Raane kuuli nyt kauhuissaan ja suuttuneena norjalaisten laivamiesten laulavan, muutaman heistä lähestyessä etumastoa:
"Metsä taitaa kuulla, ja nähdä maa. Pois, Kirstini, saamme nyt vaeltaa.
Jos ei Eerik-kuningasta surmattu ois, meit' ei nyt tiemme veis maasta pois.
Hän vaimoaan tavoitti pöydän taa: 'Ei vieraille sanaa ankaraa!'
Ja hän löi sen posket punertamaan: 'Minun syyni ei kuolo Eerik-kuninkaan, vaikka ystäväni kylillä niin kertoo'."
"Kuuletko?" kuiskasi Kirsti. "Sen laulun tunnet kyllä hyvästi. Jos tahdot, ettei se saa pahempaa loppua, niin sinä autat minua nyt pelastamaan isäni! — Niinpian kuin se on tapahtunut, sanon sinulle ikipäiviksi hyvästit. Mutta jos aiot petoksella tästä suoriutua, niin minun uskolliset mieheni vangitsevat sinut ja vievät sinut Tanskan kuninkaalle!"
"Ole hiljaa, rakkahin Kirstini, minä teen kyllä kaiken minkä tahdot!" kuiskasi pelästynyt Raane vilkaisten hädissään niihin kahteen väkevään merimieheen, jotka näyttivät olevan yhtä valppaita vartioimaan emäntäänsä kuin koira lainsuojatonta ritariansa.
Laiva laski vuonon syrjäisimpään lahteen. Raane ja hänen vaimonsa nousivat maihin ja astuivat ääneti Roeskilden kylään johtavaa polkua pitkin. Suuri koira seurasi herraansa aivan tämän kintereillä, mutta Kirstin viittauksesta seurasivat molemmat väkevät merimiehet pari askelta häntä jälempänä pimeää polkua pitkin. Näin astuivat Raane ja hänen vaimonsa Roeskilden katuja pitkin Haraldsborgiin. Kun he tulivat vankitornin läheisyyteen, näkivät he joukon ihmisiä kokoontuneen vanhan vaimon ympärille, joka lauloi heille katulauluja. Hän istui kivellä lyhty kädessä, vaikka oli sokea. Hänen käsivarreltaan riippui lakkinen rahasäiliö, jota hän laulaessaan helisteli, ja siihen panivat hänen kuuntelijansa rahansa. Kuu oli sillävälin noussut. Se valaisi sekä tornin että sekavan kansanjoukon, joka näkyi kokoontuneen tänne saadakseen nähdä kuuluisan vangin ja huvitellakseen valtiojuoruilla.
"Näittekö te drotsin?" kysyi eräs sotilas. — "Sepä vasta mies oli!"
"Oi, Jumala meitä auttakoon!" sanoi eräs porvari. "Istuuhan hän vangittuna Nordborgissa. Eikä palaja rauha eikä onni maahan ennenkuin hän on vapaa."