen asuntooni. Minä en ymmärrä mitään talousasioista, mutta vanha Dorthe emännöitsijäni on sitä taitavampi. Tämän yön olin jo ajatellut olla isäntänne, ja asemieheni on varmasti pitänyt huolen virvokkeistamme."
"Kyllä pikarillinen hyvää viiniä on tarpeen sellaisen suoneniskun jälestä", sanoi kreivi.
"Eipä se ole oikein sallittua Henrik-mestarin lääkärikirjan mukaan; mutta luulenpa teidän voimakkaan luontonne senkin kestävän."
"Viis teidän lääkärikirjoistanne ja vanhasta Henrik-mestarista! Hän oli pappi: mitenkä hän ymmärtäisi holsteinilaisen kreivin luonnetta. Kyllä minä viiniä kestän, vaikka sitten makaisin viimeisilläni, niinkuin autuas isä vainajani. Herra hänen sielunsa siunatkoon! Min kauan kun aimo siemaus viiniä minulle maistuu, en minä kuole, ja siihen mennessä eivät yhden- eikä toisenlaiset sydänhaavat saa minua masentumaan. Eipä taida monikaan tulla lihavaksi onnettomasta rakkaudesta", lisäsi hän hiljaa huokaisten, "mutta uskonpa kuitenkin sen onnistuvan viinin ja hovinarrin avulla. Minä en voi kiittää onneani rakkausasioissa, mutta olen kuitenkin jotenkin hyvinvoivan näköinen, niinkuin näette."
"Te surette siis vielä nuoren puolisonne kuolemaa", sanoi drotsi osanottavasti, "sen kyllä arvasin — —"
"Surenko! Kuka uskaltaa sanoa minun surevan?" keskeytti kreivi hänet. "Jos joku hovissani suree, niin annan minä hovinarrini kurittaa häntä marakatinhännillä. Mutta koska nyt olette minun uskottu ystäväni", jatkoi hän, "niin kerron teille rehellisesti asiani. Jos olisin nähnyt Tanskan kuningattaren ennen viime vuotta, niin olisin vielä nuorimies, enkä leski, ja silloin en milloinkaan olisi kosinut ruotsalaista prinsessaa. Tuo kirottu valtioviisaus tekee kaikki ruhtinaat melkein narreiksi; mutta minä sain ansaitun palkkani. Elämä holsteinilaisen kreivin kanssa oli prinsessasta liian halpaa; kas, sen vuoksi kuoli hän, ja ainoa kunnia minkä siitä voitin, oli, että tulin narrimaisen varakuninkaan langoksi, jonka kuka reipas Tanskan ritari tahansa voisi työntää pois valtaistuimelta, ja joka nyt kuin hullu kiertelee maasta toiseen porton kanssa."
He ratsastivat hetken aikaa ääneti. "Teidän onneton appi-isänne ei ole juuri kunnioitusta ansainnut", sanoi drotsi Pietari miettiväisenä. "Hän ei tosiaankaan tuota kunniaa suurelle nimelleen. Mutta hän oli kuitenkin Ruotsin oikea ja lainmukainen kuningas. Minun mielestäni oli surullista antaa toisille kansoille onneton esimerkki siitä miten kruunattu ja voideltu kuningas voidaan alentaa. Se tapahtui kokonaan ylpeän Stig Andersenin toimesta, ja hän ulotti oikeutensa ja valtansa paljon pitemmälle kuninkaan käskyä. Ruotsin kansa ei myöskään iloitse vaihdoksesta: heikon ja hekumallisen mutta kuitenkin hyvän, ja hurskaan kuninkaan asemesta, saivat he voimakkaan ja viisaan, mutta julman ja verisen tyrannin. He saivat lohikäärmeen malan sijasta, jota halveksivat. Pyövelikirveillään on nyt Maunu kuningas opettanut heille, ettei ainoakaan ruotsalainen ritari kanna päätään niin korkealla ettei siihen ulottuisi kapinakuninkaan kirves."
"Meidän täytyy kuitenkin myöntää, että Ruotsin Maunu on oiva kuningas!" — vastasi kreivi. — "Enpä ylistele häntä senvuoksi, että hän on lankoni. Mutta sen tiedän, ettei häntä turhaan kutsuta Maunu Latolukoksi. Jos hän lyökin vähän liian ravakasti jäykkäniskaisten suurherrain päitä poikki, niin saavat heikommat sitä enemmän kiittää häntä. Hän on todellakin pannut lukot heidän latoihinsa, eikä hän halutessaan suvaitse pikku tyranneja."
"Siinä olette oikeassa, kreivi Gerhard! Hänen mielestään Ruotsille riittää yksi niin suuri tyranni — ja teidän ja Hedvig-kuningattaren suostumuksella — siihen hänessä on kylliksi miestä. Niin hullusti eivät asiat vielä ole Tanskassa, olkoot ne vaikka kuinka huonot. Jos Stig Andersenilla ja hänen ystävillään olisi oikeus panna viralta kuninkaita ja valita uusia, niinkuin he kyllä haluaisivat, niin pian nähtäisiin minkälaisessa verimeressä me saisimme uida."
Näin vakavasti keskustellen he olivat saapuneet kaupunginportille, jossa asestettu porvari pysäytti heidät ja kysyi voudin nimessä ankaralla äänellä heidän nimeään, ja minne aikoivat asettua asumaan. Heti drotsi Pietarin lausuttua oman ja Holsteinin kreivi Gerhardin nimen, kumarsi ankara porvari syvään, mutta huomautti kuitenkin, virkansa puolesta, ylhäisiä matkustajia muistamaan Nyborgin kaupunginoikeuden seitsemättä pykälää.