"Tulkaa, jalo kreivi!" sanoi drotsi Pietari äkkiä. "Katsokaamme, etteivät levottomat hevosemme joudu tungokseen. Me olemme kohta asunnollani." He ratsastivat vielä vähäni matkaa ja pysähtyivät pimeän kivitalon edustalle, jonka korkeilla kiviportailla aseenkantaja seisoi tulisoihtua pidellen. "Tuletteko viimeinkin, herra!" sanoi Klaus Skirmen, juosten häntä vastaan tulisoihtu kädessä. — "Eihän vain onnettomuus ole kohdannut teitä? Minä en tohtinut rikkoa käskyänne ja itse lähteä talosta. Mutta koko talonväen olen lähettänyt teitä etsimään."
"Meillä on ollut tullessamme pieni aseiden mittely muutaman tulisen, nuoren ritarin kanssa", sanoi drotsi Pietari. "Minun jalo vieraani on pahasti haavoittunut. Auta hänet; varovasti satulasta! Onhan kaikki järjestyksessä?"
"Niinkuin käskitte, herra! Mutta olettehan itsekin haavoitettu. Haenko tänne välskärin?"
"Ei tarvitse silloin kun sinä ja minä olemme täällä. Emme viitsi nostaa hälinää siitä asiasta. Pidä sinä vain huoli kreivistä."
Tuntien tuskaa pääsi haavoitettu kreivi Gerhard vaivoin alas hevosen selästä ja ylös korkeita kiviportaita, joiden päässä hänen kaksi ritariaan ja pitkä hovinarrinsa tulivat häntä vastaan osanottavan levottomina.
"Ei akkojen ruikutuksia!" sanoi kreivi, "minut on sekä sidottu että lääkitty. Päästäkää minut vain pöytään saamaan jotakin syötävää!"
Klaus Skirmen kulki nopeasti edeltä tulisoihtuineen, näyttäen herroille tietä etusalin kautta tilavaan, holvikattoisen huoneeseen, jonka keskellä oli katettu pöytä; sillä paloivat korkeat vahakynttilät, valaisten runsaat ruuat ja kirkkaat hopeaiset viinikannut.
Kreivi Gerhard katseli tyytyväisenä ruokapöytää ja heittäytyi heti eräälle tuolille istumaan, mutta levätäkseen mukavammin irroitti hän miekan vyöstään, Pidellessään sitä kädessään, hän muisti mitä hänelle oli sanottu kaupunginportilla. "Tuhat tulimaista!" sanoi hän, "jos todellakin on niinkuin sanoitte herra drotsi, niin täytyy meidän siis kuten todellisten sotavankien jättää aseemme teille, koska olette isäntämme".
"Tietysti!" vastasi drotsi Pietari — "on hyvä, että itse sen muistatte, — totta puhuen, olin sen unohtanut, enkä olisi sitäpaitsi mielelläni muistuttanut teitä siitä".
"Mutta entä, jos minä en tahtoisi seurata sitä lakia", kysyi kreivi, "mikä siitä olisi seurauksena?"