"Jos te ette tuntisi lakia ja voisitte valalla puhdistautua, niin saisitte maksaa yhden markan sakkoa voudille ja yhden valtiolle. Saman sakon maksaa isäntä, jos hän ei ole ilmoittanut asetusta vierailleen."
"Mutta jos minä nyt tunnen tuon typerän asetuksen, enkä kuitenkaan anna riisua aseitani, mikä suuri onnettomuus siitä seuraa?"
"Elkää nyt närkästykö, kreivi Gerhard, kun vastaan teille lain omilla sanoilla. Jos vierasta on varoitettu ja hän kuitenkin kantaa aseitaan, sanotaan siinä, silloin on häntä samalla keihäällä, miekalla eli veitsellä pistettävä."
"Ui, mikä surkeus! eihän toki sydämeen tai vatsaan?"
"Käden läpi, jalo kreivi! Tuossa riippuu lakitaulu, voitte siitä itse lukea."
"Saatana vieköön mokomankin roskan! Tuossa on miekkani! Tehkää te samoin, herrani!" Sen sanoessaan heitti kreivi miekkansa nurkkaan. Hänen ritarinsa seurasivat hänen esimerkkiään. Drotsi Pietari otti itse miekkansa ja asetti sen syrjään. "Minä olen täällä saman lain alainen", sanoi hän kohteliaasti kumartaen, "ja minä toivon etteivät korkeat vieraani pane pahakseen tätä kaupungin ankaraa lakia. Istuutukaa hyvät herrat, ja olkaamme iloisia?"
Tähän iloitsemisen kehoitukseen yhtyi hovinarri, joka jo oli istuutunut, mutta nyt nousi mahtavana ja tärkeän-näköisenä. Hän lähestyi drotsi Pietari juhlallisin askelin ja ojensi hänelle syvään kumartaen pitkän puumiekkansa. "Säilyttäkää se varoen, kunnioitettava herra isäntä!" vastasi hän. "Tämä on se kuuluisa Tirfing miekka, jota ei voi paljastaa verta vuodattamatta; katsokaa tarkasti, että se ei saa onnettomuutta aikaan tässä kunnon kaupungissa."
Drotsi Pietari antoi hymyillen narrimiekan takaisin hänelle, kuin kunniamerkin, ja kaikki nauroivat nyt sydämellisesti, istuutuessaan raskaille, korkeaselkäisille tammituoleille. Hopeaiset kynttiläjalat ja kallisarvoinen pöytäkalusto osoittivat selvästi, että oltiin rikkaan ja ylhäisen miehen talossa. Miestarjoilijoista ja palvelevista nuorukaisista ei ollut puutetta. Kuitenkin oli kaikki jotenkin huolimattoman näköistä. Kiilloitettu lattia ei ollut lakaistu, ja tuolinkaiteilla sekä leveillä ikkunanpuitteilla oli paksulta tomua.
"Missä vanha Dorthe on?" kysyi drotsi Pietari aseenkantajaltaan, kun kreivi Gerhard ja vieraat herrat jo alkoivat aterioida. "Onhan hänen tapansa pitää talo kiiltävän puhtaana."
"Voi, totisesti, hyvä herra!" — sanoi Skirmen, "Dorthe Feienkostin asiat ovat hullusti. Hän kuuluu ottaneen pienen lyijypalasen eräästä Frue-Kirken ikkunaruudusta parantaakseen erään keijujen noituman tytön. Hänet on vangittu varkaudesta ja puheitten mukaan tuomitaan hänet huomenna."