"Herra auttakoon!" — huudahti drotsi Pietari nousten kiivaasti pöydästä. — "Onneton!"
"Mitä on tapahtunut, kunnianarvoisa, isäntäni?" kysyi kreivi Gerhard. — "Onko jokin onnettomuus kohdannut taloa? Ei teillä tietääkseni ainakaan vaimosta ja lapsista, ole vastusta. Mitä taloushuolia voi sellaisella nuorella miehellä olla?"
"Se huoli on suurempi kuin mitä kukaan uskoisi", — sanoi drotsi Pietari. — "Minulla on hurskas imettäjä, joka on rakastaen hoitanut minua aivan pienestä asti. Hän on niin uskollisesti kiintynyt minuun, että mielellään menisi vaikka kuolemaan minun edestäni. Ei ole parempaa naista koko maailmassa, ja hän hoitaa talouttani mitä suurimmalla huolella ja uskollisuudella; mutta hänen päänsä on täynnä tarinoita keijukaisista, tontuista ja maahiaisista. Niin pian kuin joku on sairas, uskoo hän sydämensä yksinkertaisuudessa, keijukaiskuninkaan tai tontun noituneen hänet, ja silloin uskoo hän voivansa pyhällä kirkonlyijyllä ja muilla ihmeellisillä keinoilla parantaa hänet. Hän ei pidä minään syntinä ottaa hiekkaa haudasta tai lyijyä kirkon-ruuduista niin hurskaaseen tarkoitukseen. — Ja nyt hänet on otettu kiinni ja vangittu kirkonvarkaana lyijypalasen tähden, joka ei ole äyrityisenkään arvoinen. Onneton!"
Muutamat herroista hymyilivät, ja hovinarri virnisteli hullunkurisesti.
"No, mikä sen onnettomuuden niin suureksi tekee?" — kysyi kreivi Gerhard: "sellaisen lyijypalasen voitte punnita puolella hopeaäyrillä. Eukko jää pariksi päiväksi vankilaan, ja sill'aikaa annatte jonkun muun lakaista lattianne."
"Hän on kuoleman oma, kreivi Gerhard, vaikka varkaus ei olisikaan tapahtunut kirkossa. Te ette tunne Nyborgin kaupunkioikeutta. Jok'ikinen mies, joka varastaa, hirtetään, mutta jos vaan varas on nainen, niin hän haudataan elävältä."
"Mutta oletteko hullu?" — kysyi kreivi —, "rangaistaanko naista niin luonnottomasti? Onko hänen rikoksensa suurempi kuin miehen? Te laskette kai leikkiä, herra drotsi!"
"Jos ette usko minua, jalo herra, niin lukekaa itse. Tuohon ovenpieleen on kaupunginlaki naulattu. Lukekaa vain 29:s pykälä! niin silloin näette, että minä ikävä kyllä en valehtele."
"Lue sinä se, Pitkäsääri!" — huusi kreivi hovinarrilleen. "Minun on vaikea liikkua. Sellaisen mokoman lain tähden ei kannata nousta."
"Kahdeskymmenesyhdeksäs pykälä!" toisti hovinarri, ja otti kynttilän, jolla hän valaisi oven pielessä olevaa suurta lakitaulua. "Tässä se on. Kuunnelkaa tarkasti, hyvät herrat! Ne ovat oikeuden kultaisia sanoja, ja tässä ovat myöskin syyt esitetyt." Hän alkoi nyt lukea virallisella tuomarin äänellä: "'Nainen, joka varastanut on, ja varastetun tavaransa kera on ansainnut hirtetyksi tulla, hänet on hänen naisellisen kunniansa tähden elävänä haudattava.' No, totisesti, siinäpä kunnia, josta voi iloita vasta ijäisyyden mailla, — se ei ole katoavaista kunniaa, hyvät herrat, senvuoksi se onkin suotu kauniimmalle ja heikommalle sukupuolelle."